Abstraktia taidetta

Eilisen akryylimaalauskurssin satoa. Harmikseni maalauksen hieno hopeamaali näyttää kuvassa valkoiselta.

Alkusyksyn kieliopinnot

Olin jo lähes unohtanut, miten hauskaa on opiskella kieliä. Muistin sen jälleen, kun aloitin pitkästä aikaa ranskan tunnit yksityisopettajan johdolla vuosi sitten syksyllä. Yksityistunnit ovat tietysti kalliita, joten opiskelu jäi neljään tuntiin, mutta oli sitäkin tehokkaampaa. Sain kirjavinkkejä, opin esimerkiksi leivonnaisten nimiä ranskaksi (sain esittää toivomuksia tuntien sisällöstä) sekä hankalampia kielioppiasioita keskustelun lomassa.

Koko viime talven keskityin ensisijaisesti musiikin- ja käsityönopintoihini. Nyt alkusyksyllä mieleeni tuli taas, miten kiva olisi herättää uinuva japanin kielen taitoni, joten ilmoittauduin puhekurssille. Japanin puhuminen (verrattuna kirjoittamiseen) ei ole periaatteessa vaikeaa. Opiskelin sitä Japanissa asuessani 17 vuotta sitten (voiko siitä tosiaan olla niin kauan!) kolme kertaa viikossa, eikä kielitaitoni ollut hassumpi lähtiessäni takaisin Suomeen. Vuosien saatossa tuli muita asioita elämään, mutta en ole unohtanut Japania. Siksi olinkin iloinen, että pystyin tänään saamaan japanilaisen opettajan kanssa aikaan pieniä keskustelun pätkiä. Luultavasti hyvästä muististani on apua kielten opiskelussa, esimerkiksi sanat kiinnittyvät vahvasti tiettyihin tilanteisiin elämässä, minkä saatan muistaa vielä vuosien jälkeen.    

Japanin kurssin ohella aloitin espanjan etymologisen kurssin. Etymologia tarkoittaa tiedettä, jossa selvitetään sanojen alkuperiä. Kurssin lopuksi arvailemme sanojen merkityksiä omien kielitaitojen pohjalta. En ollut kuullutkaan mistään etymologiasta ennen. Joku voi nyt tietysti ajatella, ettei tuollaisesta etymologian opiskelusta ole mitään käytännön hyötyä. Se ei pidä paikkaansa. Annan esimerkin.

Olin Milanossa joitakin vuosia sitten ja kaupassa käydessäni olisin halunnut mukaani muovikassin ostamilleni tavaroille. Tiesin, että myyjä tuskin ymmärtäisi englantia, joten sanoin kokeilevasti: Sac?, joka tarkoittaa kassia ranskaksi. Myyjä sanoi: Sacchetto? Ja yhteisymmärrys oli syntynyt ilman englannin kieltä. Mitä enemmän kartuttaa sitä, mitä minä kutsun omaksi kielipankiksi, sitä paremmin mahdollistuu kommunikointi vaikkapa nyt eurooppalaisten kesken.

Kielen opiskelijana minä olen ollut vähän niin kuin sekatavarakaupan asiakas: vähän tuota ja hieman tuota, koska minun kielten opiskeluni lähtökohtana on aina ollut ihmisten ymmärtäminen. Toki ymmärrän niitäkin, jotka opiskelevat mieluummin yhden kielen kunnolla. Itsekin pyrin puhumaan virheetöntä englantia. Kuitenkin, mitä enemmän ymmärtää erilaisten kielten rakenteita ja sanojen muodostumista sitä enemmän saa ahaa-elämyksiä vaikka matkustaessaan.    

Kirjakaupan uudet löydöt

 
Saahan nyt aloittaa jo joulun odotuksen, saahan? Ostin matkabujoa ja joulubujoa varten muistikirjat. Washiteipit tilasin Kuuraiteesta. 💗 Koska aloitan syyskuussa kirjoituskurssin, olen miettinyt, miten integroida bujoajattelu myös kirjoittamiseen. Ehkä joudun ostamaan vielä yhden muistikirjan kirjoitusideoita varten. 😂

Kirjat vs. some ajankuluna

Olen Facebookin käytössä myöhäisherännäinen: liityin mukaan vasta kesällä 2013, silloinkin "pakon edessä", kun olin lähdössä vapaaehtoistyöhön Venäjälle ja piti liittyä mukaan kansainväliseen opettajaryhmäämme ennen leiriä. Tunnustan, että siihen asti olin vieroksunut tätä kommunikointivälinettä. Instagramin käyttäjänä olen vielä "vihreämpi", liityin mukaan vasta viime keväänä enkä oikein ole omaksunut sen käyttöä vieläkään osaksi arkeani. Pinterestiä sentään käytän säännöllisesti, koska haen sieltä vinkkejä esimerkiksi leipomiseen ja käsitöihin.

Jyrkkä mielipiteeni on sittemmin lientynyt, ja nyt ajattelen ettei Facebook ole hassumpi väline pitää yhteyttä esimerkiksi erilaisten ryhmien jäsenten välillä. Myös erilaisten harrasteiden ja tapahtumien mainonta onnistuu mielestäni parhaiten Facebookin välityksellä. Ja jos joku saa Facebookin avulla torjuttua yksinäisyyden tunnetta, niin se on ihan ok.

Tänä kesänä olen kuitenkin herännyt kyseenalaistamaan, onko Facebookin käyttöni mennyt jo liialliseksi. Viime aikoina on ollut paljon puhetta esimerkiksi siitä, miten vanhemmat jättävät lapsensa ilman valvontaa vaikka uimarannalle, koska ovat niin pahasti koukussa someen. Minä en sentään yleensä laiminlyö esimerkiksi ystäviäni somen takia. Vaikkapa ollessani ulkona heidän kanssaan yleensä pyydän anteeksi, jos minun on pakko kesken tapaamisen esimerkiksi vastata johonkin viestiin. Tällaista pidän itsestään selvänä, vaikka kaikki eivät taida samoin ajatella.

Tänä kesänä olen jo useamman kerran havahtunut siihen, että viettäessäni leppoisaa lomapäivää kotona huomaan yhtäkkiä että useita tunteja on kulunut aivan huomaamatta, kun olen surffaillut somessa. Se ikäänkuin antaa illuusion siitä, että on tekemässä jotakin sen sijaan, että esimerkiksi vain makaisi sohvalla. Uskon, että somella on sellaisia vaikutuksia esimerkiksi ihmisen keskittymiskykyyn, joita emme pysty vielä edes kuvittelemaan. Arvio perustuu oman käyttäytymiseni tarkasteluun.

Olen aina ollut ahkera lukija ja perheessämme on arvostettu kirjasivistystä. Yläasteikäisenä meni toki paljon niin sanottua hömppääkin, mutta myös vaikkapa maailmankirjallisuuden klassikkoja. Surukseni olen huomannut, että tiiliskivet, joita ahmin teini-ikäisenä vaativat nyt erityistä mielentilaa ja asennetta, jotta edistyisin edes siedettävää vauhtia lukemisessa. Toki olen aina ollut pohdiskeleva lukija, joka ei niele kaikkea pureskelematta. Koen myös muuttuneeni ihmisenä hiukan: nuorempana olin enemmän tarkkailija, nykyään taas osallistuja. Molemmat ominaisuudet ovat tärkeitä maailmassa ja molempia tarvitaan. Kuitenkaan ei käy kiistäminen, etteivätkö lukemistottumukseni olisi muuttuneet somen myötä.

Lukemisessa on joitakin etuja verrattuna someen. Varsinkin laajojen historiallisten teoksien ollessa kyseessä se kehittää mielikuvitusta eikä someen voi koskaan "uppoutua" samalla tavoin kuin vaikka keskiaikaa käsittelevän kirjan maailmaan. Myönnän, että minulle toinen lukemisen etu verrattuna someen on hiukan snobistinen: kyky keskustella jonkin kirjan teemoista vaikkapa lukupiirissä on minulle tärkeä taito. Siksi olenkin onnellinen, että monet merkittävät kirjat tuli luettua lapsena tai nuorena aikuisena, ennenkuin some sekoitti meidän kaikkien päät. Maailma muuttuu jatkuvasti, usein parempaan päin. Kun kyseessä on somen käytön yleistyminen, en ole siitä niin varma. 

  

Tervetuloa elokuu!

Bujoilu on jäänyt kesällä vähiin, nyt palasin taas kalenterin pariin. Tapaan yhdistää Pinterestin ja omia ideoitani. Niin tässäkin.

Maailmankuvaani vaikuttaneita elokuvia / kirjoja / henkilöitä - osa 3: Maailman parantamisen etiikasta

Kitty: " She does so much good! Ask anyone!..."
"Perhaps so", said the prince..."but it's better when one does good so that you may ask everyone and nobody knows"

-Leo Tolstoi: Anna Karenina


Olen lukenut Anna Kareninan yli 20 vuotta sitten lukioikäisenä, joten ymmärrettävästi en muista enää paljon yksityiskohtia kirjasta. Siitähän voisi poimia vaikka ja mitä lainauksia, mutta ainoa, joka tulee äkkiseltään mieleeni tekstin alussa oleva kohta kirjasta. Tolstoin tarkoituksena on käsittääkseni tässä kirjan kohdassa alleviivata sitä näkemystä, että ihmisiä yleensä tulisi auttaa, mutta niin ettei kukaan siitä tiedä. Tämä blogikirjoitus ei ole arvio Anna Karenina -kirjasta, vaan kuvaus siitä, miten tuo yksi virke on vaikuttanut omaan filosofiaani.

Kun näin Tolstoin kirjan pohjalta vuonna 2012 tehdyn elokuvan en ollut kovin innostunut. Kirja oli typistetty pelkästään rakkauskertomukseksi Annan ja Vronskin välillä, joka sinänsä on hyvin kuvattu. Kuitenkin, vaikka kirjan juoni pyöriikin tämän asetelman ympärillä, niin minusta elokuva ei tehnyt oikeutta huomattavasti moniulotteisemmalle kirjalle. Kaikki ihana yhteiskunnallinen filosofia oli jätetty pois. 

Olen pohdiskellut tuota yhtä kohtaa kirjasta sekä sen elämänohjetta ja yrittänyt löytää esimerkkejä ihmisistä, joiden tapa elää sopisi tuohon filosofiaan. Ensimmäisenä mieleeni tuli viime keväänä televisiossa näytetty sarja suomalaisesta diplomaatista, joka oli auttanut Chilen kansalaisia sekasortoisessa kotimaassa 1970-luvulla. Sarja jätti minut ihmettelemään, miksi tällainen merkittävä tapahtumasarja Suomen ja Chilen historiassa tuli laajempaan yleisön tietoisuuteen vasta nyt. Ylläolevan lainauksen valossa kuitenkin muiden auttaminen tulisi olla osa jokapäiväistä elämäämme. Miksi se on niin vaikeaa?

En ole koskaan ollut senlaatuinen ihminen, joka tuntisi antipatiaa varakkaita ihmisiä kohtaan. Kuitenkin minusta on parempi, että sosiaaliturvaa rahoitetaan verovaroilla kuin esimerkiksi rikkaiden ihmisten lahjoituksilla. Varmastikin moni heistä haluaa vilpittömästi tehdä hyvää, mutta en pidä siitä, että köyhempien ihmisten pitäisi olla ikäänkuin kiitollisuuden velassa hyväntekijöille. Tämä sama asetelma on huomattavissa teollisuusmaiden ja kehitysmaiden suhteessa: Edelliset ovat omaksuneet jonkinlaisen isoveljen aseman suhteessa kolmannen maailman maihin ja unohdetaan, että kehitysyhteistyön perimmäisenä tavoitteena pitäisi olla se, että nuo maat pärjäisivät omillaan.

Tästä ajattelusta tekevät poikkeuksen esimerkiksi Sting, joka on kunnostautunut sademetsien suojelussa, U2:n Bono joka on puhunut köyhien maiden velkojen anteeksiantamisesta sekä vaikkapa ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg. Heidän esiintulonsa ymmärrän, koska ihmiskunta tarvitsee kuitenkin myös esikuvia ja näin saadaan huomiota hyvälle asialle ja parannettua ihmisten tietoisuutta ongelmista.