Tämän postauksen aiheena on, kuten otsikkokin kertoo, erilaiset bujon tapaiset muistikirjat elämässäni.
Ihastuin bullet journal -ideaan muutamia vuosia sitten nähdessäni kirjakaupassa mallin. Sen jälkeen olen kokeillut myös valmiiden kalenterien koristelua, mutta kyllä bujo on enemmän minun tyyliäni. Sen jälkeen bujo-perheeni on kasvanut kolmella hankinnalla, joista viimeisen tein tänään. Seuraavassa esittelen rakkaat muistikirjani ja mihin niitä käytän.
Se oikea ja alkuperäinen bullet journal
Tänne laitan:
-päivittäiset muistiinpanot
-vuodenaikakohtaiset bucket list -listat (Bucket list on eräänlainen lista siitä mitä aion ainakin tehdä minäkin vuodenaikana. Tähän voi löytää hurjasti inspiraatiota esimerkiksi Pinterestistä, joka on pullollaan erilaisia bucket list -listoja.)
-siivous-trackerit (Huomasin jo varhain, että minulla ei ole energiaa pitää yllä esimerkiksi päiväkohtaisia mood- tracker -listoja, mutta siivous-trackereitä haluan sisällyttää bujooni.
-kuukausikohtaiset koristelut: vuonna 2022 ensimmäisen puolen vuoden teemana on dark academia ja sen takia minulla on tällä hetkellä mustasivuinen bujo. Koin sen aluksi haasteeksi, mutta olen vihdoin löytänyt valkoiset posca-tussit ja olen todella tyytyväinen niiden jälkeen bujossani. Suosittelen niitä hieman korkeammasta hinnasta huolimatta!
-tulevaisuuden suunnitelmissa on sisällyttää bujoon ehkä jonkunlaisia pidemmän aikavälin tavoitelistoja tai vaikka meal plannereita
Commonplace book
Commonplace -book -kirjan ideaa olenkin käsitellyt blogissani jo aimemmin, joten tässä ainoastaan kuva nykyisestä, ja kolmesta kirjanmerkistä, jotka askartelin. Kirja on nuuna Hämeenpuiston Vihkokaupasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti