Kitty: " She does so much good! Ask anyone!..."
"Perhaps so", said the prince..."but it's better when one does good so that you may ask everyone and nobody knows"
-Leo Tolstoi: Anna Karenina
Olen lukenut Anna Kareninan yli 20 vuotta sitten lukioikäisenä, joten ymmärrettävästi en muista enää paljon yksityiskohtia kirjasta. Siitähän voisi poimia vaikka ja mitä lainauksia, mutta ainoa, joka tulee äkkiseltään mieleeni tekstin alussa oleva kohta kirjasta. Tolstoin tarkoituksena on käsittääkseni tässä kirjan kohdassa alleviivata sitä näkemystä, että ihmisiä yleensä tulisi auttaa, mutta niin ettei kukaan siitä tiedä. Tämä blogikirjoitus ei ole arvio Anna Karenina -kirjasta, vaan kuvaus siitä, miten tuo yksi virke on vaikuttanut omaan filosofiaani.
Kun näin Tolstoin kirjan pohjalta vuonna 2012 tehdyn elokuvan en ollut kovin innostunut. Kirja oli typistetty pelkästään rakkauskertomukseksi Annan ja Vronskin välillä, joka sinänsä on hyvin kuvattu. Kuitenkin, vaikka kirjan juoni pyöriikin tämän asetelman ympärillä, niin minusta elokuva ei tehnyt oikeutta huomattavasti moniulotteisemmalle kirjalle. Kaikki ihana yhteiskunnallinen filosofia oli jätetty pois.
Olen pohdiskellut tuota yhtä kohtaa kirjasta sekä sen elämänohjetta ja yrittänyt löytää esimerkkejä ihmisistä, joiden tapa elää sopisi tuohon filosofiaan. Ensimmäisenä mieleeni tuli viime keväänä televisiossa näytetty sarja suomalaisesta diplomaatista, joka oli auttanut Chilen kansalaisia sekasortoisessa kotimaassa 1970-luvulla. Sarja jätti minut ihmettelemään, miksi tällainen merkittävä tapahtumasarja Suomen ja Chilen historiassa tuli laajempaan yleisön tietoisuuteen vasta nyt. Ylläolevan lainauksen valossa kuitenkin muiden auttaminen tulisi olla osa jokapäiväistä elämäämme. Miksi se on niin vaikeaa?
En ole koskaan ollut senlaatuinen ihminen, joka tuntisi antipatiaa varakkaita ihmisiä kohtaan. Kuitenkin minusta on parempi, että sosiaaliturvaa rahoitetaan verovaroilla kuin esimerkiksi rikkaiden ihmisten lahjoituksilla. Varmastikin moni heistä haluaa vilpittömästi tehdä hyvää, mutta en pidä siitä, että köyhempien ihmisten pitäisi olla ikäänkuin kiitollisuuden velassa hyväntekijöille. Tämä sama asetelma on huomattavissa teollisuusmaiden ja kehitysmaiden suhteessa: Edelliset ovat omaksuneet jonkinlaisen isoveljen aseman suhteessa kolmannen maailman maihin ja unohdetaan, että kehitysyhteistyön perimmäisenä tavoitteena pitäisi olla se, että nuo maat pärjäisivät omillaan.
Tästä ajattelusta tekevät poikkeuksen esimerkiksi Sting, joka on kunnostautunut sademetsien suojelussa, U2:n Bono joka on puhunut köyhien maiden velkojen anteeksiantamisesta sekä vaikkapa ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg. Heidän esiintulonsa ymmärrän, koska ihmiskunta tarvitsee kuitenkin myös esikuvia ja näin saadaan huomiota hyvälle asialle ja parannettua ihmisten tietoisuutta ongelmista.
"Perhaps so", said the prince..."but it's better when one does good so that you may ask everyone and nobody knows"
-Leo Tolstoi: Anna Karenina
Olen lukenut Anna Kareninan yli 20 vuotta sitten lukioikäisenä, joten ymmärrettävästi en muista enää paljon yksityiskohtia kirjasta. Siitähän voisi poimia vaikka ja mitä lainauksia, mutta ainoa, joka tulee äkkiseltään mieleeni tekstin alussa oleva kohta kirjasta. Tolstoin tarkoituksena on käsittääkseni tässä kirjan kohdassa alleviivata sitä näkemystä, että ihmisiä yleensä tulisi auttaa, mutta niin ettei kukaan siitä tiedä. Tämä blogikirjoitus ei ole arvio Anna Karenina -kirjasta, vaan kuvaus siitä, miten tuo yksi virke on vaikuttanut omaan filosofiaani.
Kun näin Tolstoin kirjan pohjalta vuonna 2012 tehdyn elokuvan en ollut kovin innostunut. Kirja oli typistetty pelkästään rakkauskertomukseksi Annan ja Vronskin välillä, joka sinänsä on hyvin kuvattu. Kuitenkin, vaikka kirjan juoni pyöriikin tämän asetelman ympärillä, niin minusta elokuva ei tehnyt oikeutta huomattavasti moniulotteisemmalle kirjalle. Kaikki ihana yhteiskunnallinen filosofia oli jätetty pois.
Olen pohdiskellut tuota yhtä kohtaa kirjasta sekä sen elämänohjetta ja yrittänyt löytää esimerkkejä ihmisistä, joiden tapa elää sopisi tuohon filosofiaan. Ensimmäisenä mieleeni tuli viime keväänä televisiossa näytetty sarja suomalaisesta diplomaatista, joka oli auttanut Chilen kansalaisia sekasortoisessa kotimaassa 1970-luvulla. Sarja jätti minut ihmettelemään, miksi tällainen merkittävä tapahtumasarja Suomen ja Chilen historiassa tuli laajempaan yleisön tietoisuuteen vasta nyt. Ylläolevan lainauksen valossa kuitenkin muiden auttaminen tulisi olla osa jokapäiväistä elämäämme. Miksi se on niin vaikeaa?
En ole koskaan ollut senlaatuinen ihminen, joka tuntisi antipatiaa varakkaita ihmisiä kohtaan. Kuitenkin minusta on parempi, että sosiaaliturvaa rahoitetaan verovaroilla kuin esimerkiksi rikkaiden ihmisten lahjoituksilla. Varmastikin moni heistä haluaa vilpittömästi tehdä hyvää, mutta en pidä siitä, että köyhempien ihmisten pitäisi olla ikäänkuin kiitollisuuden velassa hyväntekijöille. Tämä sama asetelma on huomattavissa teollisuusmaiden ja kehitysmaiden suhteessa: Edelliset ovat omaksuneet jonkinlaisen isoveljen aseman suhteessa kolmannen maailman maihin ja unohdetaan, että kehitysyhteistyön perimmäisenä tavoitteena pitäisi olla se, että nuo maat pärjäisivät omillaan.
Tästä ajattelusta tekevät poikkeuksen esimerkiksi Sting, joka on kunnostautunut sademetsien suojelussa, U2:n Bono joka on puhunut köyhien maiden velkojen anteeksiantamisesta sekä vaikkapa ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg. Heidän esiintulonsa ymmärrän, koska ihmiskunta tarvitsee kuitenkin myös esikuvia ja näin saadaan huomiota hyvälle asialle ja parannettua ihmisten tietoisuutta ongelmista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti