Että osaa jännittää ja hermostuttaa ensimmäinen tanssitunti kymmeneen vuoteen.
Olen jo pitkään ollut tietoinen siitä, että en olen saanut kuntosaliharjoittelusta kicksejä enää vuosiin. Silti olen roikkunut salilla, koska niinhän muutkin tekevät. Tälläkin viikolla viisi kertaa. Olen yrittänyt kartoittaa uusia lajeja, joita voisi kokeilla, turhaan. Viimeistään suunnitelmani kaatuu siihen, että käyn töiden ohella koulua neljänä iltana viikossa. Viikonloput olisi kiva pitää vapaana ex tempore -tyylisten juttujen tekemiseen.
Silti ilmoittauduin ennen joulua paikallisen tanssiseuran aikuisten sunnuntain tunnille. Nyt jo kaduttaa ja tekisi mieli perua koko juttu, mutta en kehtaa. Asiaa ei yhtään auta se, että lähdin viimeiseltä jazz-tanssitunniltani ovet paukkuen kun meni sukset ristiin ohjaajan kanssa. Oikeastaan minulla ei edes ole mitään tavoitteita mitä haluaisin saavuttaa tanssissa, ei edes minkäänlaista esiintymispaloa. Ei haittaisi vaikka jyystäisin vuosikausia alkeisryhmässä. Kunhan vain saisi tanssia. Sillä vaikka miten päin asiaa kääntelen niin tanssi on kuitenkin, ehkä kestävyysjuoksun ohella, se minulle luontaisin tapa liikkua. Ehkä se juontuu myös pitkästä musiikkiharrastuksestani. Vaikkakin koordinaatiokykyni ei ole maailman paras (käsien ja jalkojen liikuttaminen eri suuntiin samanaikaisesti on vaan niin haasteellista.) Vaikkakin olen luonnostani kankea kuin aidanseiväs ja kaikki liikkuvuus jonka olen saavuttanut on ollut kovan työn tulosta. Rytmitajun olen sentään saanut lahjana. Oman jännityksensä lajiin tuo selkäni, joka ei edelleenkään ole täysin kunnossa. Esimerkiksi tankotanssiin liittyviä kiertoliikkeitä se ei kestänyt. Kaikkein rakkain tanssinmuoto minulle on aina ollut paritanssi, ja nytkin suunnitelmissa on ollut jo kauan aloittaa west coast swing pikkuveljen jalanjäljissä. Partnereita on vaan niin vaikea löytää (siis sellaista jota ei tarvitse raahata tanssisalille puoliväkisin). Ehkäpä suuremmissa kaupungeissa on toisin. Tai ehkä, laulun sanoin, "I keep dancing on my own."
Olen jo pitkään ollut tietoinen siitä, että en olen saanut kuntosaliharjoittelusta kicksejä enää vuosiin. Silti olen roikkunut salilla, koska niinhän muutkin tekevät. Tälläkin viikolla viisi kertaa. Olen yrittänyt kartoittaa uusia lajeja, joita voisi kokeilla, turhaan. Viimeistään suunnitelmani kaatuu siihen, että käyn töiden ohella koulua neljänä iltana viikossa. Viikonloput olisi kiva pitää vapaana ex tempore -tyylisten juttujen tekemiseen.
Silti ilmoittauduin ennen joulua paikallisen tanssiseuran aikuisten sunnuntain tunnille. Nyt jo kaduttaa ja tekisi mieli perua koko juttu, mutta en kehtaa. Asiaa ei yhtään auta se, että lähdin viimeiseltä jazz-tanssitunniltani ovet paukkuen kun meni sukset ristiin ohjaajan kanssa. Oikeastaan minulla ei edes ole mitään tavoitteita mitä haluaisin saavuttaa tanssissa, ei edes minkäänlaista esiintymispaloa. Ei haittaisi vaikka jyystäisin vuosikausia alkeisryhmässä. Kunhan vain saisi tanssia. Sillä vaikka miten päin asiaa kääntelen niin tanssi on kuitenkin, ehkä kestävyysjuoksun ohella, se minulle luontaisin tapa liikkua. Ehkä se juontuu myös pitkästä musiikkiharrastuksestani. Vaikkakin koordinaatiokykyni ei ole maailman paras (käsien ja jalkojen liikuttaminen eri suuntiin samanaikaisesti on vaan niin haasteellista.) Vaikkakin olen luonnostani kankea kuin aidanseiväs ja kaikki liikkuvuus jonka olen saavuttanut on ollut kovan työn tulosta. Rytmitajun olen sentään saanut lahjana. Oman jännityksensä lajiin tuo selkäni, joka ei edelleenkään ole täysin kunnossa. Esimerkiksi tankotanssiin liittyviä kiertoliikkeitä se ei kestänyt. Kaikkein rakkain tanssinmuoto minulle on aina ollut paritanssi, ja nytkin suunnitelmissa on ollut jo kauan aloittaa west coast swing pikkuveljen jalanjäljissä. Partnereita on vaan niin vaikea löytää (siis sellaista jota ei tarvitse raahata tanssisalille puoliväkisin). Ehkäpä suuremmissa kaupungeissa on toisin. Tai ehkä, laulun sanoin, "I keep dancing on my own."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti