sunnuntai 26. joulukuuta 2021
Joululoman bujoilua
sunnuntai 7. marraskuuta 2021
Vuosi 2021 lähestyy loppuaan, mitä se toi mukanaan?
Vuosi 2021 on ollut kummallinen, ilahduttava ja työntäyteinen. Tähän aikaan vuodesta onkin hyvä pohtia mitä olen saavuttanut, mitkä asiat ovat edelleen keskeneräisiä ja mihin suuntaan olen tällä hetkellä menossa elämässäni.
Valmistun keväällä 2022 kuvallisen ilmaisun toteuttajaksi ja tarkoitus olisi työllistyä valokuvauksen pariin. Dokumentaarisen valokuvauksen lisäksi suunnitelmissa on täydennyskouluttautua valokuvataiteen ja edistyneemmän kuvankäsittelyn kursseilla. Lisäksi aloitin tänä syksynä kalligrafian perusopinnot Suomen Kalligrafiayhdityksen opetussuunnitelman mukaan. Ammatillisesti kouluttautuminen näiden vielä kesken olevien opintojen lisäksi ei tunnu tällä hetkellä ajankohtaiselta, sen sijaan harrastuksena saatan opiskellakin jotain, mutta siitä lisää tuonnempana.
On myös tullut aika uudistaa ja selkeyttää blogiani. Sen lisäksi, että se on rönsyillyt moneen suuntaan aikojen saatossa, lukijat lienevät huomanneet, että uusien blogijuttujen kirjoittamistiheys on hiipunut. Näiden haasteiden edessä olen joutunut miettimään uudestaan, mitä asioita oikein haluan blogissani käsitellä. Myös teknisesti on tulossa uudistuksia.
Odotan innolla vuotta 2022. Myös ensimmäiset sivut dark academia -aiheisesta bujostani ovat valmiit. Käytin tällä kertaa kirkkaampia värejä kuin minulle ja dark academialle on oikeaoppista ja tyypillistä.
sunnuntai 12. syyskuuta 2021
"You have not lived today until you have done something for someone who can never repay you."
-John Bunyan
Keväällä aloittamani kuvasarja on jäänyt hieman kesken kun ensin oli keväällä valokuvausnäytöt ja kesällä työstin road trip -projektiani. Tässä kuitenkin eilen ottamani kuva lähipellosta, jossa kukki aiemmin kesällä hunajakukka ja nyt auringonkukka ja seuraavana näyttää kukkivan kaunis vaaleanpunainen pensasmainen kukka, jota en vielä tunnistanut.
torstai 3. kesäkuuta 2021
Viihdekirjallisuus vs. taidekirjallisuus
Olen mielenkiinnolla seurannut "raivokasta" keskustelua, jota somessa on käyty viihde- ja korkeakulttuurin asemasta kirjallisuuden kentässä. Itse en ole ottanut kantaa keskusteluun vielä (olen tainnut viitata lyhyesti asiaan jossain blogitekstissäni), mutta nyt sen teen. Korostan, että minulla ei ole minkäänlaista koulutusta kirjallisuuden alalta, joten en viittaa nyt tekstissäni mihinkään teorioihin, tämä on vain omaa pohdintaani.
Ensin muutama sananen omasta historiastani lukijana. Ennen kuin aloin lukea itse minulle luetuista kirjoista tai -saduista on ainakin jäänyt mieleen Täti vihreä, täti ruskea ja täti sinipunainen, Onnea matkaan pikku susi, Tirlittan, Ruma ankanpoikanen, Kulta Kutri ja kolme karhua, Pekka Töpöhäntä.
Lukemaan opittuani olen kuluttanut kotikuntani kirjaston palveluita välillä ahkerammin, välillä laiskemmin, mutta kuitenkin koko ajan. Ensimmäiseksi suosikkikirjailijaksi nousi Vuokko Niskanen ja hänen tuotannostaan olenkin tainnut lukea kaiken 1980-luvun puoliväliin mennessä ilmestyneen.
Koulun alkaessa siirryin lukemaan Viisikoita ja muita lastenkirjallisuuden klassikoita kuten Ronja Ryövärintytär ja muutama vuosi myöhemmin suuntasin mielenkiintoni hevoskirjoihin ja Neiti Etsiviin.
Aloitettuani yläasteen arvelin ehkä, että oli jo aika siirtyä "aikuisempiin" kirjoihin, koska aloin kuluttaa valtavia määriä dekkareita. Varsinaista nuortenkirjavaihetta minulla ei ollut, joskin esimerkiksi L. M. Montgomeryn koko suomennettu tuotanto tuli luettua. Sen jälkeen minulla oli romanttinen viihdekirjavaihe noin 15-vuotiaana, jolloin kahlasin läpi kymmenittäin kevyempää kirjallisuutta. Tästä siirryin pian hivenen "korkeampaan" kirjallisuuteen, tutuiksi tulivat Austen ja Bronten sisarukset. Myös esim. Anna Karenina tuli luettua myös jo lukioikäisenä, eli en ole vierastanut klassikoita nuorenakaan. Aikuisiällä lukemiani kirjoja en rupea tässä luettelemaan, koska siihen menisi puoli päivää.
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka arvottavat toisia ihmisiä sen mukaan, mitä he lukevat. Tai jättävät lukematta. Meidän perheessä jokaisella on jo kauan ollut erilaiset lukutottumukset: minä olen lähes kaikkiruokainen, toinen pikkuveljeni on ollut ahkera lukija myös, isäni lukee poliittista historiaa ja äiti elämäkertoja. Toinen veljeni lukee sarjakuvia. Sarjakuvista, kuten Asterixista on saanut alkunsa myös oma kiinnostukseni historiaan. Mikä voisi olla hyödyllisempää!
Wikipedia määrittelee viihdekirjallisuuden seuraavasti: "Viihdekirjallisuus, myös populaarikirjallisuus on kirjallisuutta, joka pyrkii tavoittamaan monia lukijoita ja viihdyttämään.
Perinteisesti ajanvietekirjallisuus on jaettu rakkauskertomuksiin,
seikkailu- ja jännityskertomuksiin sekä huumoriin. Kaikista näistä
muodoista haetaan siirtymistä todellisuudesta unelmiin sekä hetken
huvia. Ero taide- ja viihdekirjallisuuden välillä on kuitenkin liukuva." Tuon liukuvuuden takia en edes pyri tässä tekstissä määrittelemään, mitä on taidekirjallisuus.
Näyttäisi siltä, että viihdekirjallisuuden kuluttajia yhdistää jonkinlainen eskapismi. Kysymys kuuluu: onko tässä jotain pahaa? Tutkimusten mukaan hyvä kirjallisuus kehittää kykyä ymmärtää muita ihmisiä. Mutta pitääkö kaikkien kirjojen olla maailmaa mullistavia? Pitääkö kaikkien kirjojen tehdä lukijoistaaa parempia ihmisiä? Pitääkö lukemisesta aina olla jotain "hyötyä".
Tottakai viihdekirjallisuudessa on omat puutteensa: esimerkiksi usein
saman kirjailijan kirjat toistavat samaa (menestynyttä) kaavaa. Juoni (vs. esim. kirjoitustyyli) on tärkeä ja etenkin naisille suunnatussa kirjallisuudessa rakkaus ja avioliitto ovat onnen edellytyksiä. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että vaikken itse ole mielestäni erityisen romanttinen ihminen, pystyn kyllä lukemaan romanttisia kirjoja.
Joskus jos ihminen prosessoi aktiivisesti jotain ongelmaa tai kysymystä mielessään, voi käydä niin, että lukemiseen ei voi keskittyä. Minulla on ollut muutamia tällaisia kausia elämässäni ja tuolloin voi olla helpompaa tarttua viihteellisempään kirjaan, jonka henkilöt eivät jatkuvasti "vaadi" lukijalta paljon huomiota. Tällöin lukemisesta voi olla valtavasti hyötyä ihmiselle, koska se tarjoaa ikkunan toiseen, helpompaan maailmaan.
Myös viihdekirjallisuus voi olla sekä hyvää että huonoa. Itse en ole niin kurttuotsainen etten pystyisi katselemaan elokuvana Bridget Jonesia, vaikka päähenkilö ei tiedäkään mitkä maat ovat Saksan rajanaapureita. Sen sijaan mielenkiintoisesti tutkimusten mukaan miesten viihde on arvostetumpaa kuin naisten viihde ja voi tietysti kysyä miksi?
perjantai 23. huhtikuuta 2021
Keväthaaste: Kuva 2, Taivas
Keväthaasteen toisen kuvan aiheena on taivas. Otin tämän kuvan muutamia päiviä sitten kotini läheisyydessä lenkin päätteeksi. Tarkoitus on käyttää tätä taustana koulutehtävässä, mutta minusta tämä on itsessäänkin ihan kaunis.
sunnuntai 18. huhtikuuta 2021
Tämän kevään valokuvausprojekti
Kevään valokuvaushaasteen ensimmäisenä aiheena on kukka ja kuvana julkaisen tämän viime syksynä koulutehtävää varten kuvaamani otoksen.
perjantai 2. huhtikuuta 2021
Kevät!
Harmillisesti blogin kirjoittaminen on jäänyt vähälle huomiolle viime aikoina. Nyt yritän kuitenkin kohentaa tilannetta ja aloitan ensi viikolla Valokuvaajan kevät - sarjan, hieman kuten viime keväänä. En kuitenkaan julkaise kuvia joka päivä, jotta siitä ei tulisi ns. snapshot-tyylinen sarja vaan tulevat olemaan enemmän rakennettua ja harkittua valokuvaa.
maanantai 11. tammikuuta 2021
Ammatinvalinnan vaikeudesta
Blogi on uinunut Ruususen unta viime syksyn ajan. Ei siksi, että ei olisi ollut kirjoitettavaa, päin vastoin. Olen kuitenkin joutunut priorisoimaan uusia valokuvauksen opintojani, ja blogi on jäänyt vähän lapsipuolen asemaan. Alunperin tarkoituksenani oli julkaista myös blogissa valokuvia opintojen varrelta, mutta se on jäänyt. Yritän korjata asian nyt kevätpuolella. Yksi mielen päällä olevista asioista syksyllä oli siis ammatinvalinta ja ennen kaikkea ammatinvaihtaminen "kypsällä iällä".
Olen kulkenut pitkän tien siitä hieman eksyneen oloisesta tyttösestä 90-luvun lopulla, joka pääsi kauppakorkeakouluun ensi yrittämällä, mutta joka jälkeenpäin ajatellen tuntui olevan hiukan tuuliajolla siihen aikaan. Uskon, että kaikella on elämässäni ollut tarkoitus, enkä ole juuri harrastanut minkään katumista tähän mennessä. Jos en olisi päässyt kauppakorkeaan, en esimerkiksi olisi ehkä tullut lähteneeksi Japaniin. Joku sanoi minulle kerran, että ihmisethän elämässä ovat tärkeitä, eivät paikat. Hmm. Olen jonkin verran eri mieltä. Jotkut elämäni suunnan kannalta merkityksellisimmät kohtaamiset ovat tapahtuneeet ulkomailla ja ovat kutoutuneet mielessäni niin tiukasti yhteen tietyn paikan kanssa, että en jotenkin pysty enää erottamaan niitä toisistaan. Kauppakorkeakoulu oli mukava opiskelupaikka ja lukuunottamatta joskus minua vaivannutta epämääräistä levottomuutta viihdyin opiskelupaikassani. Ihanaa oli huomata, että siinäkin koulussa on yhtä monta näkemystä elämästä kuin oli opiskelijoitakin, eivätkä kaikki suinkaan olleet samaa harmaata massaa. En kirjoita nyt Japanin jaksostani, koska siitä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan, eikä minulla ole siihen tässä mahdollisuutta.
Noin 35-vuotiaana olin tullut elämässäni taitekohtaan. Olin yrittänyt etsiä paikkaani maailmassa kaupallisella alalla. Olin saanut sen verran kokemusta, että tiesin miten ihana asia on varma toimeentulo. Olin jopa päässyt tekemään mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä, mutta jokin tuntui silti puuttuvan. Päätin kokeilla siipiäni kokonaan toisella alalla: lähdin opiskelemaan leipuri-kondiittoriksi ja edelleen konditoriksi. Työn sisällöt tuntuivat kiintoisilta, mutta tajusin pian, että tehdastyö ei ollut minua varten, töitä oli liikaa tai työilmapiirissä toivomisen varaa. Koska minua oli pitkään kiinnostanut leivonnaisten valokuvaaminen kirjoittauduin opiskelijaksi Kymenlaakson opiston kansanopistoon valokuvauslinjalle. Muutaman kuukauden opiskelun jälkeen mielessäni alkoi hahmottua villi suunnnitelma vaihtaa jälleen alaa. Sillä tiellä olen edelleen. Viime syksynä saavutettu menestys aivan pienessä valokuvauskilpailussa tasoitti osaltaan tietäni alalle. Viestini lukijoilleni onkin: uskaltakaa tavoitella unelmianne.
Olen miettinyt kuvan ja sanojen välistä suhdetta. Olin aina ajatellut olevani parempi ilmaisemaan itseäni kirjallisesti kuin kuvallisesti, mutta olen nyt muuttanut mieltäni. Valokuvaaminen tuntuu luontaiselta ilmaisutavalta minulle ja ihmettelen, miksi en aiemmin tajunnut sitä. Valinta kirjallisen ja kuvallisen ilmaisun välillä tuntuu nyt mahdottomalta. Joskus kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ehkä sanoilla kertomisen voima onkin siis sanoissa itsessään, ei välttämättä siinä mitä kerrotaan, vaan miten kerrotaan. Alla on omasta mielestäni vaikuttavat esimerkit molemmista. Kummasta sinä pidät?
Onni (Pohjavirta & Rosenlund)
Ample Make This Bed (Emily Dickinson)
Ample make this bed.
Make this bed with awe;
In it wait till judgment break
Excellent and fair.
Be its mattress straight,
Be its pillow round;
Let no sunrise' yellow noise
Interrupt this ground.
-Emily Dickinson