sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Alkusyksyn fiiliksiä

Tänään pitkästä aikaa käsityöpostaus: Alkusyksystä valmistui tällainen aasialaisteemainen muistikirja kässäryhmässä. Tulossa syksyllä on itse verhoiltu jakkara, pitsinnypläystä ja nappitaideteos. 




Tulen tekemään myös valokuvauspostauksia enemmän syksyn mittaan. Tässä kuitenkin nyt kuva bujostani, jossa yhtenä syksyn teemana avaruus. Idea on Pinterestistä.   





Hyvän ystäväni Pian kuolemasta on nyt noin vuosi. Tällainen Pian tekemä naamio muistuttaa minua hänestä. 




sunnuntai 23. elokuuta 2020

Syksyllä tulossa

Olen hahmotellut tälle syksylle jo ainakin kolme blogitekstiä. Yksi niistä käsittelee kirjallisuutta/ Netflix-sarjaa, yksi uutta kouluani ja ammatinvaihdosta ja yhdessä pureudun eettiseen ja ekologiseen pukeutumiseen. Näitä odotellessa julkaisen otteen bujostani. R-A-K-A-S-T-A-N tuota kuvassa näkyvää washia.



Elokuun biisi on Russian Redin I Hate You But I Love You. 

sunnuntai 9. elokuuta 2020

Koulu alkaa

Olen viime aikoina innostunut kovasti mustataustaisista jutuista, joten tein bujoonkin sellaisen. Tämä idea ei ole omani vaan bongattu crazylaura.com:sta.




torstai 30. heinäkuuta 2020

Syystunnelmissa

Elokuun bujon piti oikeastaan olla teemaltaan Under the sea ja teinkin aiheeseen sopivan aukeaman. Tänään kuitenkin tuli postissa helmivärit ja rupesin niitä heti kokeilemaan. Syntyi sivu bujoon. Ääriviivat olen tehnyt helmiäiskohoväreillä aikaisemmin. 

perjantai 24. heinäkuuta 2020

Paluu teini-iän kirjallisiin mieltymyksiin

Viime kerralla kirjastosta tarttui mukaan Jalnan synty. Olen pitkään ajatellut, että olisi kiva aloittaa jokin uusi sarja, missä voisi uppoutua kokonaiseen maailmaan. Jalna-sarja on 16-osainen ja se löytyi kirjaston romantiikkaosastolta. Nyt ne, jotka halveksivat romantiikkaa kirjallisuuden lajina voivat lopettaa lukemisen. 😊

Romantiikka kuitenkin myy hyvin, sitä ei voi kiistää kukaan. Jotain kertoo se, että Jalna-sarjasta oli kotikuntani kirjastossa vain ensimmäinen osa hyllyssä, vaikkei kyse ole edes uudesta kirjasta. Omasta puolestani voin sanoa, että voin vallan hyvin lukea yhtäaikaa vaikka venälaistä klassikkoa ja viihdekirjallisuutta. Toiseksi: on viihdekirjallisuutta ja on viihdekirjallisuutta; tällä tarkoitan, että aivan kuten muussakin kirjallisuudessa, myös romanttisessa on ansiokkaita ja vähemmän ansiokkaita kirjoja. Erityisesti arvostan historiallista viihdekirjallisuutta, sillä se vaatii kirjailijalta valtavasti taustatyötä.

Täytyy tunnustaa, että itsekään en ole tätä kirjallisuuden lajia juuri kuluttanut viime vuosina. Osasyynä lienee se, että olen lukenut romanttista kirjallisuutta niin paljon noin 15-vuotiaana. Esimerkiksi Sara Hyltonin ja Phyllis A. Whitneyn koko tuotanto taisi tulla luettua. Mutta toiseksi, joudun häpeäkseni toteamaan, että viihdekirjallisuuden lukeminen ja siihen liittyvä eskapismi on tuntunut jotenkin toisarvoiselta ajankululta. Miksi on näin? Uskon, että yhteiskunnassa vallitseva tehokkuuden ihailu on ainakin omalla kohdallani tehnyt sen, että jokainen askare, tehtävä tai työ on arvotettava sen kautta, mitä siitä voi oppia tai hyötyä. Aivoja ei voi laittaa narikkaan hetkeksikään, Tästä olen viimeikoina pyrkinyt tietoisesti eroon ja esimerkiksi viihdekirjallisuuden lukeminen tarjoaa siihen houkuttelevan väylän. Minua ei tippaakaan kiinnosta, pitääkö joku minua pinnallisena sen takia. Sitä paitsi, lainatakseni Jalnan sankaritarta Adelinea " Ihmiset ajattelevat sinusta pahaa, teit mitä tahansa. Se kuuluu ihmisluontoon."

Olen lukenut Jalna-sarjasta vasta yhden osan, mutta voin todeta jo nyt, että minusta tällä viehättävällä kirjalla on paljon ansioita. Miljöön kuvaus on tarkkaa, mikä on minulle tärkeää, olenhan visuaalinen ihminen. Myös päähenkilöiden irtisanoutuminen kaikesta sovinnaisuudesta on minusta virkistävää. Jalna-sarjan ensimmäinen osa voittikin aivan syystä Atlantic Monthly -lehden palkinnon ennen julkaisuaan.

Jos jotain pitää kritisoida, niin sitä, että Jalnan sankarit on kuvattu hyvin tyypillisinä viihdekirjallisuuden kaltaisina hahmoina: on kaunis, eloisa nainen ja komea, voimakas mies. Mutta jos he syvällisyydessä häviävätkin vaikka klassikkokirjallisuuden hahmoille, niin sen he korvaavat sympaattisuudellaan ja hyväsydämisyydellään.
  
 


keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Taitoluistelun arvioinnista

Palaan blogitekstissä jälleen mieliaiheeseeni taitoluisteluun. Taitoluistelun arvostelu herättää paljon tunteita puoleen ja toiseen ja olen itsekin ottanut asiaan kantaa täällä blogissani. Tänään luin ilokseni Suomen taitoluisteluliiton ajankohtaismediasta Skatingfinlandista jutun suomalaisesta Leena Laaksosesta, joka vaikuttaa tällä hetkellä ISU:n kongressissa. Hänen mukaansa parhaillaan keskustellaan taitoluistelupiireissä pisteytyksen muuttamisesta siten, että toinen luistelijan esittämistä ohjelmista olisi sisällöltään enemmän taiteellinen, toinen taas tekninen.

Tämä uudistusehdotus sai minut mietteliääksi. Taitoluistelun pisteytyksen oikeudenmukaisuudesta ei todennäköisesti koskaan päästä täydelliseen yksimielisyyteen, mutta voisiko tällainen sääntömuutos tehdä luistelusta reilumpaa luistelijan kannalta?

Ensinnäkin kannatan luistelun teknistä kehitystä. Kun näen jäällä luistelijan, jonka tiedän teknisesti taidokkaaksi, pidätän lähes henkeäni luistelijan suorittaessa ohjelmaansa. Onnistuuko neloislutz vai ei? En ole itse harrastanut luistelua vakavasti koskaan, mutta olen esimerkiksi soittanut viulua 7-vuotiaasta, välillä enemmän, välillä vähemmän vakavasti - toki aina harrastuksena. Silti voin sanoa, että esimerkiksi kunnollisen vibrato-tekniikan opiskelu vie vuosia. Uskon näin olevan myös taitoluistelun teknisten elementtien laita. Voidaan tietysti sanoa, että on lähtökohdiltaan lahjakkaampia hyppääjiä ja vähemmän lahjakkaita, mutta uskon, että taitoihin vaikuttaa paljon harjoittelun määrä. Esimerkiksi venäläisistä taitoluistelijoista tiedetään, että he tekevät yleensä ottaen enemmän toistoja kuin muissa maissa. Siksi tekisi mieli antaa urheilijalle pisteitä jo siitä, että hän yrittää neloishyppyä. Tiedän muutamien suomalaisten nykyluistelijoidenkin treenaavan esimerkiksi kolmoisakselia ja pisteet heille siitä.

Sitten se kuuluisa mutta. Ensinnäkin luistelussa lajina on mielestäni tärkeä ajatella katsojaa. Mielestäni ohjelma, joka sisältää sekä taiteellisuutta että teknistä vaikeutta on heittämällä mielenkiintoisempi katsoa kuin sellainen, jossa pelataan vain toisella näistä elementeistä. Entä kuinka moni nykyluistelijoista sitten yltää ohjelmaan, jossa molemmat osa-alueet, tekninen ja taiteellinen ovat yhtä vahvoja? Öööh....Yusuru Hanyu? Lapsikin ymmärtää, että sellainen on harvinaista. Jo pelkästään luistelijan näkökulmasta voidaan sanoa, että vaikeisiin teknisiin osioihin keskittyminen ohjelmassa vie energiaa muilta elementeiltä.

Aina voidaaan tietysti sanoa, että itsehän luistelijat ovat lajinsa valinneet. Kuten sanottu, voi olla niin, että tekniikan ja taiteellisuuden arviointi tulee aina olemaan kiistanalaista taitoluistelussa. Ehkä tämä käytävä keskustelu lisää myös lajin kiinnostavuutta. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mihin ratkaisuun komitea päätyy.