Nyt ollaan jännän äärellä. Vaikka olen ollut lukutoukka koko elämäni, olen jostain syystä onnistunut välttämään fantasiakirjat. Tietysti olen nähnyt elokuvana Taru Sormusten Herroista ja myös lukenut Outlander-sarjaa joka keikkuu jossain historiallisen fiktion ja fantasian välimaastossa. Mutta isosti en ole fantasiaa lukenut.
Päätin, että se loppuu nyt. Seuraamillani Youtube-kanavilla on vilahdellut viime aikoina paljon Leigh Bardugon hyvät arvostelut saanut Korppien kehä-kirja, ja se valikoitui ensimmäiseksi fantasiakirjakseni.
Nyt on todettava, että en tietenkään kuulu kirjan kohderyhmään (young adults), ja olin tästä selvillä jo valitessani kirjan. En parhaalla tahdollanikaan voi sanoa itseäni enää nuoreksi lukijaksi. Se ei kuitenkaan haitannut lukuelämystä.
Puhutaanko hetki world buildingistä? Se on minulle uusi termi, jota käytetään puhuttaessa fantasiakirjoista. Kirjoittamisen opinnoissani olen ihastellut ihmisten kykyä luoda uskottavia ja jännittäviä kuvitteellisia maailmoja. Leigh Bardugo loistaa tässä. On tietenkin tarkoituksellista, että hänen kirjassaan useilla paikoilla on vastine reaalimaailmassa. Esimerkiksi Ketterdam-nimi jäljittelee tietysti Amsterdamia. Ainoa asia, vaikkakin vähäpätöinen, joka hieman häiritsi, oli se, että ilmeisesti walnuts oli käännetty (sinänsä oikein) saksanpähkinöiksi, vaikka todellisia valtioitahan kirjassa ei kuuluisi olla.
Sitten kirjan hahmoista: Koska kyseessä on nuorten aikuisten kirja, luonnollisesti päähenkilöt ovat myös nuoria. Tämä ei tarkoita, että heistä puuttuisi syvyyttä. Varsinkin Inej ja Nina olivat minulle hyvin samaistuttavia henkilöitä, vaikka minulla ei varsinaisesti ole tarttumapintaa heidän hahmoihinsa. Lukija kiinnostuu oikeasti heidän kohtalostaan. Tante Heleenistä, kenties nimensä takia, tulee minulle mieleen Orjattaresi-kirjan Aunt Lydia (englanninkielinen nimi).
Silti on sanottava (ja tämän olen kuullut muiltakin kirjan lukeneilta), että juonen imuun pääseminen kestää jonkin aikaa. Viimeiset sata sivua taisinkin sitten lukea yhdeltä istumalta.
Jos nyt jotain kritisoitavaa kirjasta pitää löytää, niin en varsinaisesti löytänyt siitä mitään suurta elämänfilosofiaa. Ovatkohan muut löytäneet? Kyseessä ei oikeastaan ole edes hyvän ja pahan taistelu, koska kirjassa henkilöt eivät ole jakautuneet hyviin ja pahoihin; heillä on vain erilaisia motiiveja toimia kuten he toimivat.
Mikäli fantasia ei ole sinun lajisi, voisi olla kiinnostavaa lukea Leigh Bardugon uusi aikuisille suunnattu kirja Salatun tiedon seura (joka kyllä kuulostaa kovasti samalta kuin Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin).
Minusta ei ehkä tullut varsinaisesti fantasialukijaa tämän kirjan myötä, mutta se innosti ehdottomasti jatkamaan saralla. Neljä tähteä.
Seuraavaksi halusin lukea jotain aivan erilaista, joten valitsin Satu Rämön kirjan Talo maailman reunalla. Se olikin hyvä valinta tässä kohtaa, sillä se vertautuu mielenkiintoisesti parhaillaan kuuntelemaani Jussi Konttisen kirjaan Siperia. Siitä lisää blogissa myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti