sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Balettitunnilla








When a body moves, it's the most revealing thing. Dance for me a minute, and I'll tell you who you are.

-Mikhail Baryshnikov

Taitoluistelun myötä olen pikkuhiljaa taas aloittelemassa liikuntaharrastusta, vaikka jalka ei vielä aivan kunnossa olekaan. Halusin lisäksi vielä jonkin rauhallisen lajin, jossa kuitenkin kunto kohoaisi.
Koska olen harrastanut pitkään musiikkia, musiikillinen liikunta on lähellä sydäntäni. Siksi lajiksi valikoitui aikuisbaletti, jota en ole vielä koskaan harrastanut. Tanssin termit toki ovat minulle tuttuja jazz-tanssista, jota harrastin vuosia sitten.
Ennen tanssitunteja lähetin  hädissäni kaverilleni viestin ja kysyin, että mitä vaatteita sillä tunnilla oikein puetaan päälle. Helpotuksekseni kuulin, että tavalliset jumppavaatteet kävisivät mainiosti. 

Ilmoittauduin ensin kokeilutunnille siltä varalta, että jos laji ei kuitenkaan tuntuisi omalta, ei olisi pakko jatkaa. Kuten kuvasta näkyy olen kuitenkin hankkinut itselleni balettitossut. Olen siis päättänyt jatkaa harrastusta. Tunti on ainakin tähän asti ollut juuri sopivan tasoinen. Varsinkin selän liikkuvuudessa minulla on silti paljon töitä edessä.

En havittele mihinkään näytöksiin esintymään. Minulle riittää, kun saan hyppiä ja taivutella omaksi ilokseni. Lisäksi saan kuunnella yli tunnin ajan kaunista musiikkia.  

lauantai 17. helmikuuta 2018

Taitoluistelun ihanuus ja kamaluus



"Figure skating is theatrical. It's artistic. It's elegant. It's extremely athletic. And there's a very specific audience for that." 
-Johnny Weir

Olen julkaissut täällä blogissani jo kaksi taitoluistelua käsittelevää juttua. Toisessa kerron, miten oma kiinnostukseni taitoluisteluun heräsi ja toisessa syvennyn enemmän omaan luisteluharrastukseeni. Halusin kuitenkin kirjoittaa taitoluistelusta ainakin yhden tekstin vielä. Aiheena on taitoluistelusuorituksen arvostelu- ja arviointiperusteet. Kuten olen aiemminkin todennut, taitoluistelussa makuasioista voidaan kiistellä loputtomiin. Täysin objektiivista taitoluistelun arviointi tuskin tulee olemaan milloinkaan.  
Nykyisestä pistelaskusysteemistä sanotaan Wikipediassa seuraavaa:
"Luistelijan saamat kokonaispisteet koostuvat kolmesta osasta: elementtipisteistä, komponenttipisteistä ja vähennyksistä. Jos kilpailussa on sekä lyhytohjelma että vapaaohjelma, kummankin ohjelman kokonaispisteet lasketaan yhteen.
Elementtipisteissä (TES) jokaisen suoritetun elementin vaikeus ja laatu arvioidaan. Elementin vaikeus määrittää sille ensin perusarvon, joka on sitä korkeampi, mitä vaikeampi elementti on. Tuomarit määrittelevät sitten jokaiselle elementille laatupisteen, joka voi olla miinus kolmesta plus kolmeen, riippuen siitä, kuinka hyvin luistelija suoritti elementin. Kunkin elementin tuoma pistemäärä on sen perusarvon ja laatupisteen yhdistelmä.
Komponenttipisteissä (TCS) ohjelma jaetaan viiteen osa-alueeseen eli komponenttiin, ja jokainen niistä arvioidaan neljäsosapisteen tarkkuudella asteikolla 0,25–10,0. Arvioitavat alueet ovat luistelutaito, siirtymiset, esitys/suorittaminen, koreografia ja musiikin tulkinta. Luistelijan saama komponenttipistemäärä on tuomarien antamien komponenttipisteiden keskiarvo, joka on kerrottu sarja- ja segmenttikohtaisella (lyhytohjelma/vapaaohjelma) kertoimella.
Vähennyksiä luistelija voi saada esimerkiksi kaatumisesta (yhden pisteen vähennys), ajan ylityksestä, sääntöjen vastaisesta puvusta tai musiikista, tai ohjelman keskeyttämisestä."
Esimerkiksi elementtipisteissä objektiivinen arviointi kuulostaa helpolta. Mutta entä osa-aluepisteet? Miten arvioida esittämistä, koreografiaa ja musiikin tulkintaa. Kuulostaa vaikealta. Mutta hetkinen, eihän laulukilpalussakaan valita absoluuttisesti parasta esitystä, vaan YLEISÖN tai TUOMAREIDEN mielestä parasta esitystä. Ja toisaalta, jokainen joka taitoluistelu-uraa lähtee luomaan on varmasti tietoinen näistä arvostelukriteereistä. 
Joidenkin mielestä taitoluistelu ei kuulu lainkaan esimerkiksi olympialaisiin juuri arvostelun takia. Toisaalta on monia asioita, jotka puoltavat taitoluistelun sisällyttämistä kisoihin. Uskoisin, että laji on yksi yleisöystävällisimmistä. Ei esimerkiksi tarvitse värjötellä ulkona pakkasessa. Taitoluistelussa myös harvoin tulee tietoon doping-tapauksia.
Itse muusikkona arvostan taitoluistelusuorituksesa luonnollisesti musiikin tulkintaa, joka on mielestäni onnistunut silloin, kun liike ja musiikki ovat yhtä ja luistelija onnistuu välittämään yleisölle jonkin tunteen. Tottakai parhaassa tapauksessa pisteetkin ovat silloin korkeat. Kuitenkin, jos muistelen lapsuudesta saakka mieleeni parhaiten painuneita esityksiä, on todettava, että harva niistä on ollut voittaja. Joskus hienompaa on esimerkiksi seurata esitystä, jossa luistelija vaikka kaatuu alussa mutta taistelee silti läpi ohjelmansa ja onnistuu tekemään siitä kaikesta huolimatta vaikuttavan esityksen. 
Viima aikoina on ollut paljon keskustelua suomalaisten taitoluistelijoiden valintakriteereistä olympialaisiin. En halua ruotia asiaa tässä sen enempää, haluan sanoa vain, että mielestäni on oikein palkita karismasta ja tulkinnasta. Toivoisin silti, että teknistä osaamista arvostettaisiin yhtä paljon, koska sen saavuttamiseen menee luistelijalta niin paljon aikaa ja sen saavuttaminen vaatii valtavaa sitoutumista harjoitteluun. 

maanantai 12. helmikuuta 2018

The Shape of Water

Leffassa ei ole tullut käytyä pitkään aikaan. Eilen kävin katsomassa 13 Oscarin ehdokkaana olevan  elokuvan The Shape of Water. Jätin tarkoituksella lukematta elokuvan juonen ja muut tiedot etukäteen, jotta ne eivät ohjaisi mielipidettäni. Tällaisissa tapauksissa kiinnostavin kysymys elokuvasta lienee: oliko se kaikkien Oscar-ehdokkuuksiensa arvoinen? Hmm, no oliko? Itse en ehkä pitänyt sitä aivan huippuelokuvana, mutta hyvänä ja mielenkiintoisena kuitenkin.

Ilahduttavaa on se, että elokuva ei ole ladatttu täyteen "kauniita ja rohkeita" ihmisiä, kuten amerikkalaiset elokuvat usein on. En rupea nyt tässä kertaamaan juonta, pysyköön se salaisuutena niille, jotka haluavat mennä elokuvan katsomaan.

The Shape of Wateria on kuvailtu fantasiakauhuelokuvaksi. Kauhuelokuvaksi se on minusta aika kesy, vaikka irtonaisia sormia lenteleekin. Jos pitäisi kuvailla sitä yhdellä sanalla, se olisi ehkä surullinen. Elokuvan kantavana teemana on erilaisuus sekä yhteiskunnan suhtautuminen siihen. Vaikka onkin surullinen, ei elokuva ole pohjavireeltään kuitenkaan synkkä vaan jollain tavalla toiveikas. Onnellista loppua perinteisessä mielessä emme näe, mutta kuitenkin seesteisen. Kaunis aikuisten satu. 

tiistai 30. tammikuuta 2018

Vaatepuussa

Liityin hiljattain jäseneksi Vaatepuuhun, jonka tarkoituksena on vuokrata ihmisille hyvälaatuisia vaatteita sopuhinnalla. Käykäähän tutustumassa nettisivulla. Allaolevan kimonotyyppisen tunikan vuokrasin eilen.

"Fashion should be a form of escapism, not a form of imprisonment."
-Alexander Mc Queen



lauantai 6. tammikuuta 2018

Viulisti

Joululomaan kuuluu minulla aina elokuvissakäynti. Eilen kävin katsomassa Viulistin, joka oli poikkeuksellisesti ensi-illassa kotipaikkakunnallani samaan aikaan kuin Helsingissä. Kerron tässä hieman ajatuksiani elokuvasta. Ne, jotka eivät halua kuulla juonesta, ummistakoon silmänsä nyt.

Elokuvan päähenkilöt ovat huippuviulisti Karin (Matleena Kuusniemi), hänen miehensä (Samuli Edelmann), Karinin oppilaaat Antti (loistava Olavi Uusivirta), hänen tyttöystävänsä (Misa Lommi) sekä kapellimestari Björn Darren (Silta-sarjasta tuttu Kim Bodnia). Karinin menetettyä soittokykynsä onnettomuuden seurauksena hän joutuu aloittamaan elämän uudestaan kokonaaan toiselta pohjalta. Hän päättää kokeilla opettamista, vaikka onkin aluksi vakuuttunut siitä, ettei sovi pedagogiksi. Hän näyttää viihtyvän uudessa työssään, mutta haaveilee kapellimestarin työstä. Karin ajautuu suhteeseen oppilaansa Antin kanssa, josta hän löytää sukulaisielun. Kun Karinin vanha ystävä kapellimestari Björn tarvitsee Köööpenhaminassa sijaisviulistia, Karin lupaa  valmentaa Antin esiintymään orkesterin kanssa. Karin on vakuuttunut Antin kyvyistä, mutta Björn ei. Esiintymisessä punnitaan myös Antin henkinen kantti. Mitä hän oikeasti elämältään haluaa?

Menin katsomaan elokuvan, koska olen harrastajaviulisti, paino sanalla harrastaja. Olen soittanut noin 20 vuotta elämästäni. Kuitenkin olen joutunut pohtimaan samoja teemoja, kuin elokuvan henkilöt. 16-vuotiaana suoritin 3/3 tutkinnon, jonka jälkeen olisi tullut vielä isoksi ykköseksi kutsuttu tutkinto. 3/3 :ssa epäonnistuin mielestäni niin pahasti (vaikka sain kiitettävän arvosanan), että itkin koko päivän. Sen jälkeen viulu jäi vuosiksi kaapin pohjalle. Keskityin koulunkäyntiin jossa olen aina menestynyt. Elämään tuli uusia asioita. Pääsin opiskelemaan kauppakorkeakouluun ja lähdin vaihtoon Japaniin.

Kun olin noin 26-vuotias, tapasin ystäväni Martin, joka houkutteli minut kokeilemaan viulunsoittoa kansanmusiikkiyhtyeeseen. Sillä tiellä olen edelleen, noin 10 vuotta myöhemmin. Ja olen lopultakin tajunnut, että minä en ole perusominaisuuksiltani sooloviulisti vaan tykkään soittaa ihmisten kanssa. Toki olen soittanut soolona häissä, teatterissa ym. Kansanmusiikkiyhtyeen jäsenet ovat soittokavereiden lisäksi hyviä ystäviäni, joten harkoissa vaihdetaan aina kuulumisia ja puhutaan myös muusta kuin musiiikista. Sooloviulistin elämä näyttäytyy Viulistissa aika yksinäisenä, mutta senhän minä olin tiennyt jo lapsena ja teini-ikäisenä.

Kun aloitin noin 10 vuotta klassisen laulun opinnot, musiikkiharrastukseni pääpaino siirtyi soitosta lauluun, ja nykyään pidänkin itseäni ennen kaikkea laulajana. Myöhemmin on mukaan tullut myös pop-laulu. Se ei silti tarkoita, etten haluaisi viettää soiton parissa yhtä paljon aikaa.

Jäin hieman pohtimaan Karinin tilannetta onnettomuuden jälkeen. Mitä jos B-suunnitelmaa ei ole olemassa elämässä. Jos on panostanut kaiken yhteen asiaan (ammatillisesti). Minulla on ollut rasitusvamma jalassa nyt noin 7-8 kuukautta. Menin asian takia fysioterapeutille ja kerroin, että opiskelen kondiittoriksi. Olin hieman hämmentynyt kun fysioterapeutti totesi, että urani kondiittorina saattaa jäädä lyhyeksi. Se tuntui liioittelulta. En ole antanut vielä periksi enkä aiokaan. Asiat voisivat olla niin paljon huonomminkin. Suosittelen Viulistia musiikin ystäville. 


keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Valokuvauksen perusteet osa 1, kamerat

Kuten jo etukäteen mainitsin, ensimmäinen osa valokuvausworkshopistani esittelee erityyppisiä kameroita. Koska minulla ei vielä omaa kameraa ole (lukuunottamatta kännykkäkameraa) käytän esimerkkinä isäni kameroita, joita lainaan silloin tällöin. Kameroita on neljää eri tyyppiä:  järjestelmäkamerat, peilittömät järjestelmäkamerat, kompaktikamerat ja kamerapuhelimet, jotka eroavat toisistaan seuraavien ominaisuuksien osalta:
objektiivi, koko, peilietsin, zoomaus, nopeus, säädöt, käytettävyys, laatu ja hinta.
Objektiivi
-kompaktikamerassa ja kamerapuhelimessa kiinteä, järjestelmäkamerassa vaihdettava
Koko
-Kameran koko vaikuttaa lähinnä siihen, miten helppo sitä on kuljettaa. Suurikokoinen ja painavampi järjestelmäkamera on hankalampi kuljettaa.
Peilietsin/peilitön kamera
-peilittömissä kameroissa kohdetta katsotaan objektiivin vieressä olevan etsimen kautta tai LCD-näytöltä. Aurinkoisella säällä kuvaa voi olla vaikea nähdä LCD-näytöltä ja kohteen hakeminen etsimeen ja tarkentaminen on hitaampaa.
Zoomaus
-järjestelmäkameran zoomaus on tarkin, kännykkäkameroissa ainoastaan digitaalinen eli ohjelmallinen zoomaus on mahdollista
Nopeus
-järjestelmäkamera on nopein esim. peräkkäisten kuvien ottamisessa 
Säädöt 
-järjestelmäkameroissa ja laadukkaammissa kompaktikameroissa aika ja aukko ovat säädettävissä
Käytettävyys
-säädöt on tehtävissä nopeammin järjestelmäkameralla
Laatu
-järjestelmäkameroissa ovat laadukkaampia ja kestävämpiä
Hinta
-järjestelmäkamerat ovat kalliimpia, hintaa vaikuttaa kuvakennon koko

Tässä kuva isäni järjestelmäkamerasta:

Canon EOS 400 D



Ja tässä kompaktikamerasta:

Canon Power Shot SX 50 HS




Arkistojen aarteita, osa 1

Liityin äskettäin Facebookissa Suomi 100 vuotta - vanhat kuvat ja kertomukset -ryhmään. Tästä innostuneena päätin aloittaa blogissani sarjan "Arkistojen aarteita". Tässä ensimmäinen kuva, jossa olen minä pienenä mökillämme. Tuolloin ei ollut tietokonepelejä, kännyköitä ym., joten ajankulua piti keksiä itse. Kaarnaveneiden uittaminen sokkeloisessa kivikossa oli yksi lempipuuhistani. Nykyajan lapset eivät taida edes osata tehdä kaarnavenettä, käpylehmää tms?