Palaan blogitekstissä jälleen mieliaiheeseeni taitoluisteluun. Taitoluistelun arvostelu herättää paljon tunteita puoleen ja toiseen ja olen itsekin ottanut asiaan kantaa täällä blogissani. Tänään luin ilokseni Suomen taitoluisteluliiton ajankohtaismediasta Skatingfinlandista jutun suomalaisesta Leena Laaksosesta, joka vaikuttaa tällä hetkellä ISU:n kongressissa. Hänen mukaansa parhaillaan keskustellaan taitoluistelupiireissä pisteytyksen muuttamisesta siten, että toinen luistelijan esittämistä ohjelmista olisi sisällöltään enemmän taiteellinen, toinen taas tekninen.
Tämä uudistusehdotus sai minut mietteliääksi. Taitoluistelun pisteytyksen oikeudenmukaisuudesta ei todennäköisesti koskaan päästä täydelliseen yksimielisyyteen, mutta voisiko tällainen sääntömuutos tehdä luistelusta reilumpaa luistelijan kannalta?
Ensinnäkin kannatan luistelun teknistä kehitystä. Kun näen jäällä luistelijan, jonka tiedän teknisesti taidokkaaksi, pidätän lähes henkeäni luistelijan suorittaessa ohjelmaansa. Onnistuuko neloislutz vai ei? En ole itse harrastanut luistelua vakavasti koskaan, mutta olen esimerkiksi soittanut viulua 7-vuotiaasta, välillä enemmän, välillä vähemmän vakavasti - toki aina harrastuksena. Silti voin sanoa, että esimerkiksi kunnollisen vibrato-tekniikan opiskelu vie vuosia. Uskon näin olevan myös taitoluistelun teknisten elementtien laita. Voidaan tietysti sanoa, että on lähtökohdiltaan lahjakkaampia hyppääjiä ja vähemmän lahjakkaita, mutta uskon, että taitoihin vaikuttaa paljon harjoittelun määrä. Esimerkiksi venäläisistä taitoluistelijoista tiedetään, että he tekevät yleensä ottaen enemmän toistoja kuin muissa maissa. Siksi tekisi mieli antaa urheilijalle pisteitä jo siitä, että hän yrittää neloishyppyä. Tiedän muutamien suomalaisten nykyluistelijoidenkin treenaavan esimerkiksi kolmoisakselia ja pisteet heille siitä.
Sitten se kuuluisa mutta. Ensinnäkin luistelussa lajina on mielestäni tärkeä ajatella katsojaa. Mielestäni ohjelma, joka sisältää sekä taiteellisuutta että teknistä vaikeutta on heittämällä mielenkiintoisempi katsoa kuin sellainen, jossa pelataan vain toisella näistä elementeistä. Entä kuinka moni nykyluistelijoista sitten yltää ohjelmaan, jossa molemmat osa-alueet, tekninen ja taiteellinen ovat yhtä vahvoja? Öööh....Yusuru Hanyu? Lapsikin ymmärtää, että sellainen on harvinaista. Jo pelkästään luistelijan näkökulmasta voidaan sanoa, että vaikeisiin teknisiin osioihin keskittyminen ohjelmassa vie energiaa muilta elementeiltä.
Aina voidaaan tietysti sanoa, että itsehän luistelijat ovat lajinsa valinneet. Kuten sanottu, voi olla niin, että tekniikan ja taiteellisuuden arviointi tulee aina olemaan kiistanalaista taitoluistelussa. Ehkä tämä käytävä keskustelu lisää myös lajin kiinnostavuutta. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mihin ratkaisuun komitea päätyy.
Tämä uudistusehdotus sai minut mietteliääksi. Taitoluistelun pisteytyksen oikeudenmukaisuudesta ei todennäköisesti koskaan päästä täydelliseen yksimielisyyteen, mutta voisiko tällainen sääntömuutos tehdä luistelusta reilumpaa luistelijan kannalta?
Ensinnäkin kannatan luistelun teknistä kehitystä. Kun näen jäällä luistelijan, jonka tiedän teknisesti taidokkaaksi, pidätän lähes henkeäni luistelijan suorittaessa ohjelmaansa. Onnistuuko neloislutz vai ei? En ole itse harrastanut luistelua vakavasti koskaan, mutta olen esimerkiksi soittanut viulua 7-vuotiaasta, välillä enemmän, välillä vähemmän vakavasti - toki aina harrastuksena. Silti voin sanoa, että esimerkiksi kunnollisen vibrato-tekniikan opiskelu vie vuosia. Uskon näin olevan myös taitoluistelun teknisten elementtien laita. Voidaan tietysti sanoa, että on lähtökohdiltaan lahjakkaampia hyppääjiä ja vähemmän lahjakkaita, mutta uskon, että taitoihin vaikuttaa paljon harjoittelun määrä. Esimerkiksi venäläisistä taitoluistelijoista tiedetään, että he tekevät yleensä ottaen enemmän toistoja kuin muissa maissa. Siksi tekisi mieli antaa urheilijalle pisteitä jo siitä, että hän yrittää neloishyppyä. Tiedän muutamien suomalaisten nykyluistelijoidenkin treenaavan esimerkiksi kolmoisakselia ja pisteet heille siitä.
Sitten se kuuluisa mutta. Ensinnäkin luistelussa lajina on mielestäni tärkeä ajatella katsojaa. Mielestäni ohjelma, joka sisältää sekä taiteellisuutta että teknistä vaikeutta on heittämällä mielenkiintoisempi katsoa kuin sellainen, jossa pelataan vain toisella näistä elementeistä. Entä kuinka moni nykyluistelijoista sitten yltää ohjelmaan, jossa molemmat osa-alueet, tekninen ja taiteellinen ovat yhtä vahvoja? Öööh....Yusuru Hanyu? Lapsikin ymmärtää, että sellainen on harvinaista. Jo pelkästään luistelijan näkökulmasta voidaan sanoa, että vaikeisiin teknisiin osioihin keskittyminen ohjelmassa vie energiaa muilta elementeiltä.
Aina voidaaan tietysti sanoa, että itsehän luistelijat ovat lajinsa valinneet. Kuten sanottu, voi olla niin, että tekniikan ja taiteellisuuden arviointi tulee aina olemaan kiistanalaista taitoluistelussa. Ehkä tämä käytävä keskustelu lisää myös lajin kiinnostavuutta. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mihin ratkaisuun komitea päätyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti