En ole aiemmin ollut mikään pääsiäisfani, mutta tänä vuonna näin kaksi sykähdyttävää pääsiäiseen liittyvää esitystä.
Toinen oli Helsingin Via Crucis. Olen jo pitkään haaveillut tekeväni vielä joskus rakkaaseen harrastukseeni eli teatterin tuottamiseen liittyvää työtä. Siksi halusin nähdä miten Suomen suurin teatteriproduktio syntyy ja lupauduin auttamaan Helsingin Via Crucis -näytelmässä.
Pitkäperjantaina Unioninkadulla ortodoksisen kirkon tiloissa kävi kuhina, kun näyttelijöitä maskeerattiin. Tuottajalla on ohjaajan, ja luonnollisesti näyttelijöiden lisäksi paljon vastuuta näytelmän onnistumisessa. Paikkakuntani harrastajateatterissa olen saanut kurkistaa hieman tuottamisen eri osa-alueisiin, kuten puvustukseen ja lipunmyyntiin, vain muutamia mainitakseni. Teatterissa minua viehättää yhteisöllisyys. Parhaassa tapauksessa näyttelijät muodostavat ikään kuin perheen, jonka täytyy puhaltaa yhteen hiileen, jotta näytelmä onnistuu. Sitä tulee melkein ikävä kun näytökset loppuvat. Tällaista en ole kokenut bisneselämässä, vaikka poikkeuksetta työpaikoillani on ollut hyvä yhteishenki. Toki Via Crusis on tuotantona jättimäinen verrattuna paikkakuntani teatterin produktioihin. Lainalaisuudet ovat kuitenkin samat. Jos ohjaaja on se, joka pitää lankoja käsissään näyttelijöiden suhteen, on tuottaja se joka ratkoo käytännön ongelmia. Vähän niin kuin oman yrityksen pyörittäminen, josta olen haaveillut. Tänä vuonna Via Cruciksessa olivat kaikki näyttelijät naisia. Näytelmää oli myös muokattu nykyaikaan sopivaksi. Jotkut ystäväni ovat olleet sitä mieltä, että alkuperäinen versio oli parempi. Se on makuasia - minä pidin tästä modernisoidusta.
Tänään näin Tuusulan Krapin Pajalla Jesus Christ Superstar -konsertin. Se oli erilainen, mutta aivan yhtä vaikuttava versio pääsiäisen tarinasta. Taustalla lauloi järvenpääläinen PrimaVista -kuoro vakuuttavasti. Esityksen aikana muistin taas miten kiva on laulaa kuorossa, vaikka laulankin mielelläni yksin. Varsinkin tarinan joukkokohtauksiin kuoro tuo oman erityisen lisänsä.
Pääsiäisen tarina on minulle tuttu, sillä olen itse esittänyt sitä Buffo-kuoron riveissä muun muassa Temppeliaukion kirkossa. Tuusulassa esityskieli oli englanti, mutta vaikka ei olisi ymmärtänyt sitä, se ei olisi ollut este esityksen seuraamiselle, sen verran ilmeikkäitä laulajat olivat.
Kaiken kaikkiaan oikein mukava pääsiäisloma.
Toinen oli Helsingin Via Crucis. Olen jo pitkään haaveillut tekeväni vielä joskus rakkaaseen harrastukseeni eli teatterin tuottamiseen liittyvää työtä. Siksi halusin nähdä miten Suomen suurin teatteriproduktio syntyy ja lupauduin auttamaan Helsingin Via Crucis -näytelmässä.
Pitkäperjantaina Unioninkadulla ortodoksisen kirkon tiloissa kävi kuhina, kun näyttelijöitä maskeerattiin. Tuottajalla on ohjaajan, ja luonnollisesti näyttelijöiden lisäksi paljon vastuuta näytelmän onnistumisessa. Paikkakuntani harrastajateatterissa olen saanut kurkistaa hieman tuottamisen eri osa-alueisiin, kuten puvustukseen ja lipunmyyntiin, vain muutamia mainitakseni. Teatterissa minua viehättää yhteisöllisyys. Parhaassa tapauksessa näyttelijät muodostavat ikään kuin perheen, jonka täytyy puhaltaa yhteen hiileen, jotta näytelmä onnistuu. Sitä tulee melkein ikävä kun näytökset loppuvat. Tällaista en ole kokenut bisneselämässä, vaikka poikkeuksetta työpaikoillani on ollut hyvä yhteishenki. Toki Via Crusis on tuotantona jättimäinen verrattuna paikkakuntani teatterin produktioihin. Lainalaisuudet ovat kuitenkin samat. Jos ohjaaja on se, joka pitää lankoja käsissään näyttelijöiden suhteen, on tuottaja se joka ratkoo käytännön ongelmia. Vähän niin kuin oman yrityksen pyörittäminen, josta olen haaveillut. Tänä vuonna Via Cruciksessa olivat kaikki näyttelijät naisia. Näytelmää oli myös muokattu nykyaikaan sopivaksi. Jotkut ystäväni ovat olleet sitä mieltä, että alkuperäinen versio oli parempi. Se on makuasia - minä pidin tästä modernisoidusta.
Tänään näin Tuusulan Krapin Pajalla Jesus Christ Superstar -konsertin. Se oli erilainen, mutta aivan yhtä vaikuttava versio pääsiäisen tarinasta. Taustalla lauloi järvenpääläinen PrimaVista -kuoro vakuuttavasti. Esityksen aikana muistin taas miten kiva on laulaa kuorossa, vaikka laulankin mielelläni yksin. Varsinkin tarinan joukkokohtauksiin kuoro tuo oman erityisen lisänsä.
Pääsiäisen tarina on minulle tuttu, sillä olen itse esittänyt sitä Buffo-kuoron riveissä muun muassa Temppeliaukion kirkossa. Tuusulassa esityskieli oli englanti, mutta vaikka ei olisi ymmärtänyt sitä, se ei olisi ollut este esityksen seuraamiselle, sen verran ilmeikkäitä laulajat olivat.
Kaiken kaikkiaan oikein mukava pääsiäisloma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti