Joululomaan kuuluu minulla aina elokuvissakäynti. Eilen kävin katsomassa Viulistin, joka oli poikkeuksellisesti ensi-illassa kotipaikkakunnallani samaan aikaan kuin Helsingissä. Kerron tässä hieman ajatuksiani elokuvasta. Ne, jotka eivät halua kuulla juonesta, ummistakoon silmänsä nyt.
Elokuvan päähenkilöt ovat huippuviulisti Karin (Matleena Kuusniemi), hänen miehensä (Samuli Edelmann), Karinin oppilaaat Antti (loistava Olavi Uusivirta), hänen tyttöystävänsä (Misa Lommi) sekä kapellimestari Björn Darren (Silta-sarjasta tuttu Kim Bodnia). Karinin menetettyä soittokykynsä onnettomuuden seurauksena hän joutuu aloittamaan elämän uudestaan kokonaaan toiselta pohjalta. Hän päättää kokeilla opettamista, vaikka onkin aluksi vakuuttunut siitä, ettei sovi pedagogiksi. Hän näyttää viihtyvän uudessa työssään, mutta haaveilee kapellimestarin työstä. Karin ajautuu suhteeseen oppilaansa Antin kanssa, josta hän löytää sukulaisielun. Kun Karinin vanha ystävä kapellimestari Björn tarvitsee Köööpenhaminassa sijaisviulistia, Karin lupaa valmentaa Antin esiintymään orkesterin kanssa. Karin on vakuuttunut Antin kyvyistä, mutta Björn ei. Esiintymisessä punnitaan myös Antin henkinen kantti. Mitä hän oikeasti elämältään haluaa?
Menin katsomaan elokuvan, koska olen harrastajaviulisti, paino sanalla harrastaja. Olen soittanut noin 20 vuotta elämästäni. Kuitenkin olen joutunut pohtimaan samoja teemoja, kuin elokuvan henkilöt. 16-vuotiaana suoritin 3/3 tutkinnon, jonka jälkeen olisi tullut vielä isoksi ykköseksi kutsuttu tutkinto. 3/3 :ssa epäonnistuin mielestäni niin pahasti (vaikka sain kiitettävän arvosanan), että itkin koko päivän. Sen jälkeen viulu jäi vuosiksi kaapin pohjalle. Keskityin koulunkäyntiin jossa olen aina menestynyt. Elämään tuli uusia asioita. Pääsin opiskelemaan kauppakorkeakouluun ja lähdin vaihtoon Japaniin.
Kun olin noin 26-vuotias, tapasin ystäväni Martin, joka houkutteli minut kokeilemaan viulunsoittoa kansanmusiikkiyhtyeeseen. Sillä tiellä olen edelleen, noin 10 vuotta myöhemmin. Ja olen lopultakin tajunnut, että minä en ole perusominaisuuksiltani sooloviulisti vaan tykkään soittaa ihmisten kanssa. Toki olen soittanut soolona häissä, teatterissa ym. Kansanmusiikkiyhtyeen jäsenet ovat soittokavereiden lisäksi hyviä ystäviäni, joten harkoissa vaihdetaan aina kuulumisia ja puhutaan myös muusta kuin musiiikista. Sooloviulistin elämä näyttäytyy Viulistissa aika yksinäisenä, mutta senhän minä olin tiennyt jo lapsena ja teini-ikäisenä.
Kun aloitin noin 10 vuotta klassisen laulun opinnot, musiikkiharrastukseni pääpaino siirtyi soitosta lauluun, ja nykyään pidänkin itseäni ennen kaikkea laulajana. Myöhemmin on mukaan tullut myös pop-laulu. Se ei silti tarkoita, etten haluaisi viettää soiton parissa yhtä paljon aikaa.
Jäin hieman pohtimaan Karinin tilannetta onnettomuuden jälkeen. Mitä jos B-suunnitelmaa ei ole olemassa elämässä. Jos on panostanut kaiken yhteen asiaan (ammatillisesti). Minulla on ollut rasitusvamma jalassa nyt noin 7-8 kuukautta. Menin asian takia fysioterapeutille ja kerroin, että opiskelen kondiittoriksi. Olin hieman hämmentynyt kun fysioterapeutti totesi, että urani kondiittorina saattaa jäädä lyhyeksi. Se tuntui liioittelulta. En ole antanut vielä periksi enkä aiokaan. Asiat voisivat olla niin paljon huonomminkin. Suosittelen Viulistia musiikin ystäville.
Elokuvan päähenkilöt ovat huippuviulisti Karin (Matleena Kuusniemi), hänen miehensä (Samuli Edelmann), Karinin oppilaaat Antti (loistava Olavi Uusivirta), hänen tyttöystävänsä (Misa Lommi) sekä kapellimestari Björn Darren (Silta-sarjasta tuttu Kim Bodnia). Karinin menetettyä soittokykynsä onnettomuuden seurauksena hän joutuu aloittamaan elämän uudestaan kokonaaan toiselta pohjalta. Hän päättää kokeilla opettamista, vaikka onkin aluksi vakuuttunut siitä, ettei sovi pedagogiksi. Hän näyttää viihtyvän uudessa työssään, mutta haaveilee kapellimestarin työstä. Karin ajautuu suhteeseen oppilaansa Antin kanssa, josta hän löytää sukulaisielun. Kun Karinin vanha ystävä kapellimestari Björn tarvitsee Köööpenhaminassa sijaisviulistia, Karin lupaa valmentaa Antin esiintymään orkesterin kanssa. Karin on vakuuttunut Antin kyvyistä, mutta Björn ei. Esiintymisessä punnitaan myös Antin henkinen kantti. Mitä hän oikeasti elämältään haluaa?
Menin katsomaan elokuvan, koska olen harrastajaviulisti, paino sanalla harrastaja. Olen soittanut noin 20 vuotta elämästäni. Kuitenkin olen joutunut pohtimaan samoja teemoja, kuin elokuvan henkilöt. 16-vuotiaana suoritin 3/3 tutkinnon, jonka jälkeen olisi tullut vielä isoksi ykköseksi kutsuttu tutkinto. 3/3 :ssa epäonnistuin mielestäni niin pahasti (vaikka sain kiitettävän arvosanan), että itkin koko päivän. Sen jälkeen viulu jäi vuosiksi kaapin pohjalle. Keskityin koulunkäyntiin jossa olen aina menestynyt. Elämään tuli uusia asioita. Pääsin opiskelemaan kauppakorkeakouluun ja lähdin vaihtoon Japaniin.
Kun olin noin 26-vuotias, tapasin ystäväni Martin, joka houkutteli minut kokeilemaan viulunsoittoa kansanmusiikkiyhtyeeseen. Sillä tiellä olen edelleen, noin 10 vuotta myöhemmin. Ja olen lopultakin tajunnut, että minä en ole perusominaisuuksiltani sooloviulisti vaan tykkään soittaa ihmisten kanssa. Toki olen soittanut soolona häissä, teatterissa ym. Kansanmusiikkiyhtyeen jäsenet ovat soittokavereiden lisäksi hyviä ystäviäni, joten harkoissa vaihdetaan aina kuulumisia ja puhutaan myös muusta kuin musiiikista. Sooloviulistin elämä näyttäytyy Viulistissa aika yksinäisenä, mutta senhän minä olin tiennyt jo lapsena ja teini-ikäisenä.
Kun aloitin noin 10 vuotta klassisen laulun opinnot, musiikkiharrastukseni pääpaino siirtyi soitosta lauluun, ja nykyään pidänkin itseäni ennen kaikkea laulajana. Myöhemmin on mukaan tullut myös pop-laulu. Se ei silti tarkoita, etten haluaisi viettää soiton parissa yhtä paljon aikaa.
Jäin hieman pohtimaan Karinin tilannetta onnettomuuden jälkeen. Mitä jos B-suunnitelmaa ei ole olemassa elämässä. Jos on panostanut kaiken yhteen asiaan (ammatillisesti). Minulla on ollut rasitusvamma jalassa nyt noin 7-8 kuukautta. Menin asian takia fysioterapeutille ja kerroin, että opiskelen kondiittoriksi. Olin hieman hämmentynyt kun fysioterapeutti totesi, että urani kondiittorina saattaa jäädä lyhyeksi. Se tuntui liioittelulta. En ole antanut vielä periksi enkä aiokaan. Asiat voisivat olla niin paljon huonomminkin. Suosittelen Viulistia musiikin ystäville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti