sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Paluu nuoruuden tyttökirjaklassikoihin

Seine virtaa Mirabeaun sillan alla
                      ja rakkautemme
             pitääkö sellaista muistaa
ilo saapui aina tuskan jälkeen

tulkoon yö, lyököön kello
              menkööt päivät minä jään

                   -Guillaume Apollinaire

Kevään lukuprojektini oli Säädyllinen Murhenäytelmä. Kesäksi halusin yöpöydälle jotain hieman kevyempää ja lukemattomien kirjojen listalta valikoitui luettavaksi Rauha S. Virtasen 1950-60-luvulla julkaiseman Selja-sarjan jatko-osat: Seljalta maailman ääreen ja Seljan Lumi ja Tuli. Jonkun mielestä on tietysti lapsellista lukea tässä iässä enää tyttökirjoja, mutta toisaalta taas esimerkiksi monitahoinen Anna Karenina tuli luettua jo teini-iässä. Miksi jotain kirjaa pitäisi lukea leimallisesti jonain tiettynä ikäkautena?
Minusta nämä kaksi viimeistä Selja-sarjan osaa olivat varsin viehättäviä. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat osaksi Chileen, ja ymmärrän hyvin, että sellainen lukija, joka ei ole kiinnostunut Latinalaisesta Amerikasta, voi kokea kirjan tapahtumat kaukaisiksi. Minä olen ollut lattarifani jo jonkin aikaa, ja nämä kirjat toimivat mainiosti pikaisena esittelynä Chilen historiaan. Jos olisin lukenut nämä sarjan jatko-osat teini-iässä olisin luultavasti vierastanut kirjojen tarinaan liittyvää poliittisuutta. Nykyisin suhtaudun siihen hyväntahtoisella suvaitsevaisuudella. Kirjailija saa myös minulta pisteet hahmojen aitoudesta. Usein jossain kirjassa mainitaan päähenkilön olevan esimerkiksi temperamenttinen, mutta kirjan kerronta ei lainkaan tue tällaista kuvausta. Virtasen kirjoissa on toisin: vaikka henkilöt ovat fiktiivisiä, ne ovat uskottavia. Ihan mukavaa kesäluettavaa.     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti