sunnuntai 7. lokakuuta 2018

1. paperille kirjottu teokseni




Seuraavien kolmen vuoden aikana tulen julkaisemaan täällä erilaisia käsitöitä liittyen käsityön taiteen perusopintoihin, joiden suorittamisen aloitin tänä syksynä. Tässä ensimmäinen. Tekniikkana vesiväri ja kirjonta.  

lauantai 6. lokakuuta 2018

Taitoluistelun uudet tuulet

"Tolerance is the virtue of the man without convictions."

-G. K. Chesterton

En ole vielä lukenut Kiira Korvesta kertovaa kirjaa, vaikka se onkin lukulistallani. En siis ole kykenevä arvioimaan sitä vielä. Olen kuullut kirjasta vain sen mitä siitä on tihkunut median kautta (mikä on siis aika paljon). Siksi otankin nyt tietoisesti riskin, kun vertaan Kiiran kokemuksia Suomen naistaitoluistelijoiden parhaimmistoon. Ensiksi mietin kannattaako minun kirjoittaa ollenkaan, koska en ole varsinainen alan asiantuntija vaan ainoastaan seurannut lajia läheltä pitkään. Sitä paitsi joku saattaa aina loukkaantua ja tulkita viestin väärin, vaikka kuinka selväsanaisesti ilmaisisi mielipiteensä. Ujouteni karisi kuitenkin, kun huomasin että joku toimittaja oli maininnut tekstissään ritti-hypyn ja kutsui sitä fritiksi. Jos uutisoiminen taitoluistelusta on tuolla tasolla Suomessa nykyisin, niin minä olen varsin kyvykäs arvioimaan lajin tilaa. 

Taitoluistelumaailmaa on puhuttanut tänä syksynä minun nähdäkseni kaksi asiaa: toinen on varsinkin hyppyjen tasolla alati kovemmaksi käyvä yksinluistelijoiden taso. Tämä on huomattavissa varsinkin venäläisten naisluistelijoiden suorituksissa kansainvälisissä kilapailuissa: pyritään jopa esittämään kolmoisakseleita ja jopa neloishyppyjä. Minusta on upeaa nähdä urheilijoiden rikkovan omia rajojaan, eihän esimerkiksi seiväshypyssäkään uusia ennätyksiä syntyisi elleivät urheilijat uskaltaisi kokeilla rajojaan. Toisaalta seiväshyppy vertautuu melko huonosti taitoluisteluun, koska taitoluistelussa pisteitä tulee muustakin kuin teknisestä osaamisesta. Myös loukkaantumisriski on otettava huomioon.            

Joskus tuntuu, että ovatko taitoluistelijat enää ihmisiä ollenkaan kun lajin vaatimukset ovat niin kovia. Joku kommentoi tietysti nyt että sellaista se huippu-urheilu on. Niinhän se on, mutta on varmasti on myös lajikohtaisia eroja. Uskoisin, että esimerkiksi keihäänheitto on aika erilainen laji kuin taitoluistelu. Vaativia valmentajia puolustetaan usein sillä että juuri heidän takiaan meillä on huippuja. Jokainen vetänee omat rajansa, sille mitä on valmis kestämään. Itse kuitenkin haluan puhua hieman pehmeämmän lähestymistavan puolesta. Itselläni oli esimerkiksi nuorena viulunsoitossa opettaja, joka oli samaan aikaan sekä tiukka, että mukava. ja tiedän siis varmasti, että tällainen "valmennus" tuottaa hyviä tuloksia (en puhu nyt itsestäni).   

Nykyisin lajin kovin kärki tulee Venäjältä ja tuntuu, että  uusia tähtiä tehtaillaan joka vuosi. Tässä ei sinänsä ole mielestäni mitään pahaa, mutta minusta tuntuu jotenkin kovalta, että entiset tähdet heivataan lähes valmentajan toimesta sivuun kun ilmaantuu joku uusi tähtiehdokas. Luulisin myös, että se on syynä siihen, että venäläisten taitoluistelijoiden urat tuntuvat jäävän kovin lyhyiksi nykyään: mainetta ja kunniaa jaksetaan tavoitella hädin tuskin kaksi kautta.   

Toinen asia, mistä on puhuttu paljon on uusi pistelaskujärjestelmä, jonka pitäisi nyt sitten ymmärtääkseni suosia luistelijoita, jotka eivät välttämättä loista teknisesti. Ymmärrän tämän sääntömuutoksen ennen muuta katsojan kannalta, koska luulisin ettei keskiverto tai harvemmin taitoluistelua seuraava muista oliko se hyppy nyt ritti vai fritti vai miten sen nyt meni. Taitoluistelu on yleisölaji, jossa katsojat tuottavat suuren osan elämyksestä. Ja ymmärrän että katsojat arvioivat - vaikka hivenen puolueellisesti sitten - enemmän esimerkiksi luistelijan tulkintaa ja musiikkia. Taitoluistelun kauneus on katsojan silmässä. Lajin arvioinnin vaikeus (verrattatuna kenties joihinkin muihin lajeihin) tulee siitä, että taitoluistelussa urheilijan on mahdollista loistaa niin monin eri tavoin.   

Oma lukunsa on puheet taitoluistelun anoreksiaongelmasta. Itse sanoisin, että vaikka ongelma on todellinen ja siihen suhtauduttava vakavasti, niin ei kannata tehdä kärpäsestä härkästä. Olin itse nuorena hyvin hoikka, aina painoindeksi alarajalla, vaikka söin täysin normaalisti.   







  

lauantai 29. syyskuuta 2018

Lukutoukkien tapaaminen

Olin tällä viikolla ensimmäistä kertaa elämässäni lukupiirissä. Se on uskomatonta, koska olen aina ollut lukutoukka ja rakastan kirjoista puhumista vähintään yhtä paljon kuin kirjojen lukemista.

Lapsuuden kodissani on aina arvostettu kirjoja ja sivistystä. Kirjamessut on vuoden SE tapahtuma isälleni, joka myös bloggaa. Kirjamakumme ovat aika erilaiset (isä lukee lähinnä faktaa, kun minulla pääpaino  taitaa olla fiktiossa vaikka esim. elämäkertoja luenkin), mutta se ei haittaa. Ihailen isäni laajaa politiikan ja talouden tuntemusta, vaikka itse vietänkin mieluiten aikani muunlaisten kirjojen parissa.

Millaisia romaaneja sitten luen? Lasten ja nuorten kirjojen jälkeen siirryin noin 13-vuotiaana lukemaan dekkareita, sen jälkeen tuli romanttisten viihdekirjojen kausi, kuten niin usein noin 15-vuotiailla tytöillä on. Lukioikäisenä innostuin historiallisista romaaneista ja tuo innostus on jatkunut tähän päivään saakka. Mikä niissä kiehtoo? On selvää, että historialliset kirjat tarjosivat lukioikäiselle itselleni eskapistisen paon todellisuudesta, sillä pidin siihenastista elämääni aika tasaisena ja yllätyksettömänä. Se ei kuitenkaan selitä sitä, miksi ne ovat edelleen yksi suosikkikirjalajeistani.

Eräs ystäväni kysyi minulta vuosia sitten, mikä tekee minut onnelliseksi? Vastasin tuolloin tulevani onnelliseksi kun opin jotain uutta. Tämä vastaus poikkeaa ehkä monien ihmisten vastauksesta tuohon kysymykseen, mutta se pitää edelleen paikkansa. Ja tässä on ehkä avain siihen, miksi rakastan lukemista niin paljon. Siksi menin myös lukupiiriin: on ihanaa kuulla lukijoiden erilaisia tulkintoja samasta kirjasta. Ja kyllä, ensimmäisen kerran jälkeen olen koukussa tähän innostavaan harrastukseen. Täysin koukussa.   


sunnuntai 23. syyskuuta 2018

A Paris Education

Tänä vuonna Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ohjelmistosta valikoitui nähtävien elokuvien listalle A Paris Education. Eilen kävin katsomassa sen. Mainio elokuva. Nostan esille tässä elokuvasta muutamia asioita. En kuitenkaan käy läpi juonta, jotta se säilyisi yllätyksenä, jos joku menee katsomaan elokuvan.

Huomasin vasta ehkä noin vartin katselun jälkeen, että elokuva oli mustavalkoinen. Usein mustavalkoisuus tai niukka värien käyttö elokuvassa on myös elokuvan tunnelman symboli. Vähän niinkuin nordic noir -televisiosarjoissa kuten Silta.

A Paris Education on kuvaus elokuva-alaa opiskelevista nuorista Pariisissa. Miljöö on tärkeä elokuvassa, joskaan elokuva välttää kliseistä Pariisi-kerrontaa, kuten Eiffel-tornin ym. kuvausta. Pystyin samastumaan hyvin siihen miten elokuvan henkilöt kokevat Pariisin, se muistuttaa minua ajasta, jolloin totuttelin asumaan Helsingissä. Sitä en kylläkään allekirjoita, että Pariisi olisi tylsempi kuin Berliini tai New York, joskin ehkä hieman sisäänpäinlämpiävämpi.

Elokuva koostuu otoksista opiskelijoiden keskusteluista. Ja millaisista keskusteluista! Dialogit vilisevät sivityssanoja niin että hitaampia hirvittää. Jään pohtimaan, onko mahdollista elää noin intensiivisesti todellisuudessa? Niin tai näin, elokuva onnistuu koskettamaan. Mustavalkoisuudesta ja dialogien angstisuudesta väitän, että elokuvalla on positiivinen pohjavire. Suosittelen tätä ranskalaisen elokuvan faneille.     



sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Syksyn korkea taivas

Syksy on minusta loistava ulkoiluvuodenaika. Aurinko ei paista enää polttavan kuumasti, vaan lempeästi ja luonto on värikkäimmillään. Juuri omiaan Korkeasaaressa vietettävään päivään. Siihen oli kuitenkin myös toinen syy.
Olen nyt muutaman vuoden harrastanut käsitöitä vaihtelevalla innolla, mutta tänä syksynä harrastuksestani tuli hieman suunnitelmallisempaa ja intensiivisempää. Hain ja pääsin Helsingin työväenopiston käsityön taiteen perusopetuksen aikuisten ryhmään tuleviksi kolmeksi vuodeksi. Eilen oli tutustumispäivä Korkeasaaressa. Lisäksi saimme ympäristöön liittyviä hauskoja piirustustehtäviä. Piti muun muassa piirtää vasemmalla kädellä ja leikata eläimen siluetti yhdellä leikkauksella ja ilman luonnostelua ja korjaamista. Olen nyt todella innoissani näistä opinnoista.
Toinen tämän syksyn uusi asia on ranskan kielikaveri, jonka kanssa olen tavannut nyt kaksi kertaa ja jonka kanssa syvennymme puhumisen lisäksi joihinkin minulle vaikeisiin kielioppiasioihin, kuten subjunktiiviin. Ranska on palautunut mieleen paremmin kuin odotin. Viime kerralla puhuimme lempiaiheestani ranskalaisista leivonnaisista. Luettavien kirjojen listalla on nyt Anthelme Brillat-Savarinin Maun Fysiologia.

  

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Syyskesän mietelmiä

Edellisestä postauksesta on vierahtänyt pari kuukautta, koska kesällä paneuduin niin intensiivisesti työhöni, että bloggaaminen on kärsinyt. Toivon, että lukijani eivät ole kokonaan hylänneet minua.

Pidän kovasti syksystä, koska se on vuodenajoista se, jolloin tulee aloitettua eniten uusia asioita.
Niin tänäkin vuonna. Vietettyäni osan kesästä tulikuumassa keittiössä työskennellen syksy on tuonut mukanaan myös ihanan viileyden. 

Huomenna aloitan vuoden kestävät visualistin opinnot. Olen huomannut, että kun puhun visualistin työstä harva tietää, mitä visualisti oikein tekee. Minulle visualistin opinnot ovat oikeastaan jatkumoa Helsinki Design Schoolin design markkinoinnin opinnoille. Niille, jotka eivät vielä tiedä: visualisti suunnittelee näyteikkunoita, messuosastoja sekä muita esillepanoja ja tiloja. Laajimmillaan visualisti voi vastata vaikka kokonaisen kauppaketjun visuaalisesta ilmeestä. Todennäköisesti en tule tekemään visualistin töitä kokopäiväisesti, mutta työskentely esimerkiksi freelance-pohjalta voisi olla kiinnostavaa.

Toiseksi, sain pari päivää sitten hyväksymiskirjeen käsityön taiteen perusopintoihin aikuisten ryhmään. Tästä olen todella innoissani. Ensimmäinen tapaaminen on Korkeasaaressa, jonne menemme vähän piirtelemään ja inspiroitumaan.

Tämän syksyn blogitekstini tulevat todennäköisesti käsittelemään paljolti näitä opintojani.

Lisäksi olen ottanut askelen palauttaakseni ranskan kielen suullisen taitoni tasolle, jolla se oli 15 vuotta sitten. Olen hankkinut itselleni kielikaverin, jonka kanssa olen jo tavannut kerran. Yllättävän sujuvasti pystyin kuitenkin puhumaan alkukankeuden jälkeen. Olisipa espanjan kielen taitoni vielä jonain päivänä samalla tasolla!


  

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Uuden edessä - alkukesän mietiskelyä

Eilen olin mukana juhlistamassa opiskelutovereiden valmistumista kondiittoreiksi. Omat tunnelmani olivat haikeat, mutta myös jonkin verran helpottuneet. Kondiittoriopettajani kutsui meitä valmistuvia opiskelijoita taiteilijoiksi. Se kuulosti hienolta. Itselläni valmistuminen siirtyi elokuulle, koska menen tekemään näytöt harjoittelupaikkaani vasta elokuussa.

Kolme vuotta sitten minulla oli selvät suunnitelmat: parin vuoden opiskelu ja sitten vain oma yritys pystyyn. En edes suunnitellut suorittavani kondiittorin ammattitutkintoa jatkona leipuri-kondiittorin perustutkinnolle. Nyt olen tyytyväinen, että tein niin. Entä oma yritys? Olen ehkä himpun verran lähempänä sen perustamista kuin kolme vuotta sitten, mutta en paljon. On niin monia asioita joita pitää vielä miettiä.

Koska yrityksen perustaminen näyttää tässä vaiheessa vielä jonkin verran epävarmalta, olen miettinyt muitakin juttuja syksyksi. Sain opiskelupaikan Koulutuskeskus Salpauksesta Lahdesta, visuaalisen markkinointiviestinnän ohjelmasta, joka kestää vuoden. En ole vahvistanut vielä osallistumistani, mutta nyt näyttää vahvasti siltä, että otan paikan vastaan. Opiskelua varten tarvitsen myös työpaikan, joka liittyy alaan. Kuten sanottu, alun perin minulla ei ollut tarkoitus opiskella näin paljon. Mutta jotenkin visuaalisuus on tuntunut jo jonkin aikaa olevan se juttu, jonka parissa haluaisin työskennellä. Joten yksi asia johti toiseen ja... niin... Toki kondiittorinakin saa toteuttaa itseään. Lisäksi tuo visuaalisen markkinointiviestinnän ohjelma sisältää vain pari lähipäivää kuussa, joten se ei tunnu niin paljon "koululta".

Parin päivän päästä lähden ajelemaan kohti Itä-Suomea, jossa vietän jälleen kesän, tosin en yövy mökillämme kuten viime kesänä. Mukaan lähteen ainakin akryylimaalausvärejä, siveltimiä ja paperia sekä Margaret Atwoodin "Orjattaresi", joka alkaa myös televisiossa ensi viikolla.

Alla vielä kuva kondiittorin taitotyöstä, jonka suoritin.