Olen mielenkiinnolla seurannut "raivokasta" keskustelua, jota somessa on käyty viihde- ja korkeakulttuurin asemasta kirjallisuuden kentässä. Itse en ole ottanut kantaa keskusteluun vielä (olen tainnut viitata lyhyesti asiaan jossain blogitekstissäni), mutta nyt sen teen. Korostan, että minulla ei ole minkäänlaista koulutusta kirjallisuuden alalta, joten en viittaa nyt tekstissäni mihinkään teorioihin, tämä on vain omaa pohdintaani.
Ensin muutama sananen omasta historiastani lukijana. Ennen kuin aloin lukea itse minulle luetuista kirjoista tai -saduista on ainakin jäänyt mieleen Täti vihreä, täti ruskea ja täti sinipunainen, Onnea matkaan pikku susi, Tirlittan, Ruma ankanpoikanen, Kulta Kutri ja kolme karhua, Pekka Töpöhäntä.
Lukemaan opittuani olen kuluttanut kotikuntani kirjaston palveluita välillä ahkerammin, välillä laiskemmin, mutta kuitenkin koko ajan. Ensimmäiseksi suosikkikirjailijaksi nousi Vuokko Niskanen ja hänen tuotannostaan olenkin tainnut lukea kaiken 1980-luvun puoliväliin mennessä ilmestyneen.
Koulun alkaessa siirryin lukemaan Viisikoita ja muita lastenkirjallisuuden klassikoita kuten Ronja Ryövärintytär ja muutama vuosi myöhemmin suuntasin mielenkiintoni hevoskirjoihin ja Neiti Etsiviin.
Aloitettuani yläasteen arvelin ehkä, että oli jo aika siirtyä "aikuisempiin" kirjoihin, koska aloin kuluttaa valtavia määriä dekkareita. Varsinaista nuortenkirjavaihetta minulla ei ollut, joskin esimerkiksi L. M. Montgomeryn koko suomennettu tuotanto tuli luettua. Sen jälkeen minulla oli romanttinen viihdekirjavaihe noin 15-vuotiaana, jolloin kahlasin läpi kymmenittäin kevyempää kirjallisuutta. Tästä siirryin pian hivenen "korkeampaan" kirjallisuuteen, tutuiksi tulivat Austen ja Bronten sisarukset. Myös esim. Anna Karenina tuli luettua myös jo lukioikäisenä, eli en ole vierastanut klassikoita nuorenakaan. Aikuisiällä lukemiani kirjoja en rupea tässä luettelemaan, koska siihen menisi puoli päivää.
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka arvottavat toisia ihmisiä sen mukaan, mitä he lukevat. Tai jättävät lukematta. Meidän perheessä jokaisella on jo kauan ollut erilaiset lukutottumukset: minä olen lähes kaikkiruokainen, toinen pikkuveljeni on ollut ahkera lukija myös, isäni lukee poliittista historiaa ja äiti elämäkertoja. Toinen veljeni lukee sarjakuvia. Sarjakuvista, kuten Asterixista on saanut alkunsa myös oma kiinnostukseni historiaan. Mikä voisi olla hyödyllisempää!
Wikipedia määrittelee viihdekirjallisuuden seuraavasti: "Viihdekirjallisuus, myös populaarikirjallisuus on kirjallisuutta, joka pyrkii tavoittamaan monia lukijoita ja viihdyttämään.
Perinteisesti ajanvietekirjallisuus on jaettu rakkauskertomuksiin,
seikkailu- ja jännityskertomuksiin sekä huumoriin. Kaikista näistä
muodoista haetaan siirtymistä todellisuudesta unelmiin sekä hetken
huvia. Ero taide- ja viihdekirjallisuuden välillä on kuitenkin liukuva." Tuon liukuvuuden takia en edes pyri tässä tekstissä määrittelemään, mitä on taidekirjallisuus.
Näyttäisi siltä, että viihdekirjallisuuden kuluttajia yhdistää jonkinlainen eskapismi. Kysymys kuuluu: onko tässä jotain pahaa? Tutkimusten mukaan hyvä kirjallisuus kehittää kykyä ymmärtää muita ihmisiä. Mutta pitääkö kaikkien kirjojen olla maailmaa mullistavia? Pitääkö kaikkien kirjojen tehdä lukijoistaaa parempia ihmisiä? Pitääkö lukemisesta aina olla jotain "hyötyä".
Tottakai viihdekirjallisuudessa on omat puutteensa: esimerkiksi usein
saman kirjailijan kirjat toistavat samaa (menestynyttä) kaavaa. Juoni (vs. esim. kirjoitustyyli) on tärkeä ja etenkin naisille suunnatussa kirjallisuudessa rakkaus ja avioliitto ovat onnen edellytyksiä. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että vaikken itse ole mielestäni erityisen romanttinen ihminen, pystyn kyllä lukemaan romanttisia kirjoja.
Joskus jos ihminen prosessoi aktiivisesti jotain ongelmaa tai kysymystä mielessään, voi käydä niin, että lukemiseen ei voi keskittyä. Minulla on ollut muutamia tällaisia kausia elämässäni ja tuolloin voi olla helpompaa tarttua viihteellisempään kirjaan, jonka henkilöt eivät jatkuvasti "vaadi" lukijalta paljon huomiota. Tällöin lukemisesta voi olla valtavasti hyötyä ihmiselle, koska se tarjoaa ikkunan toiseen, helpompaan maailmaan.
Myös viihdekirjallisuus voi olla sekä hyvää että huonoa. Itse en ole niin kurttuotsainen etten pystyisi katselemaan elokuvana Bridget Jonesia, vaikka päähenkilö ei tiedäkään mitkä maat ovat Saksan rajanaapureita. Sen sijaan mielenkiintoisesti tutkimusten mukaan miesten viihde on arvostetumpaa kuin naisten viihde ja voi tietysti kysyä miksi?