Yksi Helmet-haastetavoitteistani tänä vuonna oli lukea enemmän viihdekirjallisuutta. Enni Mustosen kirja Paimentyttö menee mainiosti tähän kategoriaan. Kirja yllätti minut positiivisesti. Olin kuvitellut sen kovin kevyeksi sisällöltään, mutta se olikin todella kiinnostava ja haluaisin myös sanoa että koukuttava, vaikka inhoan tuota sanaa, koska se on niin kulunut tapa kuvailla kirjaa. Tätä sarjaa tulen lukemaan lisää.
Tänä vuonna lukemistani kirjoista parhaiten Paimentyttö vertautuu ehkä Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -kirjaan. Mielestäni ei ole mielekästä verrata viihdekirjallisuutta ja ns. taidekirjallisuutta keskenään, koska niillä on eri tavoitteet. Sekä Mustonen että Riley ansaitsevat historian tuntemuksesta kiitettävän arvosanan. Riley on kirjoittajana ehkä enemmän seikkailuhenkinen, kun taas Mustonen on parhaimmillaan jokapäiväisen ja arkisen elämän kuvauksessa, koski se sitten ylä- tai alaluokkaisia ihmisä.
Koska minulla ei ole opintoja kirjallisuustieteestä, perustan havaintoni taide- ja viihdekirjallisuuden eroista omiin kokemuksiini lukijana. Vilkaisin kuitenkin joitakin määritelmiä googlesta. Huomioni kiinnitti lause, jonka mukaan taidekirjallisuus olisi aatteellista, toisin kuin viihdekirjallisuus. On totta, että esimerkiksi Mustosen kirjassa ei mielestäni ollut havaittavissa poliittista aatteellisuutta. Se ei välttämättä ole huono asia. Omalta kohdaltani voin sanoa, että aatteelllisten kirjojen kohdalla nautin eniten sellaisista kirjoista, jotka kuvaavat useiden erilaisten poliittisten suuntauksien esiintymistä yhteiskunnassa, kuin sellaisista kirjoista, jotka on selkeästi edustavat jotain tiettyä poliittista agendaa.
Sitten se ruotsin kieli, joten kirjassa esiintyy paljon. Veikkaan, että se karkottaa osan lukijoista. Hyvällä lukioruotsilla ymmärtää kyllä ruotsinkieliset lauseet ja jos ei ymmärrä, niin sisällön voi mielestäni päätellä helposti. En siis itse kokenut sen häiritsevän.
Kirjassa on mielenkiintoinen piirre, joka liittyy uskoakseni kirjasarjan nimeen. Päähenkilö Idan elämän käännnekohdissa hän näkee itsensä "ulkopuolelta", kuin olisi huoneen katossa. Tämä tapahtuu kaksi kertaa kirjassa ja tuntuu minusta jollain tavalla tärkeältä.
Sijoitan kirjan haasteen kohtaan 28: Kirjan päähenkilö on alla 18-vuotias. 4 tähteä.
Hyvä arvio!
VastaaPoista