maanantai 26. joulukuuta 2022

Kirjoittamisen perusopintojen satoa, osa 3

Kolmantena tehtävänä kirjoitin kirjoittamisen taiteelliset ja tieteelliset lähtökohdat -kurssille tämän näytelmäkohtauksen tai pikemminkin kaksi.  

Koska kyseessä on fiktiivinen teksti, on paikallaan muistuttaa lukijoita, että myös tekstin hahmot ovat fiktiivisiä ja jos he muistuttavat jotain todellista henkilöä, on se pelkkää sattumaa. 


Julia

1.       Kohtaus: Julia ja Anneli tapaavat.

Astuessaan ovesta sisään Julia antoi katseensa kiertää odotushuonetta. Vastaanotossa työskentelevä nainen ei suonut ajatustakaan aulassa oleville ihmisille, jatkoi vain kiireisen näköisenä työtään.   

Julia

-Istuin yhdelle tuoleista. Mä tiesin, että herätin huomiota, koska olin laiha, mikä aina sai aikaan ristiriitaisia tunteita mussa. Tavallaan olin tyytyväinen, laiha olin halunnutkin olla. Mutta totuus oli selvinnyt mulle  jo vuosia sitten. En oikeasti näyttänyt hyvältä, niin kuin olin nuorempana luullut. Oli kuin mun päässä olisi ollut kaksi erilaista ääntä, jotka riitelivät jatkuvasti siitä, kumpi oli oikeassa.  

Julia katseli vaivihkaa toista asiakasta, poikaa, joka näytti naputtelevan juuri tekstiviestiä kännykällään. Farkkujen ja villapuseron lisäksi hänellä oli päässään pipo, jonka alta pilkisti kihara ruskea tukka. Julia arveli, että poika ei ollut edes huomannut häntä, mutta yhtäkkiä tämä nosti päätään ja hymyili Julialle. Julian poskille kohosi puna, kun hänen salainen tarkastelunsa oli näin paljastunut. Mutta poika ei näyttänyt olevan huomaavinaan ja jatkoi intensiivisesti puhelimensa tarkastelua. Julia käänsi päänsä pois.

Vihdoin, loputtomalta tuntuvan odotuksen jälkeen Julia näki oven avautuvan, ja noin 60-vuotiaan naisen astuvan käytävälle.

-Julia?

Julia nousi tuolilta. Hän tiesi, että olisi kohteliasta tervehtiä, mutta hän ei tehnyt niin. Loppujen lopuksi hänhän ei ollut halunnut tulla, hänet oli pakotettu.

Terapeutilla oli yllään aistikas helmenharmaa jakkupuku. Astuessaan vastaanottohuoneeseen Julia näki valkoiset valoverhot, joiden läpi näkyi jo syksyiseen asuun pukeutunut vaahtera, sekä valkoiset seinät ja matto, jossa oli itämainen kuosi. Terapeutti ojensi kätensä ja Julian oli pakko tarttua siihen, jotta ei olisi vaikuttanut avoimen vihamieliseltä. Nainen istuutui kirjoituspöydän taakse ja viittasi myös Juliaa istuutumaan punaiselle sohvalle.

-Minun nimeni on Anneli.

Julia pysyi vaiti.

Anneli

-Papereiden mukaan sinä olet käynyt jo kolmella eri terapeutilla ennen tätä. Olet kuitenkin vasta 18-vuotias.

Nainen oli hetken vaiti. Hän näytti siltä, että aikoi kysyä jotain, mutta kohottikin sitten vain katseensa Juliaan kysyvästi.

 Julia

 -Meidän perhe on asunut Saksassa, Lontoossa ja Yhdysvalloissa. Minulla oli eri terapeutti joka maassa. Sairastuin anoreksiaan 13-vuotiaana. 

Julia vaikeni, hänestä tuntui, että oli selittänyt tarpeeksi.

Anneli

-Ulkomailla asuminen on ollut varmasti mielenkiintoista. Tässä sanotaan myös, että olet kilpaillut taitoluistelussa kansainvälisellä tasolla.

Julia oli jälleen hetken vaiti, mutta päätti sitten puhua.

-Lopetin koulun yläasteen jälkeen, koska halusin keskittyä taitoluisteluun, mutta en ole pystynyt kilpailemaan selkävamman takia enää muutamaan vuoteen. 

Anneli näytti mietteliäältä. Sitten hän katsoi Juliaa, ja, kuten Juliasta näytti, punnitsi sanojaan tarkkaan.

-On hyvin tavallista, että huippu-urheilijalle tulee uran loppumisen jälkeen tyhjä olo. Onko sinulla taitoluistelun lisäksi muita kiinnostuksen kohteita?    

Julia

-Halusin opiskella rauhan ja konfliktin tutkimusta. Pääsinkin yhteen amerikkalaiseen yliopistoon, mutta jouduin keskeyttämään opinnot anoreksian takia.

Anneli

-Ja asuvatko vanhempasi tällä hetkellä Suomessa?

Julia

-Joo.

Anneli

-Onko sinulla ollut aiemmin itsetuhoisia ajatuksia?

Hiljaisuus.

-Tiedäthän, että jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, joudumme harkitsemaan siirtämistäsi sairaalaan? 

-No sairaalaan en kyllä mene, ennemmin kuolen.

Terapeutti oli pitkään hiljaa. Lopulta hän puhui.

-Ehkä lopetamme tältä päivältä. Mutta haluaisin sinun miettivän asioita ja täyttämään nämä lomakkeet. Siihen kannattaa varata aikaa. Keskustelemme enemmän perjantaina. Ja haluaisin, että vanhempasi tulisivat silloin mukaan. Sopiiko se?

Julia nyökkäsi.

-Tapaamme siis uudestaan tällä viikolla. Seuraamme nyt tilannettasi tarkemmin jonkin aikaa. Vanhempasi ja ystäväsi ovat huolissaan sinusta. Tiedäthän sen?

Julia oli hiljaa pitkään, nousi sitten tuolilta ja sanoi tuskin kuuluvasti ”hei” ja astui ovesta ulos.


                                                                        ***                            


2.       Kohtaus: Julian vanhemmat tapaavat Annelin.

Julia ja hänen vanhempansa astuivat sairaalan odotusaulaan, jonka kioski oli avoinna tällä kertaa. 

Julian äiti

-Meillä on aika vasta puolen tunnin päästä. Menen ostamaan aamupalaa. Haluatteko jotain?

Hän katseli vuoroin Juliaa ja tämän isää.

Julian isä

-Taidan ottaa kupin kahvia.

Julia

-Mulla ei ole nälkä.

Äiti katseli Juliaa, vain hetken, kuin olisi toivonut tämän vielä muuttavan mieltään.

Äiti

-Okei. Sitten hän kääntyi ja käveli kioskin luokse.

Julia istuutui seinää kiertävälle penkille ja isä istahti hänen viereensä. Kumpikin pysyi vaiti. Julialla oli kädessään nippu lomakkeita, jotka Anneli oli antanut hänelle täytettäväksi.

Äiti tuli heidän luokseen ja laski kaksi kahvikuppia ja muovipakkauksessa olevan sämpylän pöydälle. Sitten hän istuutui Julian viereen.  

Loputtomalta tuntuvan odotuksen jälkeen ovi avautui ja Anneli viittasi heitä astumaan sisään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti