Tartun nykyään harvoin elämäkertoihin, koska ne ovat usein puuduttavan yksityiskohtaisia. Henkilö kuvataan niin tarkasti ja perinpohjaisesti ettei lukijan omalle mielikuvitukselle jää lainkaan tilaa. Toki se on tavallaaan elämäkerran tehtävä. Taannoisella kirpputorikäynnillä matkaani tarttui Judith Thurmanin kirjoittama kirja Karen Blixenistä, joka on kirjoittajana ja tarinankertojana yksi esikuvistani. Sain juuri luetuksi kirjan Afrikkaa käsittelevän osuuden, jota käsittelen tässä tekstissä. Ehkä luen muutkin kohdat myöhemmin.
Olen aina halunnut matkustaa Afrikkaan. Siitä kiitos kuuluu pitkälti Blixenistä kertovalle elokuvalle "Minun Afrikkani", jonka olen nähnyt ehkä puolen tusinaa kertaa. Se on ainoa elokuva, jonka vuorosanat osaan pitkälti ulkoa. Elokuvaa on sanottu surulliseksi, mutta minusta se ei sitä ole. Toki elokuva käsittelee ansiokkaasti päähenkilön elämässä tapahtuvia tragedioita, mutta pohjavire on silti toiveikas. Minusta on olemassa paljon surullisempia elokuvia, kuten esimerkiksi Lars von Trierin Breaking the Waves.
Millenniaalin olisi helppo valita vaikka Titanic suosikkielokuvaksi, ja hyvähän se onkin, mutta maailmankuvaani se tuskin on vaikuttanut. Siitä puuttuu filosofinen ulottuvuus.
Olen jo lapsena nähnyt leijonista kertovan filmin "Elsa - vapaana syntynyt" sekä vähän vanhempana esimerkiksi Sigourney Weaverin tähdittämän "Sumuisten vuorten gorillat", ja tietysti ihanan klassikon, "Casablancan", vain joitakin Afrikkaan sijoittuvia elokuvia mainitakseni. Kaikki nämä ovat koskettavia filmejä, mutta silti pidän Karen Blixenin tarinasta eniten. Miksi? Helppoja selityksiä on monia: Afrikan luonto lumoaa ja löydän itsestäni samaa kaukokaipuuta, joka vei minut 2000-luvun alussa Japaniin. Lisäksi ihailin Blixenin rohkeutta puolustaa Afrikan alkuperäisasukkaita, olkoonkin, että hänen tavassaan tehdä niin oli jotain feodaalista.
Nämä selitykset eivät kuitenkaan ole riittäviä. Paitsi tarinankertojana, Karen Blixen kiinnostaa minua henkilönä. Häntä on vaikea kuvailla lyhyesti, enkä edes yritä tehdä sitä. Juuri siksi kirja kannattaa lukea. Sen tarina on pääpiirteiltään sama kuin elokuvassa, mutta monia yksityiskohtia on elokuvassa oiottu. Esimerkiksi Blixenin avioliitto on kuvattu elämäkerrassa onnellisemmaksi, kuin elokuvassa. Pääasia on kuitenkin Karen Blixenin henkilöhahmo, joka on itsessään kuin taideteos. Hänen itsensä sanoin: "vapaana elää se joka pystyy kuolemaan". Vahva suositus Afrikka- ja Karen Blixen-faneille.
Olen aina halunnut matkustaa Afrikkaan. Siitä kiitos kuuluu pitkälti Blixenistä kertovalle elokuvalle "Minun Afrikkani", jonka olen nähnyt ehkä puolen tusinaa kertaa. Se on ainoa elokuva, jonka vuorosanat osaan pitkälti ulkoa. Elokuvaa on sanottu surulliseksi, mutta minusta se ei sitä ole. Toki elokuva käsittelee ansiokkaasti päähenkilön elämässä tapahtuvia tragedioita, mutta pohjavire on silti toiveikas. Minusta on olemassa paljon surullisempia elokuvia, kuten esimerkiksi Lars von Trierin Breaking the Waves.
Millenniaalin olisi helppo valita vaikka Titanic suosikkielokuvaksi, ja hyvähän se onkin, mutta maailmankuvaani se tuskin on vaikuttanut. Siitä puuttuu filosofinen ulottuvuus.
Olen jo lapsena nähnyt leijonista kertovan filmin "Elsa - vapaana syntynyt" sekä vähän vanhempana esimerkiksi Sigourney Weaverin tähdittämän "Sumuisten vuorten gorillat", ja tietysti ihanan klassikon, "Casablancan", vain joitakin Afrikkaan sijoittuvia elokuvia mainitakseni. Kaikki nämä ovat koskettavia filmejä, mutta silti pidän Karen Blixenin tarinasta eniten. Miksi? Helppoja selityksiä on monia: Afrikan luonto lumoaa ja löydän itsestäni samaa kaukokaipuuta, joka vei minut 2000-luvun alussa Japaniin. Lisäksi ihailin Blixenin rohkeutta puolustaa Afrikan alkuperäisasukkaita, olkoonkin, että hänen tavassaan tehdä niin oli jotain feodaalista.
Nämä selitykset eivät kuitenkaan ole riittäviä. Paitsi tarinankertojana, Karen Blixen kiinnostaa minua henkilönä. Häntä on vaikea kuvailla lyhyesti, enkä edes yritä tehdä sitä. Juuri siksi kirja kannattaa lukea. Sen tarina on pääpiirteiltään sama kuin elokuvassa, mutta monia yksityiskohtia on elokuvassa oiottu. Esimerkiksi Blixenin avioliitto on kuvattu elämäkerrassa onnellisemmaksi, kuin elokuvassa. Pääasia on kuitenkin Karen Blixenin henkilöhahmo, joka on itsessään kuin taideteos. Hänen itsensä sanoin: "vapaana elää se joka pystyy kuolemaan". Vahva suositus Afrikka- ja Karen Blixen-faneille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti