Tänä vuonna Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ohjelmistosta valikoitui nähtävien elokuvien listalle A Paris Education. Eilen kävin katsomassa sen. Mainio elokuva. Nostan esille tässä elokuvasta muutamia asioita. En kuitenkaan käy läpi juonta, jotta se säilyisi yllätyksenä, jos joku menee katsomaan elokuvan.
Huomasin vasta ehkä noin vartin katselun jälkeen, että elokuva oli mustavalkoinen. Usein mustavalkoisuus tai niukka värien käyttö elokuvassa on myös elokuvan tunnelman symboli. Vähän niinkuin nordic noir -televisiosarjoissa kuten Silta.
A Paris Education on kuvaus elokuva-alaa opiskelevista nuorista Pariisissa. Miljöö on tärkeä elokuvassa, joskaan elokuva välttää kliseistä Pariisi-kerrontaa, kuten Eiffel-tornin ym. kuvausta. Pystyin samastumaan hyvin siihen miten elokuvan henkilöt kokevat Pariisin, se muistuttaa minua ajasta, jolloin totuttelin asumaan Helsingissä. Sitä en kylläkään allekirjoita, että Pariisi olisi tylsempi kuin Berliini tai New York, joskin ehkä hieman sisäänpäinlämpiävämpi.
Elokuva koostuu otoksista opiskelijoiden keskusteluista. Ja millaisista keskusteluista! Dialogit vilisevät sivityssanoja niin että hitaampia hirvittää. Jään pohtimaan, onko mahdollista elää noin intensiivisesti todellisuudessa? Niin tai näin, elokuva onnistuu koskettamaan. Mustavalkoisuudesta ja dialogien angstisuudesta väitän, että elokuvalla on positiivinen pohjavire. Suosittelen tätä ranskalaisen elokuvan faneille.
Huomasin vasta ehkä noin vartin katselun jälkeen, että elokuva oli mustavalkoinen. Usein mustavalkoisuus tai niukka värien käyttö elokuvassa on myös elokuvan tunnelman symboli. Vähän niinkuin nordic noir -televisiosarjoissa kuten Silta.
A Paris Education on kuvaus elokuva-alaa opiskelevista nuorista Pariisissa. Miljöö on tärkeä elokuvassa, joskaan elokuva välttää kliseistä Pariisi-kerrontaa, kuten Eiffel-tornin ym. kuvausta. Pystyin samastumaan hyvin siihen miten elokuvan henkilöt kokevat Pariisin, se muistuttaa minua ajasta, jolloin totuttelin asumaan Helsingissä. Sitä en kylläkään allekirjoita, että Pariisi olisi tylsempi kuin Berliini tai New York, joskin ehkä hieman sisäänpäinlämpiävämpi.
Elokuva koostuu otoksista opiskelijoiden keskusteluista. Ja millaisista keskusteluista! Dialogit vilisevät sivityssanoja niin että hitaampia hirvittää. Jään pohtimaan, onko mahdollista elää noin intensiivisesti todellisuudessa? Niin tai näin, elokuva onnistuu koskettamaan. Mustavalkoisuudesta ja dialogien angstisuudesta väitän, että elokuvalla on positiivinen pohjavire. Suosittelen tätä ranskalaisen elokuvan faneille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti