sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Helmet-haaste edistyy - hitaasti, mutta varmasti

Lupasin kirjoittaa jokaisesta Helmet-haasteeseen lukemastani kirjasta edes muutaman rivin, joten tässä arviot kolmesta viimeisimmästä lukemastani kirjasta:


Delia Owens, Suon villi laulu *****

Tätä kirjaa on nyt kehuttu ja haukuttu netissä niin paljon, että on vaikeaa keksiä siitä mitään uutta sanottavaa. Siksi totean vain, kyseessä on kirja, joka kertoo kahden erilaisen maailman törmäyksestä. Ympäristön kuvaus, joka on mnulle aina tärkeää kirjoissa, on tässä kirjassa tehty upeasti ja taiten. Jään odottamaan, millainen elokuva kirjasta syntyy. Sijoitan tämän kirjan haasteen kohtaan 45: Palkittu esikoisteos (British Book of the Year: Page Turner) 



Katoava maa, Julia Phillips ***

Tämän kirjan valitsin luettavaksi siksi, että se sijoittuu Kamtsatkalle. Kaukoitä on kiehtonut mieltäni siitä asti kun asuin itse Japanissa ja tässä kirjassa herää eloon tuo niemimaa, joka kuulostaa minusta yhtä tarunhohtoiselta kuin Vladivostok. Se olisi luultavasti myös upea valokuvauskohde, tosin tällä hetkellä tekee mieli boikotoida kaikkea venäläistä. Teos ei yllä minun lempikirjojeni joukkoon, mutta on kuitenkin ihan kelpo kirja. Tosin jossain vaiheessa tuntui, että siinä on liikaa henkilöitä. Sijoitan tämän  kirjan haasteen kohtaan 4: Kirja jonka tapahtumissa en itse haluaisi olla mukana.



Elena Ferrante, Loistava ystäväni *****

Tämä kirja on myös jakanut lukijat kahteen leiriin, mutta minä pidin tästä valtavasti. Siinä missä Delia Owens on luonnontieteilijä, on Ferrante selkeästi humanisti. Teos sijoittuu sodanjälkeiseen Napoliin, jossa pitää kyllä tämän kirjan innoittamana nyt päästä käymään. Täytynee lukea myös kirjan jatko-osat. Tämän enempää en nyt ruodi tätä kirjaa, koska siitä on myös netissä kirjoitettu paljon. Sijoitan tämän kirjan haasteen kohtaan 7: kirja kertoo ystävyydestä.



sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

My Life In Journals

Tämän postauksen aiheena on, kuten otsikkokin kertoo, erilaiset bujon tapaiset muistikirjat elämässäni. 


Ihastuin bullet journal -ideaan muutamia vuosia sitten nähdessäni kirjakaupassa mallin. Sen jälkeen olen kokeillut myös valmiiden kalenterien koristelua, mutta kyllä bujo on enemmän minun tyyliäni. Sen jälkeen bujo-perheeni on kasvanut kolmella hankinnalla, joista viimeisen tein tänään. Seuraavassa esittelen rakkaat muistikirjani ja mihin niitä käytän. 


Se oikea ja alkuperäinen bullet journal 

Tänne laitan:

-päivittäiset muistiinpanot

-vuodenaikakohtaiset bucket list -listat (Bucket list on eräänlainen lista siitä mitä aion ainakin tehdä minäkin vuodenaikana. Tähän voi löytää hurjasti inspiraatiota esimerkiksi Pinterestistä, joka on pullollaan erilaisia bucket list -listoja.)

-siivous-trackerit (Huomasin jo varhain, että minulla ei ole energiaa pitää yllä esimerkiksi päiväkohtaisia mood- tracker -listoja, mutta siivous-trackereitä haluan sisällyttää bujooni. 

-kuukausikohtaiset koristelut: vuonna 2022 ensimmäisen  puolen vuoden teemana on dark academia ja sen takia minulla on tällä hetkellä mustasivuinen  bujo. Koin sen aluksi haasteeksi, mutta olen vihdoin löytänyt valkoiset posca-tussit ja olen todella tyytyväinen niiden jälkeen bujossani. Suosittelen niitä hieman korkeammasta hinnasta huolimatta!   

-tulevaisuuden suunnitelmissa on sisällyttää bujoon ehkä jonkunlaisia pidemmän aikavälin tavoitelistoja tai vaikka meal plannereita

Commonplace book

Commonplace -book -kirjan ideaa olenkin käsitellyt blogissani jo aimemmin, joten tässä ainoastaan kuva nykyisestä, ja kolmesta kirjanmerkistä, jotka askartelin. Kirja on nuuna Hämeenpuiston Vihkokaupasta.





Film & TV journal

Tätä en ole käyttänyt vielä paljon, mutta ajatus on hauska: kirjataan elokuvista tai TV-sarjoista mm. elokuvan perustietojen lisäksi paras kohtaus, oma arvio elokuvasta sekä muita muistiinpanoja (minun tapauksessani erityisesti elokuvan musiikki). Ja jos joku miettii, minne kirjaan lukemani kirjat, niin ne olen kirjannut jo vuosia Goodreadsiin.

Financial planner

Oikeastaanhan olen sitä mieltä, että minulla on jo tarpeeksi plannereita, mutta somessa tuli taas vastaan niin houkutteleva ajatus, että piti tilata vielä yksi :) Olen jo kauan miettinyt, että omaa rahankäyttöä olisi hyvä seurata enemmän, joten tänään tilasin itselleni Etsystä Financial Plannerin. Toki raha-asioita voisi seurata bujon sisälläkin ja paljon halvemmalla, mutta jostain syystä ajatus erillisestä rahapäiväkirjasta tuntui nyt mukavalta. Jään innokkaana odottamaan tilauksen saapumista.