sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Kirjaveistos

Askartelin altered book - tyylillä itselleni tällaisen kirjaveistoksen, jolla ei ole mitään käytännön funktiota paitsi tuottaa hyvää mieltä itselle:) 




lauantai 25. kesäkuuta 2022

Normaaleja ihmisiä ja Nalle Puh -filosofiaa

 Tässä lyhyet arviot kahdesta viimeisimmästä kirjasta:


A. A. Milne: Nalle Puh; Nalle Puh rakentaa talon 

Tämä kirja menee kohtaan 21: Kirja liittyy lapsuuteesi. Mietin, että olisin voinut valita tähän kohtaan jonkun "aikuisenkin" kirjan, kuten vaikka Tsernobylistä nousee rukous (koska Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus on Kekkosen hautajaisten lisäksi ainoa uutinen minkä muistan 1980-luvulta), joka kyllä on myös TBR-listallani. Mutta sitten ajattelin, että Nalle Puh on ihan tarpeeksi syvällinen kirja tähän kohtaan. Nalle Puh tuli minulle sarjakuvana  lapsena, mutta vasta luettuani kirjan haasteeseen tajusin, miten hienot keskenään erilaiset hahmot tarinoissa on. Joskus lukiessa jotain kirjaa häiritsee kun jotain hahmoa kuvataan vaikka rohkeaksi, vaikkei hahmo tee mitään rohkeaa. Tätä ongelmaa ei Nalle Puhissa ole: Puh on "yksinkertainen", Pöllö viisas, Ihaa pessimistinen jne. 

Sally Rooney: Normal People 

Normaali (yhteiskuntatieteissä) Wikipedian mukaan: normien mukainen käyttäytyminen

Luin tämän englanniksi, mikä oli hyvä valinta, sillä olen nähnyt TV-sarjan kaksi kertaa, joten lukiessa oli mahdollista keskittyä juonen (joka sekin on kyllä hyvä) sijasta kirjan kieleen. Kielestä nostaisin esiin erityisesti Mariannen ja Connellin välisen dialogin, joka on minusta erityisen taidokkaasti rakennettu.  Joskus vuosia sitten telkkarista tuli sarja "Terapiassa", jonka vaikuttavuus perustui pitkälti dialogin nasevuuteen. Minusta parasta keskustelua tv-sarjassa tai kirjassa ylipäätään ei ole sellainen, missä kaikki repliikit on mietitty tarkasti etukäteen, vaan aitouden tunne syntyy illuusiosta, että dialogi kehittyy, kuten todellisuudessakin, keskustelun myötä. 

Pohdiskelin pitkään, mitä kirjailija on tarkoittanut kirjan nimellä. Viittaako hän siihen, että kirjan päähenkilöt ovat hänen mielestään normaaleja vai eivät ole? Jätän tämän jokaisen lukijan pohdittavaksi. Hiukan ongelmalliseksi ja kultttuurisidonnaiseksi asiaksi koen sen, että kirjassa mietitään niin paljon., kuka saa minkäkin stipendin ym. Stipendin saaminen toki lämmittää aina, mutta vasta lukiessani kirjaa tajusin, että se on monissa maissa todella tärkeää, jotta varattomampi pystyy opiskelemaan. Täällä Suomessa elämme omassa kuplassamme, missä ainakin teoriassa on mahdollista pärjätä omilla ansioillaan elämässä. 

Kirjailija on valinnut tarinan aikamuodoksi preesensin, joka saattaa karkoittaa jotkut lukijat. Imperfektiä on kyllä käytetty joissain takaumissa. Minusta preesens on hyvä valinta tähän kirjaan, se tuo tarinan lähemmäksi lukijaa. Toinen kerronnallinen valinta on se, että esimerkiksi henkilöiden ulkonakö ja heidän tekemisensä on kuvattu välillä jopa piinallisen tarkasti, ikäänkuin oltaisiin keskellä mindfulness-harjoitusta. Tämä kirja on yksi niistä harvoista, joista tehdystä TV-sarjasta olen pitänyt yhtä paljon kuin kirjasta. Tämä saattaa johtua siitä, että sarja on pysynyt hyvin uskollisena kirjalle.      

Olen miettinyt minkälaista Mariannen kaltaisen henkilön elämä olisi todellisuudessa; miksi hänestä ei ehkä pidettäisi. Luulen, että yksi syy saattaa olla hänen viileän tyyni suhtautumisensa moniin asioihin. Toisaalta ihailen sitä, mutta toisaalta minun tekisi lukijana mieli välillä ravistella häntä, saada hänet reagoimaan. Toisaalta, jos on pitkään ottanut elämässä sen roolin, ettei hätkähdä mistään, voi olla vaikeaa teeskennellä muutakaan. 

Mariannen ja Connellin suhde on tietysti erittäin kompleksinen, ja osaltaan kirjan vetovoima perustuu juuri siihen. Täysin tasaisesta ja seesteisestä elämästä tuskin (kiinnostavaa) kirjaa saisikaan. Syy tähän suhteen ongelmallisuuteen on tietysti vallan epätasapaino heidän välillään. Välillä kadehdin Mariannen "tekisin kaiken puolestasi" -rakkautta, välillä se taas järkytti minua. Erityisesti hänen suhteensa ruotsalaiseen valokuvaajaan oli aika epämiellyttävää luettavaa, minulle tuli mieleen eräänlainen "Fifty Shades of Greyn" siloteltu muoto, sillä poikkeuksella, että Anastasian ja Christianin suhde on mielestäni ensisijaisesti eräänlaista peliä, kun taasa Mariannen luonteessa on oikeasti piirre, alistuvuus, joka tuntuu järkyttävän minua jollain tavalla. Jostain syystä kirjassa on mielestäni hieman alakuloinen pohjavire, joka mietitytti minua sen verran, että pitkään arvelin antavani kirjalle neljä tähteä. Luettuani kirjan loppuun annan kuitenkin viisi tähteä, erityisesti elämänmakuisuudesta. Sijoitan tämän haasteen kohtaan 11: Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä. Muihinkin kohtiin kirja sopisi kyllä.  

         

  


     


 


tiistai 21. kesäkuuta 2022

Summer Bucket List

Tein perinteisen listan asioista, jotka haluan tehdä tänä kesänä. Mukana on perinteisiä suosikkeja, kuten s'moresin syöminen ja uusia asioita, kuten riippumattoilta:)




keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Alaskan taivaan alla

"Alaska ei muovaa luonnetta vaan paljastaa sen." 

                                                 -Kristin Hannah, Alaskan taivaan alla


Rippikoulukesänäni vanhempani lähettivät minut Kanadaan sukulaisten luokse viettämään kesälomaa. Tämä matka oli minulle valtava seikkailu, sillä en ollut matkustanut aiemmin ilman perhettäni. Valtaosan noista kahdesta viikosta vietin Kanadan läntisimmässä territoriossa, British Columbiassa, jonka henkeäsalpaavaan kauneuteen rakastuin välittömästi. Kristin Hannahin kirja Alaskan taivaan alla on ylistyslaulu Alaskan kauneudelle, ja vaikka en aivan Alaskassa asti olekaan käynyt, uskon että ymmärrän mistä kirjailija puhuu.     

Jotkut kirjat vain paranevat loppua kohti. Alaskan taivaan alla laajenee vähitellen ympäristön kuvauksesta monitahoiseksi erilaisten teemojen kuvakudokseksi; joista poimittakkoon esimerkiksi feminismi (minulle tuli mieleen Thelma ja Louise -elokuva) ja sodan vaikutus ihmiseen (viime aikoina olen pohtinut varsinkin sodan ylisukupolvisia vaikutuksia, vaikka tämä kirja ei niistä varsinaisesti kerrokaan).

Lyhyesti sanottuna kirja kertoo perheestä, joka muuttaa Alaskaan. Vietnamin sodan traumatisoima isä koettaa opettaa tyttärelleen selviytymiskeinoja (joihin kuuluu kummallisia riittejä, kuten ammutun jäniksen sydämen syöminen). Isä varustaa perhettään ydinsodan varalle, joka tuntuu ainakin minusta lukijana mielipuoliselta. Olin itse kovin pieni kylman sodan aikana, joten tuollainen "varautuminen pahimpaan" on jotenkin minun käsityskykyni ulottumattomissa, vaikka Euroopassa parhaillaan onkin sota. Vähitellen perheen isä lipuu pois reaalimaailmasta; hän rupeaa rakentamaan muuria tonttinsa ympärille, haastaa riitää kyläläisten kanssa ja ajautuu käyttämään yhä raaempaa väkivaltaa perheeseensä.     

Uskon, että suomalaisena lukijana minulla on jonkinlainen ymmärrys siitä, millaista elämä Alaskassa on ollut. (Muistan yhä kun tulipalopakkastalvena 1998-99 ranskalainen kämppäkaverini oli aivan sokissa siitä, että Lapissa huolehdittiin enemmän kotieläinten, kuin ihmisten pärjäämisestä :) Ylimääräisenä sokerina pohjalla kirjassa on voimakas mieshahmo Tom Walker, johon olin pikkuisen ihastunut. (Myönnän, että tuollaiset pelastajahahmot ovat heikkouteni:) 

Kirjan loppu on minusta mukavan todellisen makuinen; toivottomat romantikot eivät pety, mutta myöskään realistit eivät saa yliannosta siirappia.  

Erittäin vaikuttava kirja. Jos Katriina nosti silmiini kyyneleet, niin teki myös tämä teos. Viisi tähteä. Sijoitan tämän Helmet-haasteen kohtaan 30, joku muuttaa uuteen maahan. Vaikka Alaska kuuluukin Yhdysvaltoihin, niin se on niin erilainen, että minusta ainakin tuon haastekohdan henki, jos ei kirjain, toteutuu tässä kirjassa.    

tiistai 14. kesäkuuta 2022

Heinäkuu bujossani


Tein tänään heinäkuun kansilehden. Ajattelin, että teema olisi Havaiji, mutta voisihan tämä olla vaikka Etelä-Amerikastakin. 

torstai 9. kesäkuuta 2022

Color Diary

Akvarellikurssi Hangossa lähenee loppua. Aloitan blogissani uuden kuvasarjan, jonka nimi on Color Diary. Kuvaan sarjassa mielenkiintoisia värejä tai väriyhdistelmiä. Eksyin juuri äsken rannalle samaan aikaan kun paikallinen melontaryhmä rantautui ja nappasin tämän kuvan, joka aloittakoon Color Diary -sarjani. 




 

maanantai 30. toukokuuta 2022

Maailmanparantamisesta

Helmet-haaste on edennyt siihen pisteeseen, että olen joutunut toteamaan, etten millään ehdi lukea kaikkia kirjoja tämän vuoden aikana. Toki yritän silti lukea mahdollisimman monta kirjaa ja olenkin suhteelllisen tyytyväinen tähän astiseen listaani. Loppupään kirjat jäävät sitten seuraavalle vuodelle, mutta en anna sen häiritä. Voin lämpimästi suositella haasteen suorittamista kaikille lukutoukille. 

Viimeisin lukemani kirja oli Viola Walleniuksen Koti Keniassa. Tartuin myös tähän kirjaan innolla, onhan itsellänikin taustaa kehitysyhteistyöstä nuoruudessa. Lähdin mukaan yliopistoni kehitysyhteistyöprojektiin parikymppisenä idealistina, joka aidosti uskoi muuttavansa maailmaa. Jo tuolloin minulla oli selkeä visio, että kehitysyhteistyön lopullinen tavoite tulee olla se, että kolmannen maailman maat tulevat lopulta toimeen itsenäisesti eikä apua aikanaan enää tarvita. Tämä visio vei minut aikanaan myös kehitysmatutkimuksen opintojen pariin. Pian kuitenkin huomasin, että halusin mieluummin tehdä ruohonjuuritason työtä, kuin pyöritellä papereita toimistossa (joka sekin on kyllä tärkeää). 

Vuonna 2002 olin opiskelijavaihdossa kansainvälisessä yliopistossa. Siellä oli opiskelijoita sellaisista maista kuin Kolumbia, joissa yhteiskuntarauhasta ei ollut ainakaan silloin vielä tietoakaan ja väkivalta oli jokapäiväistä. Minuun teki suuren vaikutuksen näiden ihmisten stoalainen filosofia.  

Kun valmistuin kauppatieteiden maisteriksi 2005, maailmanparannus unohtui pitkäksi aikaa. Sitten vuosien jälkeen sain inspiraation hakea vapaaehtoistyöhön Intiaan, jossa vietin kuukauden vuonna 2012. Tänä aikana tajusin kuitenkin, että ruohonjuuritason työkään ei auta, jos yhteiskunnan rakenteet ovat pielessä, esimerkiksi korruption takia. Totesin myös, että teollisuusmaista kotoisin olevien nuorten vapaaehtoisturismi ei välttämättä juuri paranna kehitysmaiden ihmisten elämää.  

Palava halu ymmärtää kehitysmaiden ihmisten elämää on jäänyt, vaikka nuoruuden idealismi karisi jo vuosia sitten. Joitakin aikoja sitten luin Matti Kääriäisen kirjan Kehitysavun kirous, jossa oli monta ajatusta, jotka allekirjoitan. Silti vielä isomman vaikutuksen teki Walleniuksen kirjan kuvaus arkipäivän elämästä Afrikassa. Kirja kertoo nuoren suomalaisen naisen tarinan vapaaehtoistyöntekijästä osaksi paikallista yhteisöä. Kirjan luettuani olin todella vaikuttunut tämän suomalaisen tytön rohkeudesta ja tarmosta. En paljasta kirjan sisällöstä sen enempää. Sijoitin kirjan Helmet-haasteen kohtaan 33: Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan. Annan kirjalle neljä tähteä. 

En ole uskonnollinen ihminen, mutta olen aina pitänyt alla olevasta "Tyyneysrukouksesta"

"God, grant me the serenity to accept the things I cannot change, courage to change the things I can, and wisdom to know the difference."       

                                                                             -Reinhold Niebuhr

maanantai 23. toukokuuta 2022

A Love Story

Naritan lentokenttä kesäkuussa 2002. Odotan lentoa, jonka pitäisi viedä minut Suomeen. Olen viettänyt lentokentällä jo pari yötä. Myöhästyin alkuperäiseltä lennoltani ja olen odotellut, että saan lainattua ystävältäni rahat, jotta pääsen kotiin. 

Sanotaan, että avioliitto kestää keskimäärin 8 vuotta. Tämä ystävyys on kestänyt nyt 20 vuotta. Kävelin suoraan luoksesi sinä päivänä, kun tapasimme ensimmäisen kerran. Mahdatko vielä muistaa sen? Tiesin heti ettet ollut kuin muut ja tiesin myös, että me kaksi olemma samaa maata.

Jaoimme rakkauden musiikkiin. Tiesin poikien juoruilevan minusta biljardihuoneessa iltaisin. Minusta oli hauskaa antaa heille juoruilemisen aihetta. Muutamana iltana mekin istuimme biljardihuoneen ikkunalaudalla. Sinä soitit kitaraa ja minä lauloin. 

Hyvät eivät koskaan kuole amerikkalaisissa leffoissa. Olkoon meidän ystävyytemme kuin amerikkalainen leffa. Kiitos.Kaikesta.





"Kun yössä yksin vaeltaa, voi kaltaisensa kohdata ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea"

                                                                                 -  Tehosekoitin


sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Saaristolaiselämää kirjan kansissa

Tartuin innostuneena Sally Salmisen kirjaan Katrina, koska olin lukenut ja pitänyt Myrskykuodon Maija -sarjasta sekä esimerkiksi Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-palkitusta kirjasta Jää. Katrina on unohdettu helmi Suomen kirjallisuudessa ja jälkipolvet ovat pitäneeet sitä jopa Nobel-palkinnon arvoisena. Viime aikoina se on ollut pinnalla Juha Hurmeen tekemän uuden käännöksen takia, joka on varmasti hyvä. Minä luin vanhan, Aukusti Simojoen käännöksen, joka on mainio sekin. 

Kirja todella muistuttaa Blomqvistin ja Lundbergin kirjoja tyylillisesti, mutta se on tematiikaltaan ehkä hieman laajempi. Nyt kun vertaan tätä kirjaa muihin Helmet-haasteeseen tänä vuonna lukemiini kirjoihin, niin huomaan, että olen näköjään sattumalta valinnut useita kirjoja, jotka kuvaavat köyhyyttä. Köyhyyttähän on tietysti monenlaista, mutta Katrinassa korostuu absoluuttisen köyhyyden lisäksi myös suhteellinen köyhyys ja yhteiskunnallinen epätasa-arvo, jonka nostaisinkin yhdeksi teoksen pääteemoista. Kun Katrinalle tarjotaan lahjaksi lehmää, hän suuttuu, koska haluaa ansaita kaiken omistamansa. Tuohon kirjan kohtaan samaistuin itse helposti. Toiseksi, teos on erittäin hyvä ulkopuolisuuden kuvaus. Katrina saapuu saaristoon Pohjanmaalta ja esimerkiksi hänen puhetapansa on jatkuvasti saarelaisten hampaissa. 

Katrinan mies Johan on huomattavasti Katrinaa heikompi hahmo; tämä kirja on kuvaus voimakkaasta naisesta, joka on oman onnensa seppä, mutta kaipaa silti silloin tällöin tasavertaista parisuhdetta. Olen kirjoittanut Commonplace Bookiini ylös Katrinan ajatuksen: "Aina voimakkaampi, aina se, jonka on rohkaistava." Silti Katrina ja Johan saavat turvaa toisistaan; koruton saaristolaiselämä aivan kuin hitsaa heidät yhteen. Pidin myrskykuvausta, jossa Katrina ja Johan haaksirikkoutuvat saarelle yhtenä kirjan voimakkaimmista kohtauksista. Katrina-hahmon elämänviisaus on luonteeltaan käytännöllistä ja anteeksiantavaa.   

Miljöön kuvaus on erinomaista, ja saariston karu kauneus piirtyy vaivattomasti lukijan silmiin. Kiersin itse Ahvenanmaan saaristoa pyörällä joitain vuosia sitten ja täytyy sanoa, että se oli aivan upea kokemus. Suosittelenkin varsinkin vierailemaan Kökarissa, jos kiinnostaa ottaa selvää, minkälainen ympäristö on toiminut Katrinan ja muiden mainitsemieni kirjojen innoittajana. Sijoitan tämän kirjan haasteen kohtaan 16: Kirjan luvuilla on nimet.  

Viimeisiä sivuja lukiessa meni roska silmään. Viisi tähteä.    

  


  

tiistai 3. toukokuuta 2022

Akvarellipäivä



Helmet-haastekirjoja on jonossa varmaan 1000, mutta tänään seurasin inspiraatiota ja tein jo valmiiksi heinäkuun bujon kansisivun.

lauantai 30. huhtikuuta 2022

Helmet-päivitys ja kässäryhmän lopputyö

Helmet-haaste on edennyt siihen pisteeseen, että kirjoittelen taas lyhyesti lukemistani kirjoista.


Lucinda Riley: Seitsemän sisarta

Hmm...Kuuntelin tämän äänikirjana. En nyt oikein tiedä mitä tästä sanoisin. Minulla on samanlainen olo kuin arvioisin venäläisen taitoluistelijan Alexandra Trusovan esitystä, jossa on paljon hyvää, mutta myös paljon puutteita. Tämä ei kuitenkaan ole taitoluisteluaiheinen postaus, joten ei siitä enempää. 

Seitsemän sisarta -kirjasarjan lähtökohta - Plejadien tähtikuvio ja siihen liittyvä mytologia - on tähtiharrastajan näkökulmasta kutkuttava. Plejadit olivat kreikkalaisessa tarustossa titaani Atlaksen ja merinymfi Pleionen seitsemän tytärtä. Jo kirjasarjan ensimmäisessä osassa on viittauksia Plejadeihin, muun muassa se, että seitsämän sisaren kotitaloa kutsutaan Atlakseksi. En kerro juonesta enempää, koska en halua spoilata kirjasarjan lukemista itseltäni enkä muilta.   

Lucinda Riley on halunnut kirjoittaa sarjan seitsemästä voimakkaasta naisesta, koska historiassa perinteisesti korostuu miesten rooli.

Olin ottanut tavoiteekseni viime vuosista poiketen lukea tänä vuonna enemmän viihdekirjoja ja sellaisena Seitsemän sisarta ajaa asiansa mallikkaasti. Jotkut kohdat olivat ehkä imelän rajamailla, mutta se ei haitannut lukukokemusta kokonaisuudessaan. 

Tätä lukiessani tuli mieleeni keskustelunpätkä jossa muistan olleeni osallisena muttamia vuosia sitten. Juttelin teatterikavereitteni kanssa elokuvista, se meni jotenkin näin:


                                                                            *                        

-Se oli kyllä hyvä elokuva, sanoi eräs tyttö.

-Oliko se tositarina? kysyi vanhempi herrasmies.  

-Oli muistaakseni, tyttö sanoi.

-Entä oliko siinä onnellinen loppu, vanhempi mies kysyi.  

-Oli, sanoi tyttö 

-No ei se sitten totta ollut, sanoi vanhempi mies. 

                                                                            *


Mität mieltä sinä olet? Ovatko onnelliset loput mahdollisia tosielämässä? Annan Rileyn kirjalle neljä tähteä. Erityismaininta historian yksityiskohtien tuntemuksesta ja perusteellisestä taustatutkimuksesta. Sijoitan tämän kirjan haastekohtaan 6: Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija.


Khaled Hosseini: Meren rukous

Tätä kirjaa en arvioi tähdillä, koska minusta tuntuu kuin vertaisia banaaneja ja appelsiineja keskenään. Kirjassa on vain muutamia sivuja ja se kertoo pakolaisista. Kirjastossa se olikin sijoitettu ajankohtaisten kirjojen luokse. Häpeäkseni minun on tunnustettava, etten ole lukenut Hosseinin kirjoja ennen. Leijapojan olen sentään nähnyt elokuvana. Kirjassa on kaunis vesivärikuvitus. Sijoitan kirjan haasteen kohtaan 23: Pieni kirja. 


Hergé: Tintin seikkailut, Yksisarvisen salaisuus

Tämä on oikeastaan kirjaparin ensimmäinen osa, jälkimmäisen nimi on Rakham Punaisen aarre. Olen nähnyt tarinan muistaakseni myös elokuvana. Tätä kirjaa minulle suositteli pikkuveljeni, jolle olen ostellut Tinttejä myös lahjaksi ranskankielisenä. Tintti on minusta tosi symppis hahmona Asterixin ohella. Näitä kirjoja voisin suositella myös historiasta tai maantieteestä kiinnostuneille. Sijoitan kirjan haasteen kohtaan: 41: Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista.  

Sitten vielä lopuksi haluaisin esitellä kässäryhmän lopputyöni, koska tajusin etten ole vielä sitä täällä blogissani tehnyt. Tämä on ylivoimaisesti työläin koskaan toteuttamistani tekstiilitöistä.








sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Kesää odotellessa

Kävin eilen valokuvausreissulla hyvän ystäväni kanssa. Jossain Forssan tienoilla, kun kello oli noin puoli kuusi aamulla näimme yhtäkkiä koivikon, jonka takana paistoi kuu. Siinä paikassa ei voinut pysähtyä kuvaamaan, joten ajattelin ikuistaa näkymän guassimaalaukseen. Vaaleanpunaiset kukat ovat kuitenkin mielikuvituksen tuotetta.





 

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Helmet-haaste edistyy - hitaasti, mutta varmasti

Lupasin kirjoittaa jokaisesta Helmet-haasteeseen lukemastani kirjasta edes muutaman rivin, joten tässä arviot kolmesta viimeisimmästä lukemastani kirjasta:


Delia Owens, Suon villi laulu *****

Tätä kirjaa on nyt kehuttu ja haukuttu netissä niin paljon, että on vaikeaa keksiä siitä mitään uutta sanottavaa. Siksi totean vain, kyseessä on kirja, joka kertoo kahden erilaisen maailman törmäyksestä. Ympäristön kuvaus, joka on mnulle aina tärkeää kirjoissa, on tässä kirjassa tehty upeasti ja taiten. Jään odottamaan, millainen elokuva kirjasta syntyy. Sijoitan tämän kirjan haasteen kohtaan 45: Palkittu esikoisteos (British Book of the Year: Page Turner) 



Katoava maa, Julia Phillips ***

Tämän kirjan valitsin luettavaksi siksi, että se sijoittuu Kamtsatkalle. Kaukoitä on kiehtonut mieltäni siitä asti kun asuin itse Japanissa ja tässä kirjassa herää eloon tuo niemimaa, joka kuulostaa minusta yhtä tarunhohtoiselta kuin Vladivostok. Se olisi luultavasti myös upea valokuvauskohde, tosin tällä hetkellä tekee mieli boikotoida kaikkea venäläistä. Teos ei yllä minun lempikirjojeni joukkoon, mutta on kuitenkin ihan kelpo kirja. Tosin jossain vaiheessa tuntui, että siinä on liikaa henkilöitä. Sijoitan tämän  kirjan haasteen kohtaan 4: Kirja jonka tapahtumissa en itse haluaisi olla mukana.



Elena Ferrante, Loistava ystäväni *****

Tämä kirja on myös jakanut lukijat kahteen leiriin, mutta minä pidin tästä valtavasti. Siinä missä Delia Owens on luonnontieteilijä, on Ferrante selkeästi humanisti. Teos sijoittuu sodanjälkeiseen Napoliin, jossa pitää kyllä tämän kirjan innoittamana nyt päästä käymään. Täytynee lukea myös kirjan jatko-osat. Tämän enempää en nyt ruodi tätä kirjaa, koska siitä on myös netissä kirjoitettu paljon. Sijoitan tämän kirjan haasteen kohtaan 7: kirja kertoo ystävyydestä.



sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

My Life In Journals

Tämän postauksen aiheena on, kuten otsikkokin kertoo, erilaiset bujon tapaiset muistikirjat elämässäni. 


Ihastuin bullet journal -ideaan muutamia vuosia sitten nähdessäni kirjakaupassa mallin. Sen jälkeen olen kokeillut myös valmiiden kalenterien koristelua, mutta kyllä bujo on enemmän minun tyyliäni. Sen jälkeen bujo-perheeni on kasvanut kolmella hankinnalla, joista viimeisen tein tänään. Seuraavassa esittelen rakkaat muistikirjani ja mihin niitä käytän. 


Se oikea ja alkuperäinen bullet journal 

Tänne laitan:

-päivittäiset muistiinpanot

-vuodenaikakohtaiset bucket list -listat (Bucket list on eräänlainen lista siitä mitä aion ainakin tehdä minäkin vuodenaikana. Tähän voi löytää hurjasti inspiraatiota esimerkiksi Pinterestistä, joka on pullollaan erilaisia bucket list -listoja.)

-siivous-trackerit (Huomasin jo varhain, että minulla ei ole energiaa pitää yllä esimerkiksi päiväkohtaisia mood- tracker -listoja, mutta siivous-trackereitä haluan sisällyttää bujooni. 

-kuukausikohtaiset koristelut: vuonna 2022 ensimmäisen  puolen vuoden teemana on dark academia ja sen takia minulla on tällä hetkellä mustasivuinen  bujo. Koin sen aluksi haasteeksi, mutta olen vihdoin löytänyt valkoiset posca-tussit ja olen todella tyytyväinen niiden jälkeen bujossani. Suosittelen niitä hieman korkeammasta hinnasta huolimatta!   

-tulevaisuuden suunnitelmissa on sisällyttää bujoon ehkä jonkunlaisia pidemmän aikavälin tavoitelistoja tai vaikka meal plannereita

Commonplace book

Commonplace -book -kirjan ideaa olenkin käsitellyt blogissani jo aimemmin, joten tässä ainoastaan kuva nykyisestä, ja kolmesta kirjanmerkistä, jotka askartelin. Kirja on nuuna Hämeenpuiston Vihkokaupasta.





Film & TV journal

Tätä en ole käyttänyt vielä paljon, mutta ajatus on hauska: kirjataan elokuvista tai TV-sarjoista mm. elokuvan perustietojen lisäksi paras kohtaus, oma arvio elokuvasta sekä muita muistiinpanoja (minun tapauksessani erityisesti elokuvan musiikki). Ja jos joku miettii, minne kirjaan lukemani kirjat, niin ne olen kirjannut jo vuosia Goodreadsiin.

Financial planner

Oikeastaanhan olen sitä mieltä, että minulla on jo tarpeeksi plannereita, mutta somessa tuli taas vastaan niin houkutteleva ajatus, että piti tilata vielä yksi :) Olen jo kauan miettinyt, että omaa rahankäyttöä olisi hyvä seurata enemmän, joten tänään tilasin itselleni Etsystä Financial Plannerin. Toki raha-asioita voisi seurata bujon sisälläkin ja paljon halvemmalla, mutta jostain syystä ajatus erillisestä rahapäiväkirjasta tuntui nyt mukavalta. Jään innokkaana odottamaan tilauksen saapumista.   

sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Ja palataanpa vielä hetkeksi Espanjaan...

En muistanutkaan miten hauska on leikkiä tuolla vesiväri appillä. Tänään palasin muistoissani Espanjaan ja sain aikaiseksi tällaisen Benalmadenan perhospuistossa otetusta kuvasta. Olen kokeillut tätä aiemminkin, mutta nyt olen niin innostunut, että teen näistä luultavasti näyttelyn, kunhan ehdin käsitellä tarpeeksi kuvia.   





tiistai 22. helmikuuta 2022

Päivä Hämeenlinnassa


Kotona Suomessa olen viettänyt jo pari päivää ja ilmastoshokki on ollut kyllä täydellinen. Tänään koin sen vahvasti matkustaessani Hämeenlinnaan junan ollessa tunnin myöhässä.

Vierailin ihanan kalligrafiaopettajani Kaisa-Leenan luona. Nyt käsityön taiteen perusopintojen tultua päätökseen minulla on aikaa panostaa kalligrafian ihmeelliseen maailmaan perehtymiseen. Kirjansidonta  liittyy vahvasti kalligrafiaan ja aionkin sitä opiskella lisää jossain vaiheessa. Olen päättänyt omistaa joka lauantai pari tuntia kalligrafian harjoitteluun, jospa näin  pystyisin etenemään opinnoissani nopeammin kuin tähän mennessä. Tällaista harjoittelua tänään: (tuon nimen on kirjoittanut opettaja, muut minä)



Myös dark academia -aiheisesta bujostani on tulossa postaus myöhemmin, olen valinnut huhtikuun teemaksi Alphonse Muchan. Stay tuned.


lauantai 12. helmikuuta 2022

Lauantaiaamu Fuengirolassa

Meri on tänään rauhallinen, niin rauhallinen kuin se voi olla. Sumun keskellä muutama purjevene täplittää vettä. Yritän suojata kameraani verkkaisesti putoilevilta sadepisaroilta kävellessäni rantabulevardilla. Sohailin linna häämöttää kukkulalla usvan keskellä. Lähden kiipeämään mutkaista polkua ja yritän kuvitella itseni entisaikojen linnanneidoksi. Olen nähnyt useamman kerran unta linnassa asumisesta. Hengästyneenä saavun muurille, jonka sisäpuolella käyskentelee tähän aikaan päivästä vain muutama ihminen. Korkean paikan kammoani uhmaten kiipeän jyrkkiä portaita näköalatasanteelle, josta avautuu näkymä kaupunkia ympäröiville kukkuloille asti. Japani on minun rakkaustarinani, mutta ei Fuengirolakaan hullumpi ole. Elämä on nyt. 


sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Dokumentaristi hylkää realismin



Kävin tänään Benalmadenan perhospuistossa. Kuvasin siellä tämän upean sinisiipisen perhosen, jonka nimeä en hoksannut katsoa. Kyseessä on melko suuri perhoslaji ja näitä viiletti puistossa kymmeniä. Jippo näiden kuvaamisessa on kärsivällisyys; siivet ovat toiselta puolelta ruskeat ja ymmärrettävästi perhonen naamioi itsensä istahtaessaan kasville laittamalla siipensä suppuun, jolloin niitä hädintuskin havaitsee. On vain odotettava, että perhonen joko räpäyttää siipiään tai sitten "unohtaa" sulkea ne. Metsästin kuvaa yli tunnin. 

Sitten puristivalokuvaajille tiedoksi: jos allaoleva kuva sattuu silmään niin skrollatkaa ohi. Minun silmiini komposiittikuva ei satu eikä allaoleva kuva pyri edes jäljittelemään todellisuutta :) Välillä on hyvä tehdä jotain ihan muuta kuin yleensä tekee ja tämän päiväisen harjoitteluni tulos on tässä:


 

 




lauantai 5. helmikuuta 2022

Wannabe-kuvareportterin seikkailu Málagassa

Tänään yleisön pyynnöstä hieman kuvapainotteisempi postaus.

Mutta ensin pöytään päivän tilastot:


otettuja kuvia: noin tsiljoona

käsiteltyjä kuvia: 28

uusia Instagram-seuraajia: 1

askeleita: 10289

espanjaksi tilattuja lounaita: 1


Kiinnostuneille tiedoksi: Málagassa on paljon kiinnostavia muraaleja, joita kuvasin myös, mutta en voi tässä julkaista kuvia niistä tekijänoikeuksien takia.






























 

 

torstai 3. helmikuuta 2022

Costalla

Nyt voin viimeinkin paljastaa tämänhetkisen olinpaikkani, jossa olen viihtynyt jo 6 päivää, olen nimittäin Fuengirolassa. Pelkäsin viimeiseen asti, että sairastuisin ja tämä työkeikka peruuntuisi enkä edes käynyt harrastuksissa sen takia.  

Ne jotka tuntevat minut saattavat olla nyt hämmästyneitä, koska matkailijana minua kuvaa paremmin sana "reppureissaaja". Jos kyse olisi pelkästä lomamatkasta, Fuengirola voisikin olla aika epätodennäköinen vaihtoehto minulle, mutta näin työntekijälle tai varsinkin etätyöntekijälle Costa on ihan hyvä vaihtoehto. 

Suomen kieltä kuulee täällä enemmän kuin englantia. Jos se häiritsee sinua älä siis tule tänne 😀 Koska kuitenkin harjoittelu ,jota suoritan täällä on intensiivinen, saa ympäristö ollakin vähemmän "haastava". Olen myös eksynyt milloin Intiassa milloin Japanissa tms. paikoissa ihan riittävän monta kertaa, jotta osaan arvostaa sitä, että melkein joka toinen ohikulkija pystyisi neuvomaan minulle tien suomeksi. 

No sitten se sää: Kyllähän täällä aurinkoista on, jopa helmikuussa. Pidän kyllä Suomen kaikista neljästä vuodenajasta, ja varsinkin valokuvaajalle talvi tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia. Silti: kesän lapsi kun olen alan kyllä helmikuussa odottaa jo kevättä. Oikeastaan Fuengirola helmikuussa on erittäin sopivan lämpöinen. Ei tarvitse kärventyä kuoliaaksi kuten kesällä Välimenerellä. Varsinkin Fuengirolaan tulopäivänäni rannassa  kävi myös ihana tuuli, joka paitsi nostatti korkeat aallot, puhalsi ihanasti meidän parvekkeelle, tehden ilmasta minulle juuri sopivan lämpöisen.   

Huoneeni sijaitsee niin lähellä merta kuin mahdollista. En itsea asiassa ole koskaan asunut näin lähellä merta, edes Intiassa tai Kaliforniassa. Sijainti on muutenkin loistava, aivan lähellä Fuengirolan keskustaa. 

Fuengirola on arkisempi kuin Kreikka tai Nizza, mutta samalla helpompi. Rantakadulla kahvilaan tai ravintolaan poiketessa ei tarvitse aprikoida mitä oikeastaan tuli tilattua, koska espanjalainen ruoka loistaa poissaolollaan. Se on joko puute tai etu, riippuu katsantokannasta. Itse toivon vielä pääseväni syömään myös espanjalaisia herkkuja.

Täällä maailman kolkassa kaikki siis suhteellisen hyvin. Ehkäpä jonain iltana menen rannalle katselemaan, miltä tähtitaivas näyttää täälläpäin. Se olisi tähtiharrastajalle mieluisaa. 


To be continued...   

 


 


  





   

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Helmet 2/50 ja commonplace book

Lupasin kirjoittaa Helmet-haasteen jokaisesta lukemastani kirjasta edes muutaman rivin, joten tässä tulee arvio kirjasta numero 2.

Luin toisena kirjana haasteeseen Tuula Korolaisen ja Riitta Tuluston toimittaman runokokoelman Ikäisekseen hyvin säilynyt. Kokoelmaan on koottu runoja Suomen itsenäisyyden ajalta, josta tuli kirjan julkaisuvuonna 2017 kuluneeksi 100 vuotta. Luin kirjan haasteen kohtaa 12 (viiden viime vuoden aikana julkaistu runokirja) varten. 

Kirja on jaettu 10 osaan, jotka kukin sisältävät runoja eri aikakausilta. Joka vuodelta on valittu yksi runo. Suomen runohistoria on minun päässäni painottunut sotaan liittyviiin runoihin ja sodan kuvauksiin. Siksi olikin virkistävää lukea niin paljon runoja, joiden aiheena oli joku muu kuin sota. Suoskkejani tässä kirjassa olivat seuraavien runoilijoiden runot:


Yrjö Jylhä

Maaria Leinonen

Hannu Helin

Raimo O. Kojo

Stiina Ikonen

Azem Kurtic

Claes Andersson

ja Merja Toppi


Yksi vuoden 2022 tavoitteestani on kirjoittaa enemmän. Tässä tavoitteessa minua auttaa commonplace book, jota varten tilasin jo muistikirjan. Löysin idean commonplace bookista vain muutama päivä sitten, ja tajusin, että se on juuri se mitä tarvitsen. Wikipediasta löytyy kiinnostuneille tietoa commonplace bookista, mutta lyhykäisyydessään kyse on muistikirjasta, johon kirjataan ylös esimerkiksi lainauksia, laululyriikoita, runoja ja omia huomioita. Minä aion jakaa muistikirjani näihin neljään kategoriaan, mutta niitä voi olla enemmänkin. Eräänlainen päiväkirja siis, mutta commonplace book -muistikirjaan kirjataan ehkä enemmän "mitä ajattelin tänään" kuin "mitä tein tänään". Commonplace book toimii siis ehkä hieman samaan tapaan kuin aamusivut, joita olen myös kokeillut, mutta aamu-unisena se ei ollut ehkä minulle paras menetelmä kirjoittaa. Commonplace bookin idea sai alkunsa Rooman keisari Marcus Aureliuksen Meditations-tekstistä ja menetelmää ovat käyttäneet läpi historian esimerkiksi Erasmus, Francis Bacon, John Locke, Thomas Jefferson sekä useat muut kirjoittajat, ajattelijat ja valtionpäämiehet. Kyse on siis laajalti hyväksi todetusta menetelmästä.



 


 


sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Helmet-haaste

Goodreads-tilini paljasti vuoden lopussa karun tosiasian: olin lukenut vuoden 2021 aikana vain 8 kirjaa. Se on vähän ihmiselle, joka ahmi varsinkin teini-ikäisenä todennäköisesti ainakin 100 kirjaa vuodessa. Voisin syyttää opiskelukiireitä ja muita haasteita elämässä. Minulle on esimerkiksi tyypillistä se, että en kykyne keskittymään kirjoihin, jos mieltäni vaivaa jokin asia. Lisäksi yhtenä syynä vähäiseen lukemiseen on todennäköisesti se, että olen itse ihmisenä muuttnut teini-iän tarkkailijasta osallistujaksi. En osaa sanoa, kumpi on parempi tapa elää... Epäilen, että esimerkiksi kirjailijoissa on enemmän introverttejä kuin  ekstroverttejä, mutta sekin saattaa olla omaa kuvitelmaani. Joskus kuulee sanottavan, että on elettävä sellainen elämä, että tulee kirjailija. Toisaalta esim. kirjailija Jane Austenin elämä saattaa ulkopuolisen silmin vaikuttaa tylsältä. Kuitenkin hänestä tuli merkittävä kirjailija. 

Myös suhtautuminen kirjojen päähenkilöihin on huomaamattani muuttunut: yläasteikäisenä luin kirjoja, joiden päähenkilöihin saatoin samastua. Nyt se ei ole enää tärkeää; oikeastaan on mielenkiintoisempaa lukea millaisista henkilöhahmoista hyvänsä, kunhan ne on hyvin rakennettu. Tuntuu jotenkin itsekeskeiseltä lukea vain sellaisia tarinoita, jotka muistuttavat omaa elämää. Toisaalta uskon, että kyky samastua erilaisiin ihmisiin paranee sitä mukaa, kun elämässä tutustuu uusiin ihmisiin. Lisäksi: jos lukisi vain kirjoja, joiden henkilöistä itse pitää, jäisi oma listani aiankin varsin lyhyeksi.😀

Mutta asiaan: aloin siis pohtia, miten saisin kasvatettua lukemieni kirjojen määrää. Olen muutaman kerran yrittänyt osallistua lukupiireihin, ja vaikka rakastan kirjoista keskustelemista, niin sekään ei lisännyt luettujen kirjojen määrää. Olen seuraillut jonkin aikaa somessa Helmet-haastetta ja nyt se alkoi tuntua loistavalta ratkaisulta. Tarkoitus on siis lukea vuoden aikana 50 kirjaa, joista jokainen kuuluu tiettyyn haasteen kohtaan. Jonkin verran olen joutunut järjestelemään elämääni, jotta ehtisin lukea kaikki 50 kirjaa. En myöskään aio lukea mitään pakolla: jos jossain vaiheessa haasteen suorittaminen alkaa tökkiä, jätän sille hyvästit hyvällä omalla tunnolla. Toistaiseksi olen kuitenkin  innostunut. 

Olen asettanut itselleni Helmet-haasteessa kolme henkilökohtaista tavoitetta: ensiksikin lukea enemmän viihdekirjallisuutta, ei kuitenkaan dekkareita. Tämä ei johdu suinkaan siitä, etten dekkareista pitäisi vaan siitä, että olen lukenut niitä jo yläasteikäisenä niin paljon, että kiintiö alkaa olla täynnä. En määrittele viihdekirjoja tässä nyt kapeasti, koska kirjo on valtava. Oikeastaan viime vuosina lukemistani kirjoista ainoastaan klassikot ja Finlandia-palkitut kirjat jätän siis suosolla vähemmälle tänä vuonna. Ei elämä ole niin vakavaa!

Toiseksi aioin tutustua paremmin oman kirjahyllyni sisältöön. Ostelen nykyään kirjoja oikeastaan vain kahdesta syystä: kerään jotain sarjaa, esimerkiksi kirpputoreilta tai kirjassa on jotain mikä saa minut palaamaan siihen uudelleen ja uudelleen.

Koska olen melko hidas lukija, aion sisällyttää haasteeseen myös äänikirjoja. Jos joku nyt on sitä mieltä, että ne eivät haasteeseen kuulu, niin ei voisi vähempää kiinnostaa. Tärkeintä on mielestäni keksittyä johonkin asiaan kauemmin kuin 15 minuuttia. 

Sitten itse haasteeseen. Olen ajatellut kirjoittaa jokaisesta lukemastani kirjasta edes pari riviä. Mitään perinpohjaista analyysiä ei pariin lauseeseen tietenkään mahdu. Luin ensimmäisenä  kirjana "Hertan", johon minulla meni kolme päivää. Kirja sopii kohtaan 46: kirjan kansi on punainen. Ja niin on kyllä kirjan päähenkilökin. Kiinnostavaa kerrontaa kiinnostavasta ihmisestä, mutta jotenkin jäin kaipaamaan syvällisempää yhteiskunnallista analyysiä sen sijaan, että jaetaan ihmiset meihin ja noihin toisiin. Tällaisenaan jäi hieman naiivi kuva henkilöstä, joka ei kykene uskomaan mitään pahaa palavasti ihailemastaan aatteesta. Siinä suhteessa en tiedä vastasiko kirja todellisuutta. Joka tapauksessa mielenkiintoinen kirja. Kolme tähteä.     

En ole pitkään aikaan valinnut kuukauden biisiä täällä blogissa, mutta tässä tammikuun 2022 biisi, jonka löysin Aurora-elokuvan myötä. Lukijoille siis tiedoksi, että kyseessä ei ole mikään uusimpien hittien lista eikä myöskään oma suosikkilistani, vaan kuuntelen biisejä, jotka jollain tavalla koskettavat / ovat koskettaneet minua juuri tällä hetkellä. 

https://www.youtube.com/watch?v=FcdOLKx2XG8