Paikkakuntani harrastajateatterissa sai ensi-iltansa 27.10. näytelmä Mitä onni on? Olen toiminut näytelmän puvustustiimissä ja jaan tässä tekstissä hieman fiiliksiäni näytelmän teosta sekä lopputuloksesta. Puvustuksen kannalta näytelmän rakentaminen ei ollut vaikeaa sillä se sijoittuu nykyaikaan. Näytelmän toteutuksen varsinaiset haasteet olivatkin sen muilla osa-alueilla. Kuinka saada aikaan näytelmä tällaisesta aiheesta välttäen kliseet?
Kun sain käsikirjoituksen luettua kesän alussa, olin totta puhuen aika skeptinen. En pystynyt millään hahmottamaan kuinka siitä saisi aikaan hyvän näytelmän, saati komedian. Nyt ymmärrän, että tietynlaiset käsikirjoitukset alkavat "elää" vasta päästyään teatterin estradille.
Olen nähnyt näytelmän kokonaisuudessaan nyt kolme kertaa ja minusta se on ihan huippu ja paranee kerta kerralta. Koska olen harrastanut runonlausuntaa minua on ilahduttanut erityisesti näytelmän paikoin lyyrinenkin kieli.
Näytelmä kertoo tavallisen suomalaisen miehen, Pekan, onnen tavoittelusta. Näytelmän muita päähenkilöitä ovat Pekan vaimo Liisa, heidän kaksi tytärtään, Pekan pingiksen pelikaveri Hannu sekä nuoruuden rakastettu Liselotte. En paljasta tarinasta enempää tässä, sanon vain että taitavan ohjaajan käsittelyssä ovat lahjakkaat näyttelijät saaneet tarinan elämään tavalla jota en uskonut aluksi mahdolliseksi. Näytelmän loppukohtauksen repliikit jäävät mieleen: "Onni on ikkunaan ripsivä sade tai pyykinpesukoneen humina illalla." Sen enempää ei tarvita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti