maanantai 23. toukokuuta 2022

A Love Story

Naritan lentokenttä kesäkuussa 2002. Odotan lentoa, jonka pitäisi viedä minut Suomeen. Olen viettänyt lentokentällä jo pari yötä. Myöhästyin alkuperäiseltä lennoltani ja olen odotellut, että saan lainattua ystävältäni rahat, jotta pääsen kotiin. 

Sanotaan, että avioliitto kestää keskimäärin 8 vuotta. Tämä ystävyys on kestänyt nyt 20 vuotta. Kävelin suoraan luoksesi sinä päivänä, kun tapasimme ensimmäisen kerran. Mahdatko vielä muistaa sen? Tiesin heti ettet ollut kuin muut ja tiesin myös, että me kaksi olemma samaa maata.

Jaoimme rakkauden musiikkiin. Tiesin poikien juoruilevan minusta biljardihuoneessa iltaisin. Minusta oli hauskaa antaa heille juoruilemisen aihetta. Muutamana iltana mekin istuimme biljardihuoneen ikkunalaudalla. Sinä soitit kitaraa ja minä lauloin. 

Hyvät eivät koskaan kuole amerikkalaisissa leffoissa. Olkoon meidän ystävyytemme kuin amerikkalainen leffa. Kiitos.Kaikesta.





"Kun yössä yksin vaeltaa, voi kaltaisensa kohdata ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea"

                                                                                 -  Tehosekoitin


sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Saaristolaiselämää kirjan kansissa

Tartuin innostuneena Sally Salmisen kirjaan Katrina, koska olin lukenut ja pitänyt Myrskykuodon Maija -sarjasta sekä esimerkiksi Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-palkitusta kirjasta Jää. Katrina on unohdettu helmi Suomen kirjallisuudessa ja jälkipolvet ovat pitäneeet sitä jopa Nobel-palkinnon arvoisena. Viime aikoina se on ollut pinnalla Juha Hurmeen tekemän uuden käännöksen takia, joka on varmasti hyvä. Minä luin vanhan, Aukusti Simojoen käännöksen, joka on mainio sekin. 

Kirja todella muistuttaa Blomqvistin ja Lundbergin kirjoja tyylillisesti, mutta se on tematiikaltaan ehkä hieman laajempi. Nyt kun vertaan tätä kirjaa muihin Helmet-haasteeseen tänä vuonna lukemiini kirjoihin, niin huomaan, että olen näköjään sattumalta valinnut useita kirjoja, jotka kuvaavat köyhyyttä. Köyhyyttähän on tietysti monenlaista, mutta Katrinassa korostuu absoluuttisen köyhyyden lisäksi myös suhteellinen köyhyys ja yhteiskunnallinen epätasa-arvo, jonka nostaisinkin yhdeksi teoksen pääteemoista. Kun Katrinalle tarjotaan lahjaksi lehmää, hän suuttuu, koska haluaa ansaita kaiken omistamansa. Tuohon kirjan kohtaan samaistuin itse helposti. Toiseksi, teos on erittäin hyvä ulkopuolisuuden kuvaus. Katrina saapuu saaristoon Pohjanmaalta ja esimerkiksi hänen puhetapansa on jatkuvasti saarelaisten hampaissa. 

Katrinan mies Johan on huomattavasti Katrinaa heikompi hahmo; tämä kirja on kuvaus voimakkaasta naisesta, joka on oman onnensa seppä, mutta kaipaa silti silloin tällöin tasavertaista parisuhdetta. Olen kirjoittanut Commonplace Bookiini ylös Katrinan ajatuksen: "Aina voimakkaampi, aina se, jonka on rohkaistava." Silti Katrina ja Johan saavat turvaa toisistaan; koruton saaristolaiselämä aivan kuin hitsaa heidät yhteen. Pidin myrskykuvausta, jossa Katrina ja Johan haaksirikkoutuvat saarelle yhtenä kirjan voimakkaimmista kohtauksista. Katrina-hahmon elämänviisaus on luonteeltaan käytännöllistä ja anteeksiantavaa.   

Miljöön kuvaus on erinomaista, ja saariston karu kauneus piirtyy vaivattomasti lukijan silmiin. Kiersin itse Ahvenanmaan saaristoa pyörällä joitain vuosia sitten ja täytyy sanoa, että se oli aivan upea kokemus. Suosittelenkin varsinkin vierailemaan Kökarissa, jos kiinnostaa ottaa selvää, minkälainen ympäristö on toiminut Katrinan ja muiden mainitsemieni kirjojen innoittajana. Sijoitan tämän kirjan haasteen kohtaan 16: Kirjan luvuilla on nimet.  

Viimeisiä sivuja lukiessa meni roska silmään. Viisi tähteä.    

  


  

tiistai 3. toukokuuta 2022

Akvarellipäivä



Helmet-haastekirjoja on jonossa varmaan 1000, mutta tänään seurasin inspiraatiota ja tein jo valmiiksi heinäkuun bujon kansisivun.

lauantai 30. huhtikuuta 2022

Helmet-päivitys ja kässäryhmän lopputyö

Helmet-haaste on edennyt siihen pisteeseen, että kirjoittelen taas lyhyesti lukemistani kirjoista.


Lucinda Riley: Seitsemän sisarta

Hmm...Kuuntelin tämän äänikirjana. En nyt oikein tiedä mitä tästä sanoisin. Minulla on samanlainen olo kuin arvioisin venäläisen taitoluistelijan Alexandra Trusovan esitystä, jossa on paljon hyvää, mutta myös paljon puutteita. Tämä ei kuitenkaan ole taitoluisteluaiheinen postaus, joten ei siitä enempää. 

Seitsemän sisarta -kirjasarjan lähtökohta - Plejadien tähtikuvio ja siihen liittyvä mytologia - on tähtiharrastajan näkökulmasta kutkuttava. Plejadit olivat kreikkalaisessa tarustossa titaani Atlaksen ja merinymfi Pleionen seitsemän tytärtä. Jo kirjasarjan ensimmäisessä osassa on viittauksia Plejadeihin, muun muassa se, että seitsämän sisaren kotitaloa kutsutaan Atlakseksi. En kerro juonesta enempää, koska en halua spoilata kirjasarjan lukemista itseltäni enkä muilta.   

Lucinda Riley on halunnut kirjoittaa sarjan seitsemästä voimakkaasta naisesta, koska historiassa perinteisesti korostuu miesten rooli.

Olin ottanut tavoiteekseni viime vuosista poiketen lukea tänä vuonna enemmän viihdekirjoja ja sellaisena Seitsemän sisarta ajaa asiansa mallikkaasti. Jotkut kohdat olivat ehkä imelän rajamailla, mutta se ei haitannut lukukokemusta kokonaisuudessaan. 

Tätä lukiessani tuli mieleeni keskustelunpätkä jossa muistan olleeni osallisena muttamia vuosia sitten. Juttelin teatterikavereitteni kanssa elokuvista, se meni jotenkin näin:


                                                                            *                        

-Se oli kyllä hyvä elokuva, sanoi eräs tyttö.

-Oliko se tositarina? kysyi vanhempi herrasmies.  

-Oli muistaakseni, tyttö sanoi.

-Entä oliko siinä onnellinen loppu, vanhempi mies kysyi.  

-Oli, sanoi tyttö 

-No ei se sitten totta ollut, sanoi vanhempi mies. 

                                                                            *


Mität mieltä sinä olet? Ovatko onnelliset loput mahdollisia tosielämässä? Annan Rileyn kirjalle neljä tähteä. Erityismaininta historian yksityiskohtien tuntemuksesta ja perusteellisestä taustatutkimuksesta. Sijoitan tämän kirjan haastekohtaan 6: Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija.


Khaled Hosseini: Meren rukous

Tätä kirjaa en arvioi tähdillä, koska minusta tuntuu kuin vertaisia banaaneja ja appelsiineja keskenään. Kirjassa on vain muutamia sivuja ja se kertoo pakolaisista. Kirjastossa se olikin sijoitettu ajankohtaisten kirjojen luokse. Häpeäkseni minun on tunnustettava, etten ole lukenut Hosseinin kirjoja ennen. Leijapojan olen sentään nähnyt elokuvana. Kirjassa on kaunis vesivärikuvitus. Sijoitan kirjan haasteen kohtaan 23: Pieni kirja. 


Hergé: Tintin seikkailut, Yksisarvisen salaisuus

Tämä on oikeastaan kirjaparin ensimmäinen osa, jälkimmäisen nimi on Rakham Punaisen aarre. Olen nähnyt tarinan muistaakseni myös elokuvana. Tätä kirjaa minulle suositteli pikkuveljeni, jolle olen ostellut Tinttejä myös lahjaksi ranskankielisenä. Tintti on minusta tosi symppis hahmona Asterixin ohella. Näitä kirjoja voisin suositella myös historiasta tai maantieteestä kiinnostuneille. Sijoitan kirjan haasteen kohtaan: 41: Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista.  

Sitten vielä lopuksi haluaisin esitellä kässäryhmän lopputyöni, koska tajusin etten ole vielä sitä täällä blogissani tehnyt. Tämä on ylivoimaisesti työläin koskaan toteuttamistani tekstiilitöistä.








sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Kesää odotellessa

Kävin eilen valokuvausreissulla hyvän ystäväni kanssa. Jossain Forssan tienoilla, kun kello oli noin puoli kuusi aamulla näimme yhtäkkiä koivikon, jonka takana paistoi kuu. Siinä paikassa ei voinut pysähtyä kuvaamaan, joten ajattelin ikuistaa näkymän guassimaalaukseen. Vaaleanpunaiset kukat ovat kuitenkin mielikuvituksen tuotetta.





 

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Helmet-haaste edistyy - hitaasti, mutta varmasti

Lupasin kirjoittaa jokaisesta Helmet-haasteeseen lukemastani kirjasta edes muutaman rivin, joten tässä arviot kolmesta viimeisimmästä lukemastani kirjasta:


Delia Owens, Suon villi laulu *****

Tätä kirjaa on nyt kehuttu ja haukuttu netissä niin paljon, että on vaikeaa keksiä siitä mitään uutta sanottavaa. Siksi totean vain, kyseessä on kirja, joka kertoo kahden erilaisen maailman törmäyksestä. Ympäristön kuvaus, joka on mnulle aina tärkeää kirjoissa, on tässä kirjassa tehty upeasti ja taiten. Jään odottamaan, millainen elokuva kirjasta syntyy. Sijoitan tämän kirjan haasteen kohtaan 45: Palkittu esikoisteos (British Book of the Year: Page Turner) 



Katoava maa, Julia Phillips ***

Tämän kirjan valitsin luettavaksi siksi, että se sijoittuu Kamtsatkalle. Kaukoitä on kiehtonut mieltäni siitä asti kun asuin itse Japanissa ja tässä kirjassa herää eloon tuo niemimaa, joka kuulostaa minusta yhtä tarunhohtoiselta kuin Vladivostok. Se olisi luultavasti myös upea valokuvauskohde, tosin tällä hetkellä tekee mieli boikotoida kaikkea venäläistä. Teos ei yllä minun lempikirjojeni joukkoon, mutta on kuitenkin ihan kelpo kirja. Tosin jossain vaiheessa tuntui, että siinä on liikaa henkilöitä. Sijoitan tämän  kirjan haasteen kohtaan 4: Kirja jonka tapahtumissa en itse haluaisi olla mukana.



Elena Ferrante, Loistava ystäväni *****

Tämä kirja on myös jakanut lukijat kahteen leiriin, mutta minä pidin tästä valtavasti. Siinä missä Delia Owens on luonnontieteilijä, on Ferrante selkeästi humanisti. Teos sijoittuu sodanjälkeiseen Napoliin, jossa pitää kyllä tämän kirjan innoittamana nyt päästä käymään. Täytynee lukea myös kirjan jatko-osat. Tämän enempää en nyt ruodi tätä kirjaa, koska siitä on myös netissä kirjoitettu paljon. Sijoitan tämän kirjan haasteen kohtaan 7: kirja kertoo ystävyydestä.



sunnuntai 13. maaliskuuta 2022