Helmet-haaste on edennyt siihen pisteeseen, että olen joutunut toteamaan, etten millään ehdi lukea kaikkia kirjoja tämän vuoden aikana. Toki yritän silti lukea mahdollisimman monta kirjaa ja olenkin suhteelllisen tyytyväinen tähän astiseen listaani. Loppupään kirjat jäävät sitten seuraavalle vuodelle, mutta en anna sen häiritä. Voin lämpimästi suositella haasteen suorittamista kaikille lukutoukille.
Viimeisin lukemani kirja oli Viola Walleniuksen Koti Keniassa. Tartuin myös tähän kirjaan innolla, onhan itsellänikin taustaa kehitysyhteistyöstä nuoruudessa. Lähdin mukaan yliopistoni kehitysyhteistyöprojektiin parikymppisenä idealistina, joka aidosti uskoi muuttavansa maailmaa. Jo tuolloin minulla oli selkeä visio, että kehitysyhteistyön lopullinen tavoite tulee olla se, että kolmannen maailman maat tulevat lopulta toimeen itsenäisesti eikä apua aikanaan enää tarvita. Tämä visio vei minut aikanaan myös kehitysmatutkimuksen opintojen pariin. Pian kuitenkin huomasin, että halusin mieluummin tehdä ruohonjuuritason työtä, kuin pyöritellä papereita toimistossa (joka sekin on kyllä tärkeää).
Vuonna 2002 olin opiskelijavaihdossa kansainvälisessä yliopistossa. Siellä oli opiskelijoita sellaisista maista kuin Kolumbia, joissa yhteiskuntarauhasta ei ollut ainakaan silloin vielä tietoakaan ja väkivalta oli jokapäiväistä. Minuun teki suuren vaikutuksen näiden ihmisten stoalainen filosofia.
Kun valmistuin kauppatieteiden maisteriksi 2005, maailmanparannus unohtui pitkäksi aikaa. Sitten vuosien jälkeen sain inspiraation hakea vapaaehtoistyöhön Intiaan, jossa vietin kuukauden vuonna 2012. Tänä aikana tajusin kuitenkin, että ruohonjuuritason työkään ei auta, jos yhteiskunnan rakenteet ovat pielessä, esimerkiksi korruption takia. Totesin myös, että teollisuusmaista kotoisin olevien nuorten vapaaehtoisturismi ei välttämättä juuri paranna kehitysmaiden ihmisten elämää.
Palava halu ymmärtää kehitysmaiden ihmisten elämää on jäänyt, vaikka nuoruuden idealismi karisi jo vuosia sitten. Joitakin aikoja sitten luin Matti Kääriäisen kirjan Kehitysavun kirous, jossa oli monta ajatusta, jotka allekirjoitan. Silti vielä isomman vaikutuksen teki Walleniuksen kirjan kuvaus arkipäivän elämästä Afrikassa. Kirja kertoo nuoren suomalaisen naisen tarinan vapaaehtoistyöntekijästä osaksi paikallista yhteisöä. Kirjan luettuani olin todella vaikuttunut tämän suomalaisen tytön rohkeudesta ja tarmosta. En paljasta kirjan sisällöstä sen enempää. Sijoitin kirjan Helmet-haasteen kohtaan 33: Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan. Annan kirjalle neljä tähteä.
En ole uskonnollinen ihminen, mutta olen aina pitänyt alla olevasta "Tyyneysrukouksesta"
"God, grant me the serenity to accept the things I cannot change, courage to change the things I can, and wisdom to know the difference."-Reinhold Niebuhr
