sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Tähtiharrastuksesta, maapallon ulkopuolisesta elämästä ja vähän muustakin



Kävin eilen katsomassa elokuvan Arrival. En ole scifielokuvien asiantuntija, joten en osaa tehdä vertailuja muihin saman genren elokuviin. Mutta jos puhutaan elokuvista ylipäätään niin tässä elokuvassa näyttelijät ja juoni toimivat mielestäni hyvin.
Minua on aina häirinnyt tämän tapaisissa elokuvissa se oletus, että niin sanotut alienit olisivat tulleet maapallolle ainoastaan tuhotakseen sen. Tietysti tämänkaltainen vastakkainasettelu on houkutteleva elokuvan juoneksi. Arrival luottaa kuitenkin toisenlaiseen taktiikkaan. Siinä tutkijat yrittävät lähestyä avaruusolentoja täysin rauhanomaisesti.
Ajatus maapallon ulkopuolisesta elämästä on kai yksi niitä kysymyksiä, jotka vetävät ihmisiä tähtiharrastuksen pariin. Muistan itse 90-luvun Ensimmäinen yhteys -elokuvan, jossa Jodie Fosterin näyttelemä tutkija lähetetään avaruuteen ja josta oma tähtiharrastukseni taisi saada kimmokkeen. Valitettavasti harrastuksen ovat sittemmin jyränneet musiikki ym. askareet ja suurimmaksi saavutuksekseni alalla on jäänyt kaukoputken kokoaminen itse. Tähtivalokuvaukseen minulla olisi kiinnostusta, mutta sopivaa kurssia ei ole vielä löytynyt.
Arrival sisältää kuitenkin toisenkin tason. Se kyseenalaistaa ajan lineaarisuuden, mistä seuraa mielenkiintoisia kysymyksiä. Jos minulla olisi tilaisuus nähdä tulevaisuuteen, haluaisinko? Jos minulta olisi 20-vuotiaana kysytty, haluaisinko nähdä millaista elämää nyt elän, olisin todennäköisesti kieltäytynyt. Minusta elämän suola on se, ettei koskaan tiedä mitä kulman takaa tulee vastaan. Mutta jokainen voi pohdiskella sitä omalta osaltaan sillä oikeaa vastausta ei taida olla olemassa.

tiistai 17. tammikuuta 2017

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Dancing on my own

Että osaa jännittää ja hermostuttaa ensimmäinen tanssitunti kymmeneen vuoteen.
Olen jo pitkään ollut tietoinen siitä, että en olen saanut kuntosaliharjoittelusta kicksejä enää vuosiin. Silti olen roikkunut salilla, koska niinhän muutkin tekevät. Tälläkin viikolla viisi kertaa. Olen yrittänyt kartoittaa uusia lajeja, joita voisi kokeilla, turhaan. Viimeistään suunnitelmani kaatuu siihen, että käyn töiden ohella koulua neljänä iltana viikossa. Viikonloput olisi kiva pitää vapaana ex tempore -tyylisten juttujen tekemiseen.
Silti ilmoittauduin ennen joulua paikallisen tanssiseuran aikuisten sunnuntain tunnille. Nyt jo kaduttaa ja tekisi mieli perua koko juttu, mutta en kehtaa. Asiaa ei yhtään auta se, että lähdin viimeiseltä jazz-tanssitunniltani ovet paukkuen kun meni sukset ristiin ohjaajan kanssa. Oikeastaan minulla ei edes ole mitään tavoitteita mitä haluaisin saavuttaa tanssissa, ei edes minkäänlaista esiintymispaloa. Ei haittaisi vaikka jyystäisin vuosikausia alkeisryhmässä. Kunhan vain saisi tanssia. Sillä vaikka miten päin asiaa kääntelen niin tanssi on kuitenkin, ehkä kestävyysjuoksun ohella, se minulle luontaisin tapa liikkua. Ehkä se juontuu myös pitkästä musiikkiharrastuksestani. Vaikkakin koordinaatiokykyni ei ole maailman paras (käsien ja jalkojen liikuttaminen eri suuntiin samanaikaisesti on vaan niin haasteellista.) Vaikkakin olen luonnostani kankea kuin aidanseiväs ja kaikki liikkuvuus jonka olen saavuttanut on ollut kovan työn tulosta. Rytmitajun olen sentään saanut lahjana. Oman jännityksensä lajiin tuo selkäni, joka ei edelleenkään ole täysin kunnossa. Esimerkiksi tankotanssiin liittyviä kiertoliikkeitä se ei kestänyt. Kaikkein rakkain tanssinmuoto minulle on aina ollut paritanssi, ja nytkin suunnitelmissa on ollut jo kauan aloittaa west coast swing pikkuveljen jalanjäljissä. Partnereita on vaan niin vaikea löytää (siis sellaista jota ei tarvitse raahata tanssisalille puoliväkisin). Ehkäpä suuremmissa kaupungeissa on toisin. Tai ehkä, laulun sanoin, "I keep dancing on my own."

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Kaikenkattava kauneus

Kotipaikkakunnallani oli elokuvateatteri kun olin lapsi ja teini-ikäinen ja elokuvatarjonta oli myös hyvää muistaakseni. Monen täysin elokuvattoman vuoden jälkeen on kunnantalon valtuustosalissa näytetty noin vuoden ajan ihan kelpoja elokuvia, joista tosin itse olen nähnyt vain kaksi. Toinen oli todellinen helmi, Tanskalainen tyttö. Toinen oli tänään näkemäni Kaikenkattava kauneus. Minun lisäkseni salissa oli kaksi katsojaa. Se saattoi tietysti johtua ajankohdasta, joka oli kello 15, suurin osa ihmisistähän on varmaan palannut jo töihin lomalta. Silti jotenkin harmittaa. Tarjontaa ei ole jos ei ole kysyntääkään.

Kaikenkattava kauneus ei ole klassikkoainesta, eivätkä sen näyttelijätkään Kate Winsletia lukuunottamatta ole suosikkejani. Silti se ylitti minun kiinnostuskynnykseni, vaikka olisin mielelläni viettänyt päivän peiton alla kirjan kanssa pakkasen paukkuessa ulkona. Jätin tarkoituksella lukematta kaikki arviot elokuvasta etukäteen, koska en halunnut nähdä sitä minkään "suodattimien" läpi. Parin ensimmäisen minuutin jälkeen olin jo hieman pettynyt. Elokuva liikeyrityksen johtamisesta ei kiinnosta (huom. allekirjoittaneella yliopistotutkinto kaupalliselta alalta), vaikka se johtaminen olisi itsessään huippukiinnostavaa. Vähitellen elokuva kuitenkin kietoutui yhä tiukemmin yksittäisten ihmiskohtaloiden ympärille ja lopulta salista astui ulos varsin tyytyväinen katsoja. Kaikenkattava kauneus on täysin mukiinmenevä ja viihdyttävä loma-ajan leffa. Pluspisteitä ropisee myös aiheen tuoreesta käsittelytavasta, joskaan mitään täysin uusia ajatuksia, joita jäisi miettimään vielä kauan elokuvan jälkeen, se ei tarjonnut.