Kuuntelin juuri loppuun Meri Valkaman kirjan Sinun, Margot, joka on ollut otsikoissa Parnasson kirjasta tekemän arvion takia. En kuitenkaan ota kantaa nyt siihen, vaan keskityn omiin havaintoihini. Tuttuun tapaan olen kirjannut juonen sijasta ylös teoksen herättämiä ajatuksia. Äänikirjassa oli lukijana Krista Kosonen, joka suoriutuu urakasta mainiosti.
Pidän kirjoista. joissa on kuvattu miljöötä tarkasti ja Sinun, Margot on juuri sellainen. Oikeastaan voisi sanoa, että Berliini on yksi kirjan päähenkilöistä.
Jos edellisessä lukemassani kirjassa aatteellisuus loisti poissaolollaan, niin Valkaman kirjassa sitä on riittämiin. Enni Mustosen Paimentyttö-kirjan kohdalla totesin, että aatteellisuuden puute ei ole välttämättä huono asia. Olen edelleen samaa mieltä. Jos kirjassa kuitenkin on aatteellisuutta, niin minusta on hyvä kuvata useita erilaisia ajatusmaailmoja, kuten esimerkiksi Missä kuljimme kerran -kirjassa Kjell Westö on mielestäni ansiokkaasti tehnyt.
Joskus ihmiset sanovat, etteivät voineet lukea jotain kirjaa, koska eivät pitäneet sen henkilöistä. Minun tekisi kovasti mieli pitää Rosasta, koska hän tavallaan on se, joka kirjassa eniten kärsii. Hän on myös ainoa kirjan henkilöistä, joka kritisoi DDR:n yhteiskuntajärjestystä. Mieleeni jäi kohtaus, jossa hän ostaa lapselleen länsimaisen barbinuken, jota ihmiset Itä-Saksassa kauhistelevat. Tämä tuntuu minusta aivan naurettavalta. Mutta: Rosasta on tehty niin rasittava (en keksi muuta sanaa) ihminen, että hänestä on vaikea pitää. Hänen miehensä Markus puolestaan ei pysty kohtaamaan hankalaa perhetilannettaan. Kirjasta saa sellaisen kuvan, että hän ei oikein pysty kohtaamaan myöskään DDR:n luhistumista. On vaikea sanoa, onko tällainen eskapismin kuvaus molemmissa asioissa ollut kirjassa tarkoituksellista. En oikein osaa samastua Markukseenkaan, en myöskään hänen rakastajattareensa Louiseen, joka jää kirjassa etäiseksi. Jäljelle jää Vilja, joka onkin ehkä helpoimmin ymmärrettävä kirjan hahmoista.
Kaiken kaikkiaan hieno kuunteluelämys, jota voi aidosti suositella. Olin kahden vaiheilla, mihin haasteen kohtaan kirjan sijoitan: kohta 15 olisi sopinut, koska haluan oikesti tietää DDR:stä lisää. Olen kuitenkin kuuntelemassa siihen kohtaan toista kirjaa, joten sijoitan Sinun, Margot -kirjan kohtaan 40: kirja kertoo maasta jota ei enää ole. Neljä tähteä. Toivottavasti oma arvioni Sinun Margot -kirjasta tekee sille oikeutta.
Viime aikoina lukemani kirjat ovat olleet melko pitkiä (minusta 400 sivua on jo pitkä kirja) ja ehkä siksikin lukuhaasteeni on edistynyt verkkaisesti. Nyt loppuvuodesta pyrin kuuntelemaan ja lukemaan ohuempia kirjoja. Seuraavaksi vuorossa on Aino Vähäpesolan Onnenkissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti