perjantai 22. maaliskuuta 2019

Kaunis tavallinen elämä

“When we press the thorn to our chest we know, we understand, and still we do it.”
Colleen McCullough, The Thorn Birds


Otsikko viittaa samannimiseen tanssikurssiin, jonka aloitin tällä viikolla. Kyseessä on Zodiakin järjestämä neljä kertaa viikossa kokoontuva ilmainen tanssikurssi, jota ohjaa Ville Nylén. Kommentoin sen verran kurssia, että olemme toistaiseksi tehneet erilaisia kävely- ja improvisaatioharjoituksia. Ihanaa, kun tanssitunnille mennessä ei tarvitse miettiä koreografisia sarjoja vaan saa vain nauttia liikkumisesta. Viime kerralla tunnilla oli myös mukana vanhuksia läheisestä palvelutalosta, ja oli ihanaa nähdä kuinka he nauttivat kurssista. 

Tämänkertainen teksti liittyy otsikon mukaisesti tavalliseen elämään. Joku voisi puhua myös hyvästä elämästä. Tanssikurssilla olemme myös pohtineet mitä on tavallinen elämä tai normaali elämä. Olen miettinyt tätä asiaa paljon viime aikoina, senkin takia, että juuri julkaistun tutkimuksen mukaan suomalaisten pitäisi olla maailman onnellisinta kansaa. Tämä viittaa tietenkin keskiarvoon, jokainen meistä on tarpeeksi iso sen ymmärtämään. Olen sivunnut aihetta aiemmin analysoidessani paikkakuntani teatterin esittämää Mitä onni on? -näytelmää vuodelta 2016. 

Muistan, kun kerran lukiossa piti kirjoitttaa onnesta ja se oli ihan tuskaa. Vaikka sanoin voi ilmaista niin monia asioita, niin onnea niillä on vaikea määrittää. Kysyttäessä ihmisiltä, mikä tekee elämästä hyvää ihmiset mainitsevat usein asioita kuten terveys, perhe, ystävät, koti. Silti, kun mietin mitkä asiat ovat saaneet minut hyvälle tuulelle viime aikoina, mieleen tulee asioita, kuten laulutunti, menestyminen kakkukilpailussa, auringonpaiste, hyvä kirja tai elokuva. Varsin pieniä asioita siis. Jos ajattelee esimerkiksi terveyttä, niin onhan se tärkeä asia, ilman muuta. Toisaalta tunnen useita ihmisiä, jotka kykenevät sairaudesta huolimatta "ottamaan ilon irti" elämästä. Mikä olisi hyvän tai onnellisen elämän vastakohta? Itse ajattelen niin, että hyvän elämän vastakohta on elämätön elämä. Hyvä elämä on minusta esimerkiksi sitä, että tarttuu rohkeasti niihin haasteisiin, mitä elämä eteen heittää. Aina on riski, että epäonnistuu tai joutuu kokemaan pettymyksen, mutta yrittämättä ei koskaan tiedä lopputulosta. Eräs tuttava kysyi minulta kerran, eläisinko mieluummin ilman järkeä vai tunteita. Harkittuani vain muutaman sekunnin vastasin että olisin mieluummin ilman järkeä. Tuosta on nyt kulunut aikaa yli kymmenen vuotta. Onneksi meidän ei tarvitse valita, mutta vastaisin silti samoin nyt.     
     
Olen kerran elämässäni törmännyt taideteokseen, joka mielestäni ilmaisee onnea hyvin, eikä se ollut kirja vaan grafiikkaa. Ostin sen itselleni. Olen lisännyt siitä kuvan tämän tekstin loppuun. Joskus kuva todella kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.   


sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Taitoluistelusta - osa 4: missä menee maailman kärki ja missä minä?

Olen seurannut mielenkiinnolla taitoluistelun junioreiden mm-kilpailuja, koska junioreista yleensä nousevat tulevaisuuden seniorikilpailujen menestyjät.

Viime vuosina venäläiset taitoluistelijat ovat loistaneet erityisesti teknisesti vahvoilla ohjelmillaan ja olen itsekin puhunut teknisen osaamisen puolesta taitoluistelun arvostelussa. Tämä ei suinkaan tarkoita, ettenkö arvostaisi hyvää tulkintaa. Olenkin viime aikoina pohtinut, onko laisinkaan mahdollista saavuttaa nuo molemmat ominaisuudet yhtä aikaa? Tänä viikonloppuna sain siihen vastauksen: kyllä on. Tällainen luistelija on tuore Venäjän mestari Anna Shcherbakova. Olen erityisen ilahtunut siitä, että hän ei ole pelkästään mikään hyppykone, vaan loistaa myös muilla osa-alueilla. Vaikkakin on kieltämättä teknisesti lahjakas. Toki myös erilaiset koreografiat tuovat luistelijasta esiin erilaisia puolia, joten osa kiitoksesta lankeaa kiistämättä koreografille. Katsoin Scherbakovan rakastamaani pianomusiikkiin luistellun lyhytohjelmansa peräkkäin kolme kertaa. Miten 14-vuotias voi kyetä tuollaiseen musiikin tunnelman omaksumiseen?    

Mitä tulee piruetteihin, Shcherbakova muistuttaa jollain tavalla takavuosien olympiavoittaja Julia Lipnitskajaa, josta odotettiin muutama vuosi sitten kovasti Venäjän taitoluistelun kiintotähteä. Valitettavasti hänen uransa lopahti anoreksian ja muiden vaikeuksien myötä ennen aikojaan. Nähtäväksi jää pystyykö Shcherbakova säilyttämään hyvän luistelutekniikkansa tulevina vuosina -itse toivon sitä. Liian paljon on esimerkkejä luistelijoista, jotka kyllä loistavat teknisesti noviisi- tai juniori-ikäisenä, mutta siirtyessään senioreiden sarjaan menettävät jotain, eivätkä kykene enää samanlaisiin suorituksiin.  

Miten voi oma luisteluharrastukseni? Olen nöyrästi joutunut toteamaan, että tie muodostelmaluistelun pariin saattaa olla huomattavasti pidempi kuin olin aluksi ajatellut. Aikuisen omaksumiskyky ei vain ole sama kuin lapsen tai nuoren. Erityisesti minua on harmittanut, että olen joutunut opettelemaan uudestaan juttuja, joita olen osannut ala-asteikäisenä. Välillä saattaa mennä parikin viikkoa niin, että tuntuu etten edisty juuri lainkaan. Toisaalta välillä onnistunut elementti tuo hyvän mielen ja pelastaa päivän. Näillä mennään.        

lauantai 2. maaliskuuta 2019