Helmet-loppukatsaus vuoteen 2022

Tässä vielä nopea katsaus viime vuoteen, joka alkaa tuntua jo hiukan kaukaiselta nyt kun uusi haaste on julkaistu. Äänikirjat merkitty rastilla.

                                               luettuja sivuja  alkuperämaa  kirj. sukupuoli   

Rottien pyhimys                    406                     Suomi               nainen                        

Katoava maa                          320                     Yhdysvallat      nainen

Seitsemän sisarta  X              677                     Pohjois-Irlanti  nainen                            

Loistava ystäväni                    362                    Italia                    ?

Normaaleja uihmisiä              264                    Irlanti                nainen                

Ikäisekseen hyvin säilynyt     176                    Suomi                useita

Balladi Petronellasta              216                    Suomi                mies

Ikipuut                 X                649                    Yhdysvallat       mies                         

Katrina                                   447                    Suomi                nainen            

Nalle Puh                                                         Iso-Britannia     mies

Meren rukous                        47                      Afg.-Yhd.           mies

Paimentyttö        X                363                    Suomi                 nainen                       

Alaskan taivaan alla       X    552                    Yhdysvallat        nainen                        

Koti Keniassa                        223                    Suomi                nainen

Kesäkirja                               154                    Suomi                nainen

Onnenkissa                           192                    Suomi                 nainen

Sinun, Margot          X          560                    Suomi                nainen                     

Yksisarvisen salaisuus           62                     Belgia                 mies                              

Suon villi laulu         X          448                    Yhdysvallat       nainen                      

Hertta                                     285                   Suomi                 nainen

                                               yht.   5997

Oikeastaan olen hämmästynyt, että äänikirjoja oli vain kuusi, koska koko ajan kuitenkin kuuntelin jotain kirjaa (minulla on tapana lukea montaa kirjaa yhtäaikaa). Mieskirjailijoita oli vain vähän, yritän korjata tämän puutteen ensi vuonna. Olisi myös mukavaa, tosin työlästä, lukea vain yksi kirja aina yhdestä maasta, mutta epäilen, että siinä on minulle liikaa haastetta vielä tässä vaiheessa. Mieltymykseni paksuihin kirjoihin, jotka sisältävät useita satoja sivuja näkyy haasteessa. Minusta on kiva "uppoutua" kirjan maailmaan, eikä ruveta jo puolessa välissä miettimään mitä pitää lukea seuraavaksi. Lukumotivaationi hieman lässähti loppua kohti, kun huomasin, etten tule ehtimään lukea kaikkia haasteen kohtia, mutta siihen auttanee uusi haaste. 

Paras viihdekirja:                                             Paimentyttö

Yllättäjä                                                           Paimentyttö

Haluan antaa vielä uuden mahdollisuuden:     Richard Powers

Koskettavimmat henkilöt:                                Alaskan taivaan alla

Paras dialogi:                                                    Normaaleja ihmisiä

Paras luonnonkuvaus:                                       Suon villi laulu                                             

Omaperäisin kieli:                                            Rottien pyhimys                                                                                            

Paras ihmissuhteen kuvaus:                             Loistava ystäväni

Paras köyhyyden kuvaus:                                 Katrina

Vuodenvaihteessa minulla oli edelleen kesken Jussi Konttisen äänikirja, joka kertoo hänen perheensä elämästä Siperiassa.               

 

Tehokas alku uuteen vuoteen

Joululoma jatkuu onneksi vielä, mutta tein set upin bujoon uudelle vuodelle ja tammikuulle. Tammikuun kansilehti on saanut vaikutteita Bloomanddot-youtube-kanavalta ja sisältösivut Journal away -kanavalta. Kuvausvalo ei ollut paras mahdollinen, siihen täytyy keksiä parempi ratkaisu.

Kirjoittamisen perusopintojen satoa, osa 3

Kolmantena tehtävänä kirjoitin kirjoittamisen taiteelliset ja tieteelliset lähtökohdat -kurssille tämän näytelmäkohtauksen tai pikemminkin kaksi.  

Koska kyseessä on fiktiivinen teksti, on paikallaan muistuttaa lukijoita, että myös tekstin hahmot ovat fiktiivisiä ja jos he muistuttavat jotain todellista henkilöä, on se pelkkää sattumaa. 

Julia

1.       Kohtaus: Julia ja Anneli tapaavat.

Astuessaan ovesta sisään Julia antoi katseensa kiertää odotushuonetta. Vastaanotossa työskentelevä nainen ei suonut ajatustakaan aulassa oleville ihmisille, jatkoi vain kiireisen näköisenä työtään.   

Julia

-Istuin yhdelle tuoleista. Mä tiesin, että herätin huomiota, koska olin laiha, mikä aina sai aikaan ristiriitaisia tunteita mussa. Tavallaan olin tyytyväinen, laiha olin halunnutkin olla. Mutta totuus oli selvinnyt mulle  jo vuosia sitten. En oikeasti näyttänyt hyvältä, niin kuin olin nuorempana luullut. Oli kuin mun päässä olisi ollut kaksi erilaista ääntä, jotka riitelivät jatkuvasti siitä, kumpi oli oikeassa.  

Julia katseli vaivihkaa toista asiakasta, poikaa, joka näytti naputtelevan juuri tekstiviestiä kännykällään. Farkkujen ja villapuseron lisäksi hänellä oli päässään pipo, jonka alta pilkisti kihara ruskea tukka. Julia arveli, että poika ei ollut edes huomannut häntä, mutta yhtäkkiä tämä nosti päätään ja hymyili Julialle. Julian poskille kohosi puna, kun hänen salainen tarkastelunsa oli näin paljastunut. Mutta poika ei näyttänyt olevan huomaavinaan ja jatkoi intensiivisesti puhelimensa tarkastelua. Julia käänsi päänsä pois.

Vihdoin, loputtomalta tuntuvan odotuksen jälkeen Julia näki oven avautuvan, ja noin 60-vuotiaan naisen astuvan käytävälle.

-Julia?

Julia nousi tuolilta. Hän tiesi, että olisi kohteliasta tervehtiä, mutta hän ei tehnyt niin. Loppujen lopuksi hänhän ei ollut halunnut tulla, hänet oli pakotettu.

Terapeutilla oli yllään aistikas helmenharmaa jakkupuku. Astuessaan vastaanottohuoneeseen Julia näki valkoiset valoverhot, joiden läpi näkyi jo syksyiseen asuun pukeutunut vaahtera, sekä valkoiset seinät ja matto, jossa oli itämainen kuosi. Terapeutti ojensi kätensä ja Julian oli pakko tarttua siihen, jotta ei olisi vaikuttanut avoimen vihamieliseltä. Nainen istuutui kirjoituspöydän taakse ja viittasi myös Juliaa istuutumaan punaiselle sohvalle.

-Minun nimeni on Anneli.

Julia pysyi vaiti.

Anneli

-Papereiden mukaan sinä olet käynyt jo kolmella eri terapeutilla ennen tätä. Olet kuitenkin vasta 18-vuotias.

Nainen oli hetken vaiti. Hän näytti siltä, että aikoi kysyä jotain, mutta kohottikin sitten vain katseensa Juliaan kysyvästi.

 Julia

 -Meidän perhe on asunut Saksassa, Lontoossa ja Yhdysvalloissa. Minulla oli eri terapeutti joka maassa. Sairastuin anoreksiaan 13-vuotiaana. 

Julia vaikeni, hänestä tuntui, että oli selittänyt tarpeeksi.

Anneli

-Ulkomailla asuminen on ollut varmasti mielenkiintoista. Tässä sanotaan myös, että olet kilpaillut taitoluistelussa kansainvälisellä tasolla.

Julia oli jälleen hetken vaiti, mutta päätti sitten puhua.

-Lopetin koulun yläasteen jälkeen, koska halusin keskittyä taitoluisteluun, mutta en ole pystynyt kilpailemaan selkävamman takia enää muutamaan vuoteen. 

Anneli näytti mietteliäältä. Sitten hän katsoi Juliaa, ja, kuten Juliasta näytti, punnitsi sanojaan tarkkaan.

-On hyvin tavallista, että huippu-urheilijalle tulee uran loppumisen jälkeen tyhjä olo. Onko sinulla taitoluistelun lisäksi muita kiinnostuksen kohteita?    

Julia

-Halusin opiskella rauhan ja konfliktin tutkimusta. Pääsinkin yhteen amerikkalaiseen yliopistoon, mutta jouduin keskeyttämään opinnot anoreksian takia.

Anneli

-Ja asuvatko vanhempasi tällä hetkellä Suomessa?

Julia

-Joo.

Anneli

-Onko sinulla ollut aiemmin itsetuhoisia ajatuksia?

Hiljaisuus.

-Tiedäthän, että jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, joudumme harkitsemaan siirtämistäsi sairaalaan? 

-No sairaalaan en kyllä mene, ennemmin kuolen.

Terapeutti oli pitkään hiljaa. Lopulta hän puhui.

-Ehkä lopetamme tältä päivältä. Mutta haluaisin sinun miettivän asioita ja täyttämään nämä lomakkeet. Siihen kannattaa varata aikaa. Keskustelemme enemmän perjantaina. Ja haluaisin, että vanhempasi tulisivat silloin mukaan. Sopiiko se?

Julia nyökkäsi.

-Tapaamme siis uudestaan tällä viikolla. Seuraamme nyt tilannettasi tarkemmin jonkin aikaa. Vanhempasi ja ystäväsi ovat huolissaan sinusta. Tiedäthän sen?

Julia oli hiljaa pitkään, nousi sitten tuolilta ja sanoi tuskin kuuluvasti ”hei” ja astui ovesta ulos.

                                                                        ***                            

2.       Kohtaus: Julian vanhemmat tapaavat Annelin.

Julia ja hänen vanhempansa astuivat sairaalan odotusaulaan, jonka kioski oli avoinna tällä kertaa. 

Julian äiti

-Meillä on aika vasta puolen tunnin päästä. Menen ostamaan aamupalaa. Haluatteko jotain?

Hän katseli vuoroin Juliaa ja tämän isää.

Julian isä

-Taidan ottaa kupin kahvia.

Julia

-Mulla ei ole nälkä.

Äiti katseli Juliaa, vain hetken, kuin olisi toivonut tämän vielä muuttavan mieltään.

Äiti

-Okei. Sitten hän kääntyi ja käveli kioskin luokse.

Julia istuutui seinää kiertävälle penkille ja isä istahti hänen viereensä. Kumpikin pysyi vaiti. Julialla oli kädessään nippu lomakkeita, jotka Anneli oli antanut hänelle täytettäväksi.

Äiti tuli heidän luokseen ja laski kaksi kahvikuppia ja muovipakkauksessa olevan sämpylän pöydälle. Sitten hän istuutui Julian viereen.  

Loputtomalta tuntuvan odotuksen jälkeen ovi avautui ja Anneli viittasi heitä astumaan sisään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

Kirjoittamisen perusopintojen satoa, osa 2

Tässä tulee toinen osatehtävä kirjoittamisen perusopintojen kurssille Kirjoittamisen taiteelliset ja tieteelliset lähtökohdat. Korjasin tekstistä blogia varten joitain virheitä. Suurin ongelma tässä tekstissä on rajaus, mutta sitä en lähtenyt muuttamaan enää. Muuten olen tekstiin suhteellisen tyytyväinen ja se syntyi yllättävän vaivattomasti. 

Opiskeluessee

Kirjoittamisen taiteelliset ja tieteelliset lähtökohdat

Yhteisöllisyys journalistisessa kirjoittamisessa vs. yhteisöllisyys kaunokirjallisen tekstin kirjoittamisessa

Kuluneen sanonnan mukaan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Itse olen pohtinut tätä lausahdusta paljonkin sen jälkeen, kun aloitin valokuvauksen opintoni. Minua kiinnostaa erityisesti kuvan ja tekstin suhde sekä vuoropuhelu. Esimerkiksi kuvajournalistin työ poikkeaa valokuvataiteilijan työstä merkittävästi; edellinen on tiiviisti sidoksissa kirjoittavan journalistin työhön, jälkimmäinen taas usein hyvinkin yksinäistä puuhaa.

Lukion äidinkielen tunnilla meitä aina varoitettiin valitsemasta liian abstraktia aineen aiheetta. Tällaisesta aiheesta kirjoitettaessa kirjoittaja kompastuu usein kliseisiin, kuluneisiin kielikuviin ja itsestäänselvyyksiin. Tässä kohtaa valokuvaaja tulee apuun. Joskus kuva voi ilmentää tekstiä paremmin aihetta, joka muuten pakenee määritelmiä. Tällainen aihe voisi olla vaikka ”suomalaisten onnellisuus”. Onni voi tässä tapauksessa olla esimerkiksi puhdas luonto, ja sitä ilmentävä kuva vaikka otos suomalaisesta metsästä. Kaikki suomalaiset allekirjoittanevat ajatuksen, että puhdas luonto ja siitä nauttiminen esimerkiksi lenkkeilyn muodossa vaikuttaa kansamme hyvinvointiin. Pohtimalla kuvan roolia voidaan journalistista tekstiä suunniteltaessa jo jutun ideointivaiheessa muodostaa käsitys siitä, miten kuva voi täydentää abstraktin aiheen tekstiä.

Valokuvaajan lisäksi journalistisessa yhteisössä graafisella suunnittelijalla on tärkeä rooli. Graafinen esitystapa voi täydentää tekstiä; esimerkiksi graafeilla voidaan leipätekstiä paremmin havainnollistaa prosenttilukuja. Näin ollen jo pelkästään jutun aihe voi ratkaista millaista yhteistyötä kirjoittava toimittaja tekee muiden kanssa.

Teoksessa Hyvä journalismi (Jaakkola 2013, 53) todetaan, että kukaan ei tee journalismia yksin. Tämä on minun mielestäni äärimmäisen hyvä asia. Olisi hirveää, jos joku yksi henkilö voisi päättää mitä päätyy kuluttajan luettavaksi. Mielestäni toimittajilla on muutenkin jo ihan tarpeeksi valtaa siihen, mitä ihmiset lukevat ja sosiaalinen media vain korostaa informaation epäluotettavuutta. Esimerkiksi joskus tuntuu, että somessa otetaan herkästi kantaa asioihin, joita ei edes tunneta, vain sen perusteelle mitä joku somevaikuttaja tai muu julkkis on asiasta sanonut. Kun nyt kerran olemme jo Facebookin ja Instagramin armoilla, niin on minusta ainoastaan hyvä asia, jos edes journalismissa jonkinlaista suodatinta käytetään, tai asiaan tuodaan eri näkökulmia. Tässä mielessä lehdistönvapaus on suhteellinen käsite.  

Jaakkola (2013, 60) toteaa myös, että yhtä toteutunutta juttua kohden toimittaja usein joutuu käymään läpi useita ideoita, jotka eivät päädy julkaistavaksi. Tämä on myös valokuvaajalle tuttu tilanne. Omassa valokuvauksessani olen huomannut, että usein joku hyvä idea ei toimikaan kuvana, tai että ottamistani kuvista ehkä yksi tuhannesta tai vieläkin harvempi päätyy esille. Journalistisessa kuvauksessa onnistumisprosentti täytyy toki olla suurempi, mutta ehkä juuri siksi kuvapankit ovat saavuttaneet viime aikoina suosiota; kuvaajan ei tarvitse yksin koko ajan keksiä hyviä ideoita.    

Täysin erilainen näkökulma saadaan kirjoittajan yhteisöihin, kun puhutaan kaunokirjallisen tekstin tuottamisesta. Aihe on minulle huomattavasti vieraampi. Entuudestaan toki tiedän, että kustannustoimittajalla on paljon valtaa siihen, mitä päätyy kustannettavaksi. Tässä yhteydessä mielenkiintoista onkin pohtia, kenen teoksesta lopulta on kyse, kirjailijan vai kustannustoimittajan? Kuinka paljon tekstiin saa vaikuttaa ulkopuolinen ihminen, jotta tekstin voidaan ajatella olevan kuitenkin kirjoittajan omaa?

Mieleen tulee takavuosien television menestyssarja Pieni talo preerialla. Sarjasta on jäänyt mieleeni jakso, jossa Laura Ingalls Wilder tarjoaa ensimmäistä kertaa kirjaansa kustannettavaksi. Toimittajalle kirja ei kuitenkaan kelpaa sellaisenaan. Laura on kirjoittanut kiinnostavasti omasta ja perheensä arjesta uudisraivaajana mutta toimittaja haluaisi hänen lisäävän kirjaansa yleisöä kosiskelevia elementtejä. Lopulta Laura kieltäytyy antamasta kirjaansa julkaistavaksi. Esimerkiksi romaanin kohdalla yhteisön rooli lopputuotteessa näyttäisi siis olevan joskus päinvastainen kuin journalismissa: Journalistinen teksti hyötyy lähes aina ulkopuolisesta kritiikistä, proosateksti ei aina. Syy on tietysti se, että proosatekstin lukija tietää tekstin olevan useimmiten fiktiota, jolloin lähtökohtaisesti tekstin informaatioarvo on vähäinen. Toki vastakkaisiakin esimerkkejä on: esimerkiksi Väinö Linna on todennut, että Tuntemattomasta sotilaasta tuli parempi kirja kustantajan muokkausehdotusten toteuttamisen jälkeen.        

Yksinäisyyttä ja yhteisöllisyyttä käsittelee K. Blomberg 2013 artikkeli Yksinäisyys X yhteistyö (25–34). Hän toteaa muun muassa, että kirjoittajalla tulee olla luonnollinen suhde yksinäisyyteen. Blombergin mukaan kirjoittajan pitää esimerkiksi sietää sitä, että joskus saattaa mennä pitkiäkin aikoja, jolloin teksti ei ole hyvää. Tämä tarkoittaisi sitä, että kirjoittaminen ammattina on toisaalta siunaus, toisaalta kirous. Onhan selvää, että mikäli kaunokirjallisen tekstin kirjoittaja antaa itselleen luvan kirjoittaa välillä huonompaakin tekstiä, paine julkaisuun päätyvän tekstin tuottamiseen vähenee. Mutta: tämä ei liene toivottu tapa suhtautua työelämään. Voidaan vain kuvitella, millainen soppa syntyisi, jos vaikka sydänkirurgi olisi tyytyväinen välillä myös huonosti menneisiin leikkauksiin. Tässä suhteessa kirjoittaminen kuulostaa lempeältä ammatilta, ainakin siinä tapauksessa, jolloin kirjailija on jo saanut jalan kustantamon oven väliin.

Kaunokirjallisen tekstin kritiikkiin liittyen Blomberg (2013, 25) viittaa John Keatsin ajatuksiin, joiden mukaan on myös vaalittava teoksen keskeneräisyyttä. Tämä ei ainakaan itselleni kirjoittajana ole vaikeaa; pikemminkin on hankalaa laittaa piste sille mitä on kirjoittanut ja päästää irti tekstistä. Tässä piilee kuitenkin tekstin ylityöstämisen vaara. Blomberg (2013,26) mainitsee sanaparin ”riittävän hyvä”, jonka itsekin olen moneen kertaan valokuvaajana kuullut. Valitettavasti tuo sanapari on tullut minulle merkitsemään lohdutusta tilanteessa, jolloin ottamani kuva ei todellisuudessa ole kovin hyvä, mutta se riittää. En halua olla riittävä, vaan oikeasti hyvä!

Roolit ovat kuitenkin muuttumassa. Yhteisötaiteeseen rinnastettava yhteisökirjoittaminen on pikku hiljaa yleistymässä. Blomberg (2013, 28) mainitsee kaksikin esimerkkiä tästä: Alice Oswaldin ja Timo Harjun runoelmat. Näissä molemmissa tekstiin on saatu materiaalia yhteisöltä. Itselleni tulee mieleen toisenlainen esimerkki: Li Anderssonin ja Susanna Kosken yhdessä kirjoittama Punavihreä, sinivalkoinen - keskustelukirjeitä. Kirjassa on mielenkiintoisesti hyödynnetty vastakkainasettelua, joka on varmasti tuonut kirjalle enemmän lukijoita kuin jos kumpikin olisi kirjoittanut kirjansa yksin. Koronavirusaikana syntynyt Kjell Westön ja Juha Itkosen yhteiskirja 7+7 – levottoman ajan kirjeitä on toinen merkki kirjoittajan yhteisöjen hyödyntämisestä. Jos loikataan vielä huviksemme musiikin puolelle, niin nähdään, että muusikot kuten John Lennon ja Paul Mc Cartney harjoittivat jonkinlaista ”yhteisökirjoittamista” jo vuosikymmeniä sitten.    

On mielenkiintoista seurata mihin suuntaan kustannusala kehittyy tulevina vuosina. Korona-aika korosti mielestäni sekä yhteisöllisyyttä että individualismia ainutlaatuisella tavalla. Töiden tekeminen etänä yleistyi, jolloin työyhteisöt ”katosivat”. Toisaalta esimerkiksi perheet ovat viettäneet enemmän aikaa yhdessä kuin aiemmin, puhumattakaan siitä, että maailmanlaajuinen pandemia loi kaikille ihmisille tunteen, että olemme ”samassa veneessä”. Nämä seikat lienevät vaikuttaneet myös kirjoittajien yhteisöihin.      

Lähteet:

Blomberg, K. 2013. Yksinäisyys X yhteistyö. Tuli & Savu 72 (Kollaboraatio, 25–34). 

Jaakkola, M. 2013. Hyvä journalismi. Käytännön opas kirjoittajille. Helsinki: Kansanvalistusseura. Luku "Työnjako perustuu yhteistyöhön", 53–64. 

  

Ikipuut

 

Tämän vuoden viimeiseksi haastekirjaksi jäänee minun osaltani Richard Powersin Ikipuut. Se on myös ylivoimaisesti haastavin tänä vuonna kuuntelemistani / lukemistani kirjoista. Toivottavasti kirjan fanit eivät nyt loukkaannu, mutta minun on pakko tunnustaa, että kuuntelukokemustani häiritsi se, että torkahtelin enemmän kuin kerran kuuntelun aikana. 

En oikeastaan tiedä mitä oikein odotin tältä kirjalta. Onhan sitä hypetetty paljon ja se sai myös Pulitzer-palkinnon, joten siltä on lupa odottaa merkittävää lukukokemusta. Teoksen kieli on tietenkin oivallista, siitä en löydä kerrassaan mitään moitittavaa. Henkilögalleria sen sijaan on minusta liian runsas. Ehkäpä tämä kirja olisi ollut parempi luettuna, jolloin voi aina palata edellisiin lukuihin, jos on tarvetta tarkistaa, kenestä nyt taas olikaan kulloinkin kyse.   

Vielä eilen mietin, että mitä ihmettä tästä kirjasta oikein kirjoitan blogiin. Mutta sitten sain somesta kimmokkeen, kun joku pohti, mikä oikeastaan on lukuromaani. Minusta koko termi on aika naurettava; mitä kirjoilla sitten tehdään ellei lueta?

Kirjastot.fi määrittelee lukuromaanin näin:   

1)     Lukuromaani-sana sopii parhaiten markkinointiin, eikä sitä ole tarvetta käyttää kirjallisuustieteellisesti

2)     ”Lukuromaani ei pohdi eikä pyri ongelmallisuuteeen, ei tutki elämän tarkoitusta eikä kykene tarjoamaan syvällisiä katsomuksia”

Pidän itse selkeäjuonisista kirjoista ja juuri tuo selkeän juonen puuttuminen aiheutti sen, että minun oli vaikea päästä Ikipuiden kanssa sinuiksi. Jotkut ihmiset ilmeisesti halveksivat tällaista, koska ajattelevat juonivetoisten kirjojen olevan viihteellisiä ja vähempiarvoisia. Itseäni tällainen mustavalkoisuus häiritsee, ihan kuin ei olisi mahdollista tehdä hyvää juonivetoista kirjaa, joka on myös syvällinen. Sitten rupesin pohtimaan lukemiani kirjoja; että mihin kategoriaan ne oikeasti kuuluvat. Jos otetaan esimerkiksi Anna Karenina, jossa on selkeä juoni minusta, mutta silti myös syvällisiä ajatuksia. Onko se siis arvoton, selkeäjuoninen kirja? Jos joku nyt ajattelee, että en osaa arvostaa kirjoja, jotka eivät perustu juoneen, niin sekään ei pidä paikkaansa; pidin itse paljon esimerkiksi Normaaleja ihmisiä -kirjasta jossa ei ole kovin selkeää juonta, ainakaan siinä mielessä kuin vaikka dekkareissa on. Tulen siis siihen tulokseen, että tässäkin asiassa on enemmän harmaan sävyjä kuin pinnalta näyttää.   

Ehkä odotin Ikipuilta tieteellisempäää otetta, tosin mielestäni teoksen anti tässä suhteessa parani loppua kohti.  Loppua kohti pidensin myös kuuntelupätkiä, mikä auttoi hieman tekemään kuunteluhetkistä vähemmän puuduttavia, kun ei tarvinnut koko ajan miettiä, kukas tämä henkilö olikaan.

Jotkut kohdat kirjasta jäivät mieleen erityisesti. Esimerkiksi mielenosoituskohtaus ja lopun vuorokausivertaus olivat kiinnostavia. Tiivistäen jälkimmäisessä siis verrattiin ihmisen maapallolle ilmestymistä vuorokauden kulkuun: huikeaa, että ihminen on viettänyt maapallolla vuorokaudesta vain 4 viimeistä sekuntia.

Mihin tässä nyt sitten pitäisi ryhtyä puiden suojelemiseksi, se minulle jäi epäselväksi. Myös oma perheeni omistaa metsää Itä-Suomessa, ja olisin ollut aidosti kiinnostunut siitä, mitä voimme omalta osaltamme tehdä, jotta tulevatkin sukupolvet voisivat nauttia metsistä. Ehkä tämän kirjan paras anti on se, että se herätti kiinnostuksen asiaan; haluan lukea tästä lisää. Minulla on TBR-listallani kaksi kirjaa, jotka kelpaavat tähän tarkoitukseen: Metsä meidän jälkeemme sekä Metsän salainen elämä. Tosin nyt tekee mieli lukea seuraavaksi jotain ihan muuta. Ikipuut saa kolme tähteä ja sijoitan sen haasteen kohtaan 15: Kirja käsittelee aihetta, josta haluan tietää lisää.    

Vuoden 2023 bujo set up ja suunnittelua

Olen jälleen miettinyt, mihin suuntaan veisin bujoani ensi vuonna. Vaikka rakastan selailla Youtubesta muiden upeita bujo-aukeamia, olen todennut, että aikani ei riitä kovin monimutkaisten juttujen tekemiseen, joten olen päättänyt panostaa ensi vuonna kansisivuihin ja jättää muut sivut samankaltaisiksi, jopa samoiksi joka kuukausi. Perustan uuden instagram-tilin bujoilulle, koska en halua sotkea bujoilua nykyiseen valokuvatiliini. 

Vuoden 2023 bujossani seuraan:

-kirje itselleni (avaan sen vuoden päästä)

-keskeneräiset projektit

-someday maybe (tähän kirjaan unelmiani, jotka eivät ole toteumassa ihan lähitulevaisuudessa, mutta ovat silti tärkeitä)

- future log

-tavoitteet vuodelle 2023

-grid spacing ja swatches

-level 10 life (hauska haaste, jonka löysin netistä)

-siivoustracker

Lisäksi seuraan joitain henkilökohtaisia asioita, joita en kirjaa tähän.

Kuukausittain teen:

-kansilehden (tänä vuonna  teemana akvarellit)

-viikottaiset sivut päivittäisten sijasta

-tavoitteeet ja reflection

-meal planner, jossa keskityn ensi vuonna terveellisyyteen