En ole lukenut dekkareita pitkään aikaan. En tiedä miksi. Sain ehkä niistä yliannostuksen nuoruudessa. 13-vuotiaasta asti olen lukenut Agatha Christietä, myöhemmin Ruth Rendelliä, Donna Leonia, Leena Lehtolaista, vain muutaman mainitakseni. Silti suosikkini on P. D. James. Luin ensimmäisen hänen kirjansa 18-vuotiaana. Siksi olikin hieman surullista kuulla Jamesin kuolemasta muutama vuosi sitten 94-vuoden iässä. Adam Dalgliesh -dekkareita ei enää tulisi lisää.
Nyt lukemani kirja oli käsittääkseni aiemmin suomentamaton Valepotilas (Shroud for a Nightingale). Se on hieman kummallista, koska James kirjoitti kirjan jo 1971. Valepotilas oli pitkästä aikaa sellainen kirja, jota en malttanut laskea käsistäni.
P. D. Jamesin kirjoista on sanottu, että niille on ominaista "vivahteikkaat henkilöt, tarkat ympäristökuvaukset ja monitahoiset moraaliset pohdinnat". Ehkä juuri nämä ovat myös ne syyt, mikä ihastuin hänen kirjoihinsa alunperin. Mikään ei ole niin tylsää kuin kirja, jossa esimerkiksi päähenkilöä kuvaillaan ensin ujoksi ja sitten hän käyttäytyy täsmälleen päinvastaisella tavalla. Jamesin henkilöt ovat kaikin puolin loogisia ja johdonmukaisia. Valepotilaassa oli kuitenkin jotain enemmän. Kirja sai minut pohtimaan syvällisesti, mitä on hyvyys ja mikä on hyvyyden ja hyväntahtoisuuden ero. On aina varma hyvän kirjan merkki jos se saa ajattelemaan jotain asiaa kauan sen jälkeen kun itse lukuprosessi on loppunut. Kaiken kaikkiaan kiehtova lukukokemus.
Nyt lukemani kirja oli käsittääkseni aiemmin suomentamaton Valepotilas (Shroud for a Nightingale). Se on hieman kummallista, koska James kirjoitti kirjan jo 1971. Valepotilas oli pitkästä aikaa sellainen kirja, jota en malttanut laskea käsistäni.
P. D. Jamesin kirjoista on sanottu, että niille on ominaista "vivahteikkaat henkilöt, tarkat ympäristökuvaukset ja monitahoiset moraaliset pohdinnat". Ehkä juuri nämä ovat myös ne syyt, mikä ihastuin hänen kirjoihinsa alunperin. Mikään ei ole niin tylsää kuin kirja, jossa esimerkiksi päähenkilöä kuvaillaan ensin ujoksi ja sitten hän käyttäytyy täsmälleen päinvastaisella tavalla. Jamesin henkilöt ovat kaikin puolin loogisia ja johdonmukaisia. Valepotilaassa oli kuitenkin jotain enemmän. Kirja sai minut pohtimaan syvällisesti, mitä on hyvyys ja mikä on hyvyyden ja hyväntahtoisuuden ero. On aina varma hyvän kirjan merkki jos se saa ajattelemaan jotain asiaa kauan sen jälkeen kun itse lukuprosessi on loppunut. Kaiken kaikkiaan kiehtova lukukokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti