Kolmantena tehtävänä kirjoitin kirjoittamisen taiteelliset ja tieteelliset lähtökohdat -kurssille tämän näytelmäkohtauksen tai pikemminkin kaksi.
Koska kyseessä on fiktiivinen teksti, on paikallaan muistuttaa lukijoita, että myös tekstin hahmot ovat fiktiivisiä ja jos he muistuttavat jotain todellista henkilöä, on se pelkkää sattumaa.
Julia
1. Kohtaus:
Julia ja Anneli tapaavat.
Astuessaan ovesta sisään Julia
antoi katseensa kiertää odotushuonetta. Vastaanotossa työskentelevä nainen ei
suonut ajatustakaan aulassa oleville ihmisille, jatkoi vain kiireisen näköisenä
työtään.
Julia
-Istuin yhdelle tuoleista. Mä
tiesin, että herätin huomiota, koska olin laiha, mikä aina sai aikaan
ristiriitaisia tunteita mussa. Tavallaan olin tyytyväinen, laiha olin
halunnutkin olla. Mutta totuus oli selvinnyt mulle jo vuosia sitten. En oikeasti näyttänyt
hyvältä, niin kuin olin nuorempana luullut. Oli kuin mun päässä olisi ollut
kaksi erilaista ääntä, jotka riitelivät jatkuvasti siitä, kumpi oli oikeassa.
Julia katseli vaivihkaa toista asiakasta,
poikaa, joka näytti naputtelevan juuri tekstiviestiä kännykällään. Farkkujen ja
villapuseron lisäksi hänellä oli päässään pipo, jonka alta pilkisti kihara
ruskea tukka. Julia arveli, että poika ei ollut edes huomannut häntä, mutta yhtäkkiä
tämä nosti päätään ja hymyili Julialle. Julian poskille kohosi puna, kun hänen
salainen tarkastelunsa oli näin paljastunut. Mutta poika ei näyttänyt olevan
huomaavinaan ja jatkoi intensiivisesti puhelimensa tarkastelua. Julia käänsi
päänsä pois.
Vihdoin, loputtomalta tuntuvan
odotuksen jälkeen Julia näki oven avautuvan, ja noin 60-vuotiaan naisen astuvan
käytävälle.
-Julia?
Julia nousi tuolilta. Hän tiesi,
että olisi kohteliasta tervehtiä, mutta hän ei tehnyt niin. Loppujen lopuksi
hänhän ei ollut halunnut tulla, hänet oli pakotettu.
Terapeutilla oli yllään aistikas
helmenharmaa jakkupuku. Astuessaan vastaanottohuoneeseen Julia näki valkoiset
valoverhot, joiden läpi näkyi jo syksyiseen asuun pukeutunut vaahtera, sekä valkoiset
seinät ja matto, jossa oli itämainen kuosi. Terapeutti ojensi kätensä ja Julian
oli pakko tarttua siihen, jotta ei olisi vaikuttanut avoimen vihamieliseltä.
Nainen istuutui kirjoituspöydän taakse ja viittasi myös Juliaa istuutumaan
punaiselle sohvalle.
-Minun nimeni on Anneli.
Julia pysyi vaiti.
Anneli
-Papereiden mukaan sinä olet käynyt
jo kolmella eri terapeutilla ennen tätä. Olet kuitenkin vasta 18-vuotias.
Nainen oli hetken vaiti. Hän
näytti siltä, että aikoi kysyä jotain, mutta kohottikin sitten vain katseensa
Juliaan kysyvästi.
Julia
-Meidän perhe on asunut Saksassa, Lontoossa ja
Yhdysvalloissa. Minulla oli eri terapeutti joka maassa. Sairastuin anoreksiaan
13-vuotiaana.
Julia vaikeni, hänestä tuntui,
että oli selittänyt tarpeeksi.
Anneli
-Ulkomailla asuminen on ollut
varmasti mielenkiintoista. Tässä sanotaan myös, että olet kilpaillut
taitoluistelussa kansainvälisellä tasolla.
Julia oli jälleen hetken vaiti,
mutta päätti sitten puhua.
-Lopetin koulun yläasteen jälkeen,
koska halusin keskittyä taitoluisteluun, mutta en ole pystynyt kilpailemaan
selkävamman takia enää muutamaan vuoteen.
Anneli näytti mietteliäältä.
Sitten hän katsoi Juliaa, ja, kuten Juliasta näytti, punnitsi sanojaan
tarkkaan.
-On hyvin tavallista, että
huippu-urheilijalle tulee uran loppumisen jälkeen tyhjä olo. Onko sinulla
taitoluistelun lisäksi muita kiinnostuksen kohteita?
Julia
-Halusin opiskella rauhan ja
konfliktin tutkimusta. Pääsinkin yhteen amerikkalaiseen yliopistoon, mutta
jouduin keskeyttämään opinnot anoreksian takia.
Anneli
-Ja asuvatko vanhempasi tällä
hetkellä Suomessa?
Julia
-Joo.
Anneli
-Onko sinulla ollut aiemmin itsetuhoisia
ajatuksia?
Hiljaisuus.
-Tiedäthän, että jos sinulla on
itsetuhoisia ajatuksia, joudumme harkitsemaan siirtämistäsi sairaalaan?
-No sairaalaan en kyllä mene,
ennemmin kuolen.
Terapeutti oli pitkään hiljaa.
Lopulta hän puhui.
-Ehkä lopetamme tältä päivältä.
Mutta haluaisin sinun miettivän asioita ja täyttämään nämä lomakkeet. Siihen
kannattaa varata aikaa. Keskustelemme enemmän perjantaina. Ja haluaisin, että
vanhempasi tulisivat silloin mukaan. Sopiiko se?
Julia nyökkäsi.
-Tapaamme siis uudestaan tällä
viikolla. Seuraamme nyt tilannettasi tarkemmin jonkin aikaa. Vanhempasi ja
ystäväsi ovat huolissaan sinusta. Tiedäthän sen?
Julia oli hiljaa pitkään, nousi
sitten tuolilta ja sanoi tuskin kuuluvasti ”hei” ja astui ovesta ulos.
***
2. Kohtaus:
Julian vanhemmat tapaavat Annelin.
Julia ja hänen vanhempansa astuivat
sairaalan odotusaulaan, jonka kioski oli avoinna tällä kertaa.
Julian äiti
-Meillä on aika vasta puolen tunnin
päästä. Menen ostamaan aamupalaa. Haluatteko jotain?
Hän katseli vuoroin Juliaa ja
tämän isää.
Julian isä
-Taidan ottaa kupin kahvia.
Julia
-Mulla ei ole nälkä.
Äiti katseli Juliaa, vain
hetken, kuin olisi toivonut tämän vielä muuttavan mieltään.
Äiti
-Okei. Sitten hän kääntyi ja käveli
kioskin luokse.
Julia istuutui seinää
kiertävälle penkille ja isä istahti hänen viereensä. Kumpikin pysyi vaiti. Julialla
oli kädessään nippu lomakkeita, jotka Anneli oli antanut hänelle täytettäväksi.
Äiti tuli heidän luokseen ja
laski kaksi kahvikuppia ja muovipakkauksessa olevan sämpylän pöydälle. Sitten
hän istuutui Julian viereen.
Loputtomalta tuntuvan odotuksen
jälkeen ovi avautui ja Anneli viittasi heitä astumaan sisään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti