Viime kerralla kirjastosta tarttui mukaan Jalnan synty. Olen pitkään ajatellut, että olisi kiva aloittaa jokin uusi sarja, missä voisi uppoutua kokonaiseen maailmaan. Jalna-sarja on 16-osainen ja se löytyi kirjaston romantiikkaosastolta. Nyt ne, jotka halveksivat romantiikkaa kirjallisuuden lajina voivat lopettaa lukemisen. 😊
Romantiikka kuitenkin myy hyvin, sitä ei voi kiistää kukaan. Jotain kertoo se, että Jalna-sarjasta oli kotikuntani kirjastossa vain ensimmäinen osa hyllyssä, vaikkei kyse ole edes uudesta kirjasta. Omasta puolestani voin sanoa, että voin vallan hyvin lukea yhtäaikaa vaikka venälaistä klassikkoa ja viihdekirjallisuutta. Toiseksi: on viihdekirjallisuutta ja on viihdekirjallisuutta; tällä tarkoitan, että aivan kuten muussakin kirjallisuudessa, myös romanttisessa on ansiokkaita ja vähemmän ansiokkaita kirjoja. Erityisesti arvostan historiallista viihdekirjallisuutta, sillä se vaatii kirjailijalta valtavasti taustatyötä.
Täytyy tunnustaa, että itsekään en ole tätä kirjallisuuden lajia juuri kuluttanut viime vuosina. Osasyynä lienee se, että olen lukenut romanttista kirjallisuutta niin paljon noin 15-vuotiaana. Esimerkiksi Sara Hyltonin ja Phyllis A. Whitneyn koko tuotanto taisi tulla luettua. Mutta toiseksi, joudun häpeäkseni toteamaan, että viihdekirjallisuuden lukeminen ja siihen liittyvä eskapismi on tuntunut jotenkin toisarvoiselta ajankululta. Miksi on näin? Uskon, että yhteiskunnassa vallitseva tehokkuuden ihailu on ainakin omalla kohdallani tehnyt sen, että jokainen askare, tehtävä tai työ on arvotettava sen kautta, mitä siitä voi oppia tai hyötyä. Aivoja ei voi laittaa narikkaan hetkeksikään, Tästä olen viimeikoina pyrkinyt tietoisesti eroon ja esimerkiksi viihdekirjallisuuden lukeminen tarjoaa siihen houkuttelevan väylän. Minua ei tippaakaan kiinnosta, pitääkö joku minua pinnallisena sen takia. Sitä paitsi, lainatakseni Jalnan sankaritarta Adelinea " Ihmiset ajattelevat sinusta pahaa, teit mitä tahansa. Se kuuluu ihmisluontoon."
Olen lukenut Jalna-sarjasta vasta yhden osan, mutta voin todeta jo nyt, että minusta tällä viehättävällä kirjalla on paljon ansioita. Miljöön kuvaus on tarkkaa, mikä on minulle tärkeää, olenhan visuaalinen ihminen. Myös päähenkilöiden irtisanoutuminen kaikesta sovinnaisuudesta on minusta virkistävää. Jalna-sarjan ensimmäinen osa voittikin aivan syystä Atlantic Monthly -lehden palkinnon ennen julkaisuaan.
Jos jotain pitää kritisoida, niin sitä, että Jalnan sankarit on kuvattu hyvin tyypillisinä viihdekirjallisuuden kaltaisina hahmoina: on kaunis, eloisa nainen ja komea, voimakas mies. Mutta jos he syvällisyydessä häviävätkin vaikka klassikkokirjallisuuden hahmoille, niin sen he korvaavat sympaattisuudellaan ja hyväsydämisyydellään.
Romantiikka kuitenkin myy hyvin, sitä ei voi kiistää kukaan. Jotain kertoo se, että Jalna-sarjasta oli kotikuntani kirjastossa vain ensimmäinen osa hyllyssä, vaikkei kyse ole edes uudesta kirjasta. Omasta puolestani voin sanoa, että voin vallan hyvin lukea yhtäaikaa vaikka venälaistä klassikkoa ja viihdekirjallisuutta. Toiseksi: on viihdekirjallisuutta ja on viihdekirjallisuutta; tällä tarkoitan, että aivan kuten muussakin kirjallisuudessa, myös romanttisessa on ansiokkaita ja vähemmän ansiokkaita kirjoja. Erityisesti arvostan historiallista viihdekirjallisuutta, sillä se vaatii kirjailijalta valtavasti taustatyötä.
Täytyy tunnustaa, että itsekään en ole tätä kirjallisuuden lajia juuri kuluttanut viime vuosina. Osasyynä lienee se, että olen lukenut romanttista kirjallisuutta niin paljon noin 15-vuotiaana. Esimerkiksi Sara Hyltonin ja Phyllis A. Whitneyn koko tuotanto taisi tulla luettua. Mutta toiseksi, joudun häpeäkseni toteamaan, että viihdekirjallisuuden lukeminen ja siihen liittyvä eskapismi on tuntunut jotenkin toisarvoiselta ajankululta. Miksi on näin? Uskon, että yhteiskunnassa vallitseva tehokkuuden ihailu on ainakin omalla kohdallani tehnyt sen, että jokainen askare, tehtävä tai työ on arvotettava sen kautta, mitä siitä voi oppia tai hyötyä. Aivoja ei voi laittaa narikkaan hetkeksikään, Tästä olen viimeikoina pyrkinyt tietoisesti eroon ja esimerkiksi viihdekirjallisuuden lukeminen tarjoaa siihen houkuttelevan väylän. Minua ei tippaakaan kiinnosta, pitääkö joku minua pinnallisena sen takia. Sitä paitsi, lainatakseni Jalnan sankaritarta Adelinea " Ihmiset ajattelevat sinusta pahaa, teit mitä tahansa. Se kuuluu ihmisluontoon."
Olen lukenut Jalna-sarjasta vasta yhden osan, mutta voin todeta jo nyt, että minusta tällä viehättävällä kirjalla on paljon ansioita. Miljöön kuvaus on tarkkaa, mikä on minulle tärkeää, olenhan visuaalinen ihminen. Myös päähenkilöiden irtisanoutuminen kaikesta sovinnaisuudesta on minusta virkistävää. Jalna-sarjan ensimmäinen osa voittikin aivan syystä Atlantic Monthly -lehden palkinnon ennen julkaisuaan.
Jos jotain pitää kritisoida, niin sitä, että Jalnan sankarit on kuvattu hyvin tyypillisinä viihdekirjallisuuden kaltaisina hahmoina: on kaunis, eloisa nainen ja komea, voimakas mies. Mutta jos he syvällisyydessä häviävätkin vaikka klassikkokirjallisuuden hahmoille, niin sen he korvaavat sympaattisuudellaan ja hyväsydämisyydellään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti